Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 18.08.2020/Pykälä 55

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 55

Asianro 6285/12.00.01.00/2020

 

 

Ylimääräinen asia/Toimivallan määräaikainen delegointi opetuksen järjestämiseksi mahdollisessa poikkeustilanteessa ajalle 19.8. - 31.12.2020

 

 

Henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen
Kasvu ja oppiminen / hallinto- ja henkilöstöpalvelut

 

1.8.2020 alkaen perusopetus on lähiopetuksessa perusopetuslain mukaisesti, samoin lukiot lukiolain mukaisesti ja noudattavat Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 4.8.2020 antamia ohjeita. Ohjeet painottuvat käsi- ja aivastushygieniaan, siivoukseen, väljyyteen ja turvavälien pitämiseen. Lähtökohtana on normaali opetus ja yleiset hygieniaa, turvavälejä ja etäisyyksien pitämistä koskevat ohjeet.

 

Mikäli tartuntatautiviranomaisten arvion perusteella tartuntatautilakiin perustuen opetusta ei näillä toimilla voida turvallisesti järjestää tai mikäli yksittäinen oppilas, ryhmä, osa koulua, koko koulu tai useammat tai kaikki koulut joudutaan sulkemaan, käytetään perusopetuslain muutospykälää, jonka perusteella voidaan päättää poikkeuksellisista opetusjärjestelyistä kuukaudeksi kerrallaan. Tällöin myös etäopetus on mahdollinen. Perusopetuslain pykälämuutos on voimassa 31.12.2020 saakka.

 

Perusopetuslain (682/1998) 20 a §:n 1 momentin (521/2020) mukaan, jos opetusta ei tartuntatautilain 58 §:n nojalla annettavan päätöksen johdosta voida järjestää turvallisesti lähiopetuksena koulussa tai muussa opetuksen järjestämispaikassa, voidaan opetuksessa siirtyä opetuksen järjestäjän päätöksellä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin enintään yhden kuukauden ajaksi kerrallaan, jos se opetuksen järjestämiseksi on välttämätöntä. Oppilaan oikeus opetukseen tulee turvata myös poikkeuksellisten opetusjärjestelyiden aikana. Lisäksi opetuksen järjestäjällä on velvollisuus muuna kuin lähiopetuksena annettavassa opetuksessa antaa kaikille oppilaille maksuton ateria.

 

Perusopetuslain muutos (521/2020), jolla 20 a § lisättiin lakiin, on voimassa määräaikaisesti vuoden 2020 loppuun ja sen tarkoituksena on nimenomaan mahdollistaa paikallinen päätöksenteko, jolla varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen järjestäminen voidaan hoitaa turvallisesti epidemian aikanakin.

 

Päätöksen poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä tekee opetuksen järjestäjä. Kun kunta on opetuksen järjestäjä, päätöksen siirtymisestä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin tekee kuntalain 90 §:n hallintosäännössä määritelty kunnan toimielin. Tämä päätös edellyttää tartuntalain § 58:n mukaista kunnan tartuntatautien torjunnasta vastaavan toimielimen arviota tai päätöstä.

 

Opetuksen järjestäjän tulee poikkeuksellisia opetusjärjestelyjä koskevassa päätöksenteossa ja valmistelussa noudattaa tartuntatautilain mukaisiin päätöksiin mahdollisesti sisältyviä ehtoja. Kunnan tulee hyödyntää omaa lääketieteellistä ja tartuntatautien torjumiseen liittyvää osaamistaan tartuntatautilain 9 §:ssä määritellyn tehtävänsä mukaisesti ja toimia poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisen arvioinnissa yhteistyössä tartuntatautiviranomaisten kanssa.

Poikkeukselliset opetusjärjestelyt eivät perusopetuslain 20 a §:n 4 momentin (521/2020) mukaan koske esiopetuksen oppilaita, perusopetuksen vuosiluokkien 1–3 oppilaita, erityisen tuen päätöksen saaneita oppilaita, pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaita sekä valmistavan opetuksen oppilaita.

Yksittäisen oppilaan kohdalla voidaan lisäksi käyttää perusopetuslain § 18:n mukaisia erityisiä opetusjärjestelyjä, joista rehtori tekee oppilaskohtaisen viranhaltijapäätöksen.

 

Kuopion kaupungin hallintosäännössä §19 määrittelee palvelualueet, §20 palvelualueista vastaavat toimielimet, §34 lautakunnan yleistehtävät ja §39 kasvun ja oppimisen lautakunnan erityistehtävät ja ratkaisuvalta. Lautakunta voi harkinnallaan delegoida sille kuuluvaa toimivaltaa edelleen viranhaltijoille toimintasäännöillä. Toimielimenä Kasvun ja oppimisen lautakunta vastaa palvelualueesta ja sen toiminnasta.

 

Opetuksen järjestäminen poikkeavassa tilanteessa edellyttää tällä hetkellä kasvun ja oppimisen lautakunnan kokoontumista ja päätöstä asiassa.

 

Kuopion kaupungin hallintosäännön mukaan (§130) toimielin päättää kokoustensa ajankohdan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee esityksen puheenjohtajalle kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Kokouskutsu toimitetaan vähintään kolme (3) päivää ennen kokousta, ellei toimielin ole toisin päättänyt (Hallintosääntö §131).

 

Osassa suuria kaupunkeja mm. Helsingissä on hallintosäännön toimivaltaa delegoitu viranhaltijoille tilanteessa, jossa palvelun järjestäminen edellyttää nopea reagointia joko valtakunnallisten ohjeiden tai paikallisen esim. tartuntataudeista vastaavan viranomaisen päätöksellään antamien ohjeiden toimeenpanoa.

 

Kuopion kaupungin hallintosäännössä (§24) sekä Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännössä (§3 ja §11B) on määritelty asiakkuusjohtajan sekä asiakkuusjohtajana toimivan opetusjohtajan tehtävät ja toimivalta.

 

Vaikutusten arviointi                     -

 

Esitys                                                Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta päättää delegoida sille kuuluvaa toimivaltaa siten, että asiakkuusjohtajana toimiva opetusjohtaja on perusopetuslain 20 a §:n mukaisesti oikeutettu päättämään opetuksessa siirtymisestä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin enintään yhden kuukauden ajaksi kerrallaan, jos se opetuksen järjestämiseksi on välttämätöntä terveydenhuollon järjestämisestä vastaavan toimielimen tai viranhaltijan tartuntatautilain 58§:n tekemän päätöksen perusteella.  Poikkeuksellisten opetusjärjestelyiden aikana opetusta voidaan päätökseen perustuen järjestää osittain tai kokonaan muuna kuin lähiopetuksena etäyhteyksiä hyödyntäen.

 

Lautakunnan delegointipäätös toimivallasta on voimassa Perusopetuslain pykälämuutoksen (521/2020) voimassaoloajan eli 31.12.2020 saakka. Poikkeavasta järjestelystä opetusjohtaja tekee aina viranhaltijapäätöksen.

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Pekka Savolainen

puh. +358 44 718 4101

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä henkilöstö- ja hallintopäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                              Jäsen Heli Jussila esitti, että esittelijän ehdotusta ei hyväksytä. Esitystä ei kannatettu, joten se raukesi. Lautakunta hyväksyi esittelijän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa