Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maaningan pitäjäraati
Pöytäkirja 28.08.2020/Pykälä 20

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 20

Asianro 8716/00.01.02.00/2019

 

 

Metsäharju-Haapamäkikylän vesijohtohanke

 

 

 

 

 

                                                    Pitäjäraati käsitteli viime vuoden puolella Metsäharju-Haapamäkikylän vesijohtohanketta ja sen tilannetta.

 

Vesijohtohanke on ollut suunnittelun alla Maaningan kunnan aikana jo vuosien ajan. Kuntaliitos Kuopion kanssa keskeytti asian edistämisen.

 

Pitäjäraadin toimesta hankesuunnittelun uudelleen käynnistämistä tiedusteltiin Kuopion Vedeltä, joka totesi, että sillä ei ole laajentumissuunnitelmia Maaningalla.

 

Asian eteenpäin vieminen on käynnistetty kaupunkiympäristön kunnallisteknisen osaston kanssa.

 

Kaupungin vesihuoltohankkeiden kokonaiskuva ja toimintamalli on seuraava:

 

        Kunta vastaa vesihuollon yleisestä kehittämisestä alueellaan, mm.  vesihuollon tarvealueet määritellään vesihuollon kehittämissuunnitelmassa. Viimeisin on hyväksytty valtuustossa 2013.

        Koko kaupungin ja Siilinjärven kunnan kattava vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitys vuoteen 2030 on aloitettu. Valtuustot hyväksyvät suunnitelmat alkuvuodesta 2021.

        Metsäharju- Haapamäki -hankealue tulisi saada mukaan tähän prosessiin.

Alla on kuvattu prosessin kulku:

        Vesihuoltohankkeet lähtevät alueen asukkaiden omasta aktiivisuudesta.

        Kaupunki laatii vesihuollon yleissuunnitelman ja kustannusarvion.

        Kaupunki tekee alueelle tarvekyselyn liittymishalukkuudesta.

        Järjestetään yhteistyössä kaupungin ja osuuskunnan kanssa yleisötilaisuus, jos kyselyn perusteella on riittävästi kiinnostuneita vesihuoltoon liittymisestä.

        Vesihuoltolaitos (osuuskunta) laatii yksityiskohtaisen suunnitelman ja rakentaa verkostot.

Kaupunki tulee hankkeita: avustus 40 % kustannuksista ja mahdollinen lainantakaus.

 

Metsäharju- Haapamäkikylän vesijohtohanke olisi mahdollista sisällyttää päivitettävään Kuopio-Siilinjärvi vesihuollon kehittämissuunnitelmaan ja tätä kautta toteutukseen.

 

                                                    Tilannetta selostetaan tarkemmin kokouksessa.

 

 

 

 

Päätösehdotus                          

 

Puheenjohtaja. Käsitellään vesijohtohankkeen tilanne ja päätetään suunnittelun käynnistämisestä kaupungin kanssa

 

 

Päätös                                         Päätettiin käynnistää hanke kaupungin kanssa. Suunnittelu käynnistyy kaupungin vetovastuulla ja pitäjäraati on mukana siltä osin kun se katsotaan tarpeelliseksi, esim. yleisötilaisuuksien järjestäminen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa