Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 12.10.2020/Pykälä 76

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 76

Asianro 1564/00.00.01.02/2018

 

 

Kuopio Tanssii ja Soi ry:n hallituksen jäsenen nimeäminen kaudelle 2021 - 2022

 

 

 

 

 

                                                          Kuopion Tanssii ja Soi ry on lähettänyt jäsenilleen 23.9.2020 päivätyn kirjeen, jossa esitetään kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen 18.11.2020. Kyseisessä kokouksessa on tarkoitus nimetä uudet jäsenet hallituksen erovuoroisten jäsenten tilalle.

 

Yhdistyksen hallituksessa on seitsemän (7) jäsentä, joista puolet on vuosittain erovuorossa. Jäsenten valintaa tapahtuu jäsentahojen esitysten pohjalta. Kuopion kaupungilla on oikeus nimetä kaksi (2) jäsentä hallitukseen. Erovuorossa on Kuopion kaupungin edustajista Eija Vähälä (kok.), jonka omistajaohjausjaosto on nimennyt kaupungin edustajaksi yhtiön hallitukseen vuodelle 2020 omistajaohjausjaoston kokouksessa 14.10.2019 § 72, eikä häntä voida valita uudelleen hallitukseen.

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Omistajaohjausjaosto nimeää ehdokkaan Kuopio Tanssii ja Soi ry:n hallitukseen vuosille 2021 - 2022 erovuoroisen jäsenen Eija Vähälän tilalle.

 

 

Päätös                                              Omistajaohjausjaosto nimesi Elena Chiksoevan ehdokkaaksi Kuopio Tanssii ja Soi ry:n hallitukseen vuosille 2021 - 2022.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa