Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 17.11.2020/Pykälä 84

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

§ 84

Asianro 8921/00.01.03.01/2020

 

 

Tilasto- ja vertailutietoja Kuopion kaupungin lukiokoulutuksesta lukuvuonna 2020 - 2021

 

 

Kasvatusjohtaja, ma. opetusjohtaja Juha Parkkisenniemi

Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö

 

Koulutuksen järjestäjän tulee laatia vuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta, työajoista, koulutuksen järjestäjän yhteistyöstä muiden koulutuksen järjestäjien kanssa, koulutuksen hankkimisesta muulta koulutuksen järjestäjältä sekä muulta yhteisöltä tai säätiöltä, itsenäisestä opiskelusta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista (Lukioasetus 3 § 2 mom).

 

Kuopion lukioiden rehtorit ovat laatineet lukioasetuksen mukaiset lv. 2020 –2021 lukuvuosisuunnitelmat yhdessä opettajakuntien ja opiskelijoiden kanssa. Lukuvuosisuunnitelmat sisältävät tietoa lukioiden toiminnan painopistealueista, kehittämiskohteista, opiskelijamääristä, opetusresurssin käytöstä, eri tahojen kanssa tehtävästä yhteistyöstä, talousjohtamisesta ja muista johtamiskäytänteistä. Lukuvuosisuunnitelmien toteutumista arvioidaan lukuvuoden päätyttyä. Lukuvuosisuunnitelmat on luettavissa lukiokoulutuksen sivuilla osoitteessa: https://haelukioon.fi/web/vuosisuunnitelmat-2020-2021/

 

Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön 11 §:n mukaan opetusjohtaja hyväksyy lukioiden vuosisuunnitelmat. Hyväksytyt lukuvuosisuunnitelmat ovat nähtävissä lukioyksikössä.

 

Tiedot Kuopion lukioista on koottu lukioiden lukuvuoden 2020–2021 vuosisuunnitelmista sekä lukuvuoden 2019–2020 arviointitiedoista. Tiedot on esitelty interaktiivisella PowerBI esityssivulla lukiokoulutuksen verkkosivuilla

https://haelukioon.fi/web/lukio-opetus/kuopion-kaupungin-lukiot/

 

Keskeisiä havaintoja:

 

-          neljännen vuoden opiskelijoiden määrä on kasvussa

-          perusopetuksen päättävien kiinnostus lukiokoulutusta kohtaan on viime vuosina kasvanut (yli 60%), mikä näkyy lukioiden opiskelijavalinnan keskiarvorajoissa

-          opettajien kelpoisuustaso on erittäin hyvä

-          Lukiopaikkamäärä on riittävä toistaiseksi ja aloituspaikkojen määrää voidaan tarkistaa vuonna 2032, jolloin lukioon hakeutuvat ikäluokat pienenevät selkeästi.

 

Kuopion vertailukaupunkeja ovat Tampere, Vantaa, Pori, Oulu, Lahti ja Kouvola.

 

Vaikutusten arviointi                     -

 

 

Esitys                                                Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsee tiedoksi                           Tilastotietoja Kuopion kaupungin lukioista lukuvuonna 2020 –2021 ja                  Kouluikkunan vertailutiedot vuodelta 2019.

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Jukka Sormunen

puh. +358 44 718 4040

Jaana Mönkkönen

puh. +358 44 718 4025

Raija Heinonen

puh. +358 44 718 4221

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä kasvatusjohtaja, ma opetusjohtajan esityksen.

 

Päätös                                              Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa