Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.11.2020/Pykälä 344

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 344

Asianro 9548/00.01.01/2020

 

 

Kaupunginjohtajan sijaisten määrääminen vuonna 2021

 

 

Hallintojohtaja Heikki Vienola
Kaupunginkanslia

 

 

Kuopion kaupungin hallintosäännön 1 luvun 2 §:n mukaan kaupunginjohtaja johtaa kaupunginhallituksen alaisena kaupungin hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa. Kaupunginjohtaja vastaa asioiden valmistelusta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Edelleen hallintosäännön 3 luvun 23 §:ssä säädetään, että apulaiskaupunginjohtajat johtavat kaupunginjohtajan alaisena, kaupungin kokonaisetu huomioiden, palvelualueiden toimintaa.

 

Hallintosäännön 3 luvun 21 §:n mukaan kaupunginjohtajan ollessa poissa, esteellinen taikka viran ollessa avoinna, hoitaa kaupunginjohtajan tehtäviä kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija. Käytäntönä on ollut, että kaupunginhallitus on tehnyt vuosittain erillisen päätöksen kaupunginjohtajan sijaisuusjärjestelyistä. 

 

 

                                                         

                                                          Valmistelija                                                               

Heikki Vienola

puh. +358 44 718 2021

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus päättää, että kaupunginjohtajan ollessa poissa, esteellinen taikka viran ollessa avoinna, kaupunginjohtajan sijaisena toimivat 1.1.2021 lukien apulaiskaupunginjohtajat seuraavassa järjestyksessä:

1. Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas (hyvinvoinnin edistämisen sekä kasvun ja oppimisen palvelualue),

2. Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen (kaupunkiympäristön palvelualue) ja

3. Apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen (perusturvan- ja terveydenhuollon palvelualueet).

Kaupunginhallitus tekee vuosittain erillisen päätöksen apulaiskaupunginjohtajien etusijajärjestyksen muuttamisesta seuraavan vuoden osalta.

 

Päätös                                              Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa