Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturva- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 29.09.2020/Pykälä 68

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 68

Asianro 2832/00.01.00/2016

 

 

Kuopion kaupungin ja Tuusniemen kunnan välinen yhteistoimintasopimus terveydenhuollosta

 

 

 

Kuopion kaupungilla ja Tuusniemen kunnalla on ollut yhteistoimintasopimus kunnan perusterveydenhuollon palvelujen järjestämisestä vuoden 2009 alusta lukien. Nykyisen voimassaolevan sopimuksen Kuopion kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 22.10.2018 § 83.  Sopimus on voimassa 1.1.2019– 31.12.2020 välisen ajan. Sopimuksen mukaan sopimuksen voimassaoloaikaa voidaan jatkaa sopijakuntien valtuustojen yhtäpitävillä päätöksillä

 

Tuusniemen kunta haluaa jatkossakin antaa terveydenhuollon palvelut Kuopion kaupungin järjestettäväksi Kuopion kaupungin palvelumallin mukaisesti.  Kuopion kaupungin taholta ei nähdä estettä yhteistyön jatkamiseksi.

 

Sopimusta ja sopimukseen liittyvää palvelujen järjestämissuunnitelmaa on valmisteltu yhteistyössä Kuopion kaupungin terveydenhuollon palvelualueen vastuuhenkilöiden ja Tuusniemen kunnan edustajien kanssa.

 

Neuvottelujen pohjalta osapuolet päätyivät yksimielisesti esittämään valtuustoille, että sopimusta jatketaan vuoden 2022 loppuun saakka, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana 12 kk irtisanomisajalla tai enintään Sote-maakuntauudistuksen alkuun saakka.

 

Neuvottelujen lähtökohtana on ollut nykyinen voimassa oleva yhteistoimintasopimus, johon on tehty tarkennuksia sekä päivitysluontoisia täsmennyksiä ja muutoksia.

 

Sopimuksen liitteenä on palvelujen tarkennettu kuvaus Kuopion kaupungin ja Tuusniemen kunnan välisestä tehtäväjaosta sekä kuvaus vuodeosaston toiminnasta.  Sopimus ei sisällä muiden kuin terveydenhuoltopalvelujen järjestämistä Tuusniemen kunnalle.

 

Yhteistoiminnallinen tiedotus- ja keskustelutilaisuus sekä kuulemistilaisuus Tuusniemen terveydenhuollon henkilöstölle pidettiin 8.9.2020.

 

 

 

 

 

 

 

                                                         

 

Vaikutusten arviointi                    

 

 

Esitys                                                Terveysjohtaja Pertti Lipponen:

 

Perusturva- ja terveyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se hyväksyy Kuopion kaupungin ja Tuusniemen kunnan välisen yhteistyösopimuksen terveydenhuollosta, joka on voimassa 1.1.2021-31.12.2022 ja sen jälkeen toistaiseksi 12 kk irtisanomisajalla tai enintään Sote-maakuntauudistuksen alkuun saakka

 

 

Liitteet

1

Kuopion kaupungin ja Tuusniemen kunnan välinen yhteistoimintasopimus terveydenhuollosta.pdf

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Pertti Lipponen

puh. +358 44 718 6271

Tuija Jääskeläinen

puh. +358 44 718 6701

Kaija Kähkönen

puh. +358 44 748 8200

Mikko Tapio Korhonen

puh. +358 44 718 6200

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen

 

 

 

 

 Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyy terveysjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Merkittiin, että kaupungin lakimies Vesa Toivanen ja sairaalan ylilääkäri Tuija Jääskeläinen olivat läsnä kokouksessa klo 15.55 – 16.19 tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan.

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti apulaiskaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa