Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta
Pöytäkirja 26.11.2020/Pykälä 41

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 41

Asianro 8971/08.01.00/2020

 

 

Linjojen 1 ja 3 liikennöintisopimuksen lisätilaus

 

 

Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi
Henkilökuljetusten järjestäminen

 

Sansia Oy kilpailutti pienkalustolinjat 1 ja 3 joukkoliikennelautakunnan myöntämällä valtuudella alkuvuodesta 2019 ja valitsi liikennettä hoitamaan Vihavaisen Taksi Oy:n hankintapäätöksellään 13.2.2019.

 

Bruttoliikennesopimus on voimassa 3.6.2019 - 2.6.2022 sisältäen kaksi lisätilausvuotta mallilla 1+1 vuotta. Lisätilausvuodet voidaan sopimuksen mukaan ottaa käyttöön kerralla tai vuosi kerrallaan. Sopimusta hallinnoi Sansia Oy, joten se ilmoittaa liikennöitsijälle mahdollisesta lisätilauksen käyttöönotosta kaupungin esityksestä.

 

Liikenteen hoitaminen on ollut moitteetonta ja suoritehinnat kohteessa siinä määrin edullisia, että sopimuksen mukaiset molemmat lisätilausvuodet olisivat tarkoituksenmukaista ottaa käyttöön kerralla. Näin sopimusaika päättyisi kesäkauden 2024 alussa. Liikennöitsijä on osaltaan hyväksynyt sopimuksen voimassaolon jatkamisen.

                                                         

 

Vaikutusten arviointi                     Esitys on ympäristö- ja yritysvaikutuksiltaan myönteinen, koska sillä turvataan palvelun säilyminen nykyistä sopimusaikaa pidemmälle.

 

 

Esitys                                                Esitän joukkoliikennelautakunnalle, että Sansia Oy:lle esitetään pienkalustolinjojen 1 ja 3 liikennöintisopimuksen voimassaolon jatkamista kahdella vuodella kesäkauden 2024 alkuun saakka.

 

                                                          Valmistelija                                                               

Tero Myyryläinen

puh. +358 44 718 5329

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi

 

Lautakunta hyväksyy joukkoliikennepäällikön esityksen

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa