Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 11.11.2020/Pykälä 62

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 62

Asianro 8189/01.01.00.00/2020

 

 

Toistaiseksi voimassa olevien palomestarin, ylipalomiehen ja palomiehen virkojen perustaminen Kuopion kaupungille, Pohjois-Savon pelastuslaitokselle 1.1.2021 alkaen

 

 

 

Valtioneuvoston päätöksen 25.6.2020 ”Pelastustoimen alueista annetun valtioneuvoston päätöksen muuttamisesta” mukaisesti Pohjois-Savon pelastustoimen toimialueeseen kuuluu 1.1.2021 alkaen Joroisten kunta. Joroisten kunnan pelastustoiminta järjestetään muutoksesta alkaen Pohjois-Savon pelastuslaitoksen toimesta ja Joroisten pelastusaseman henkilöstö siirtyy 1.1.2021 alkaen Kuopion kaupungin henkilöstöksi, Pohjois-Savon pelastuslaitokselle.

 

Joroisten kunnan pelastusaseman päätoimisina viranhaltijoina työskentelevät:

-          palomestari (1 htv), päällystövirka

-          ylipalomies (1 htv), miehistövirka

-          palomies (1 htv), miehistövirka

 

Päätoimisten viranhaltijoiden lisäksi Joroisten pelastusasemalla työskentelee tällä hetkellä henkilökohtaisessa työsopimussuhteessa 24 sopimushenkilöä. Siirtosopimuksen mukaisesti Pohjois-Savon pelastuslaitoksen työntekijäksi tai viranhaltijaksi siirtyvät ne pelastuslaitoksen työntekijät ja viranhaltijat, joilla on voimassa oleva virka- tai työsuhde Joroisten paloasemalle 31.12.2020 ns. vanhoina työntekijöinä/viranhaltijoina. Siirtyvä henkilöstö määräytyy siirtohetken mukaisesti.

 

Henkilöstön siirtymisessä noudatetaan liikkeenluovutuksen periaatteita työsopimuslaissa ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain mukaisella tavalla. Liikkeenluovutushetkellä voimassa olleesta työ- ja virkasuhteesta johtuvat työnantajan oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät luovutuksen saajalle, Kuopion kaupungille /Pohjois-Savon pelastuslaitokselle, 1.1.2021 lukien ja henkilöstön siirtymisestä tehdään erillinen siirtosopimus.

 

Pelastuslain 57 §:n ”Pelastustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimukset” mukaisesti: ”Pelastustoimintaan osallistuvan pelastuslaitoksen päätoimisen miehistön, alipäällystön ja päällystön viran tai tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on virkaa tai tehtävää vastaava pelastusalan tutkinto. Pelastustoimintaan osallistuvalta sivutoimiselta sekä sopimuspalokuntaan ja muuhun sopimuksen tehneeseen yhteisöön kuuluvalta henkilöltä vaaditaan Pelastusopiston opetussuunnitelman mukainen koulutus. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 1 ja 2 momentissa tarkoitetuista tutkinnoista ja koulutuksesta.”

 

Valtioneuvoston asetuksen pelastustoimesta (407/2011) § 6:n ”Pelastustoimintaan osallistuvan päätoimisen henkilöstön kelpoisuus” mukaisesti:

 

 

 

1)      miehistöön kuuluva on suorittanut pelastuslain 55 §:ssä tarkoitetussa oppilaitoksessa miehistötutkinnon pelastajalinjalla tai tehtävää vastaavan miehistön kelpoisuuden tuottaneen aikaisemman tutkinnon pelastusalan oppilaitoksessa;

 

2)      alipäällystöön kuuluva on suorittanut pelastuslain 55 §:ssä tarkoitetussa oppilaitoksessa alipäällystötutkinnon tai 3 kohdassa tarkoitetun päällystön kelpoisuuden tuottaneen tutkinnon taikka alipäällystön kelpoisuuden tuottaneen aikaisemman tutkinnon pelastusalan oppilaitoksessa;

 

3)      päällystöön kuuluva on suorittanut pelastusalan ammattikorkeakoulututkinnon tai päällystön kelpoisuuden tuottaneen aikaisemman tutkinnon pelastusalan oppilaitoksessa.

 

Pelastustoimen päätoimiselle henkilöstölle kuuluu pelastuslain mukaisia lakisääteisiä tehtäviä, joissa edellytetään julkisen vallan käyttöä. Näin ollen palomestarin, ylipalomiehen ja palomiehen tulee olla virkasuhteessa. Tällä hetkellä Joroisten pelastusaseman viroista täytettynä ovat palomestarin virka sekä ylipalomiehen virka. Pelastustoiminnan turvaamiseksi myös Joroisten pelastusaseman palomiehen virka on syytä perustaa ja asettaa rekrytoitavaksi viran perustamisen ja Joroisten pelastusaseman siirtymisen jälkeen. 

 

Kuopion kaupungin hallintosäännön 53 §:n mukaan Kuopion kaupunginhallitus päättää virkojen perustamisesta. Virkojen palkkaus muodostuu Kuopion kaupungin voimassa olevan palkkausjärjestelmän mukaisesti.

 

                                                         

 

Vaikutusten arviointi                     -

 

 

Esitys                                                Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta päättää esittää Kuopion kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus perustaa

 

            palomestarin viran (päällystövirka) 1.1.2021 alkaen, alkusijoituspaikkana Joroisten pelastusasema. Päällystöviran kelpoisuusehtona on valtioneuvoston asetuksen pelastustoimesta (407/2011) § 6:n mom. 3 mukainen kelpoisuus ”Päällystöön kuuluva on suorittanut pelastusalan ammattikorkeakoulututkinnon tai päällystön kelpoisuuden tuottaneen aikaisemman tutkinnon pelastusalan oppilaitoksessa.” Palomestarin viran tehtäväkohtainen palkka on TS 65, (2813,91 e).

         ylipalomiehen viran (miehistövirka) 1.1.2021 alkaen, alkusijoituspaikkana Joroisten pelastusasema. Miehistöviran kelpoisuusehtona on valtioneuvoston asetuksen pelastustoimesta (404/2011) § 6:n mom. 1 mukainen kelpoisuus ”Miehistöön kuuluva on suorittanut pelastuslain 55 §:ssä tarkoitetussa oppilaitoksessa miehistötutkinnon pelastajalinjalla tai tehtävää vastaavan miehistön kelpoisuuden tuottaneen aikaisemman tutkinnon pelastusalan oppilaitoksessa”. Ylipalomiehen viran tehtäväkohtainen palkka on TS 49, (2045,58 e).

         palomiehen viran (miehistövirka) 1.1.2021 alkaen, alkusijoituspaikkana Joroisten pelastusasema. Miehistöviran kelpoisuusehtona on valtioneuvoston asetuksen pelastustoimesta (404/2011) § 6:n mom. 1 mukainen kelpoisuus ”Miehistöön kuuluva on suorittanut pelastuslain 55 §:ssä tarkoitetussa oppilaitoksessa miehistötutkinnon pelastajalinjalla tai tehtävää vastaavan miehistön kelpoisuuden tuottaneen aikaisemman tutkinnon pelastusalan oppilaitoksessa”. Palomiehen viran tehtäväkohtainen palkka on TS 47, (2014,56 e).

 

                                                          Valmistelija                                                               

Laura Natunen

puh. +358 44 718 8111

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

Päätösehdotus                               Pelastusjohtaja Jukka Koponen

 

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta päättää esittää Kuopion kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus perustaa

- palomestarin viran (päällystövirka) 1.1.2021 alkaen, alkusijoituspaikkana Joroisten pelastusasema. Päällystöviran kelpoisuusehtona on valtioneuvoston asetuksen pelastustoimesta (407/2011) § 6:n mom. 3 mukainen kelpoisuus ”Päällystöön kuuluva on suorittanut pelastusalan ammattikorkeakoulututkinnon tai päällystön kelpoisuuden tuottaneen aikaisemman tutkinnon pelastusalan oppilaitoksessa.” Palomestarin viran tehtäväkohtainen palkka on TS 65, (2813,91 e).
- ylipalomiehen viran (miehistövirka) 1.1.2021 alkaen, alkusijoituspaikkana Joroisten pelastusasema. Miehistöviran kelpoisuusehtona on valtioneuvoston asetuksen pelastustoimesta (404/2011) § 6:n mom. 1 mukainen kelpoisuus ”Miehistöön kuuluva on suorittanut pelastuslain 55 §:ssä tarkoitetussa oppilaitoksessa miehistötutkinnon pelastajalinjalla tai tehtävää vastaavan miehistön kelpoisuuden tuottaneen aikaisemman tutkinnon pelastusalan oppilaitoksessa”. Ylipalomiehen viran tehtäväkohtainen palkka on TS 49, (2045,58 e).
- palomiehen viran (miehistövirka) 1.1.2021 alkaen, alkusijoituspaikkana Joroisten pelastusasema. Miehistöviran kelpoisuusehtona on valtioneuvoston asetuksen pelastustoimesta (404/2011) § 6:n mom. 1 mukainen kelpoisuus ”Miehistöön kuuluva on suorittanut pelastuslain 55 §:ssä tarkoitetussa oppilaitoksessa miehistötutkinnon pelastajalinjalla tai tehtävää vastaavan miehistön kelpoisuuden tuottaneen aikaisemman tutkinnon pelastusalan oppilaitoksessa”. Palomiehen viran tehtäväkohtainen palkka on TS 47, (2014,56 e).

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa