Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.11.2020/Pykälä 334

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 334

Asianro 8748/02.05.06/2020

 

 

Ryönän vesihuolto-osuuskunnan lainantakaus

 

 

Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Kaupunginhallitus

 

Ryönän vesihuolto-osuuskunta anoo Kuopion kaupungilta omavelkaista takausta 170 000 euron pankkilainalleen. Vesiosuuskunta tarvitsee pankkilainaa rahoittaakseen vuonna 2020–2021 toteutettavaa vesijohtoverkostojen rakennushanketta Vaittilansaaressa. Hankkeessa rakennetaan yhdysvesijohto, jolla turvataan tulevaisuudessa vedenhankintaa Ryönän vesihuolto-osuuskunnan ja Riistaveden kylän vesihuolto-osuuskunnan alueella sekä pieneltä osin Kuopion Vesi Oy:n Melalahden taajaman alueella. Kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle esitetään, että kaupunki antaa Ryönän vesiosuuskunnalle omavelkaisen takauksen 170 000 euron pankkilainalle, jonka Ryönän vesihuolto-osuuskunta nostaa Riistaveden Osuuspankista.

 

Ryönän vesihuolto-osuuskunta

 

Ryönän vesihuolto-osuuskunta toimii Kuopiossa Ryönän alueella. Osuuskunta on perustettu vuonna 1990 ja osuuskunnalle on vuonna 2005 hyväksytty vedenjakelun toiminta-alue Kuopion kaupungin puolella.

 

Vesihuoltohanke, johon osuuskunta hakee lainantakausta

 

Ryönän vesihuolto-osuuskunta on rakentamassa vuosina 2020-2021

yhdysvesijohtoa Ryönän kylän vesijohtoverkostosta Vaittilansaareen ja myöhemmin edelleen Jänneniemen vesijohtoverkostoon. Vaittilasaaressa sijaitsee noin 25 kiinteistöä, joiden vedenhankinta on tällä hetkellä oman kaivon varassa. Yhdysvesijohdolla mahdollistetaan veden saanti Vaittilansaaren alueen asukkaille sekä turvataan tulevaisuudessa Ryönän ja Riistaveden kylän vesihuolto-osuuskunnan alueen vedensaanti niin normaaliolosuhteissa kuin poikkeustilanteissa.

 

Jänneniemen ottamo - Ryönän kylä yhdysvesijohto on Kuopion kaupunginvaltuuston vuonna 2013 hyväksymässä Kuopion vesihuollon kehittämissuunnitelmassa linjattu ja nimetty vedenhankinnan ja -jakelun turvaamiseksi tarvittavaksi hankkeeksi. Tällä hetkellä Ryönän ja Riistaveden kylien vedensaanti perustuu pelkästään Kuopion Veden Melalahden vedenottamon toimintaan. Molemmat alueet ovat yhden putken ja pohjavesialueen varassa. Rakennettavalla yhdysvesijohdolla voidaan häiriötilanteissa turvata Ryönän vesiosuuskunnan ja Riistaveden kylän vesihuolto-osuuskunnan sekä pieneltä osin Kuopion Veden Melalahden taajaman vedenhankintaa ja -jakelua.

 

 

 

Ryönän vesihuolto-osuuskunnan hallitus on 26.8.2020 kokouksessaan päättänyt lähteä toteuttamaan yhdysvesijohdon rakentamishankkeen. Osuuskunnan hallitus on päättänyt rahoittaa yhdysvesijohdon rakentamishankkeen pankkilainalla. Osuuskunta tarvitsee kaupungin lainantakauksen pankkilainan saamiseksi. Osuuskunta joutuu maksamaan maksusuoritukset urakoitsijalle, ym. välittömästi.

 

Osuuskunta on pyytänyt pankkilainasta tarjousta Riistaveden osuuspankilta. Riistaveden Osuuspankki myöntää osuuskunnalle 170 000 euron suuruisen lainan 12 kk-euribor tai OP-Primekorko. Korkomarginaali on 1,3 %. Lyhennysohjelma on kuukausittain, puolivuosittain tai vuosittain. Laina-aika on 12 vuotta. Toimitusmaksu on 1000 euroa. Ryönän vesihuolto-osuuskunta pyytää Kuopion kaupunkia myöntämään edellä mainitulle lainalle omavelkaisen takauksen.

 

Kuntalain 410/2015 129 §:n mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski.

 

Rakennushankkeen rahoitus muodostuu Kuopion kaupungin myöntämistä avustuksista, jotka maksetaan toteutuneiden kustannusten perusteella jälkikäteen. Osakkaiden liittymismaksujen omarahoitusosuus on yksi myös osa rakentamisen rahoituksesta. Liittymismaksut tai omarahoitusosuus laskutetaan vasta, kun vesijohtoverkosto on rakennettu ja saatettu käyttökuntoon. 

 

Vaikutusten arviointi        Ympäristö-, ilmasto- ja yritysvaikutuksiltaan vesihuoltohanke on positiivinen, sillä sen myötä alueen vesihuoltoverkostoihin liitettävien yritysten ja asukkaiden toimintaedellytykset sekä vesihuoltoverkostojen toimintavarmuus paranevat.

 

Esitys                          Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se myöntää omavelkaisen takauksen Ryönän vesihuolto-osuuskunnan Riistaveden Osuuspankista nostettavalle enintään 170 000 euron suuruiselle pankkilainalle ja sen korkojen, viivästyskorkojen sekä lainanhoito- ja perimiskulun suorittamisen vakuudeksi enintään 31.12.2032 saakka. Laina kohdistuu vesijohtoverkostojen rakennushankkeeseen Vaittilansaaren alueelle. Takauksesta ei peritä provisiota eikä sille vaadita vastavakuutta.

 

(Liitteitä ei julkaista internetissä)

 

 

Lainatarjous on salainen.

 

 

 

 

 

Viiteaineisto

 

8748/2020 Takauksen hakeminen Kuopion kaupunki 13.11.2020 (Ei julkaista Internetissä)

 

 

8748/2020 Ote Ryönän vesihuolto-osuuskunnan hallituksen kokouksesta 26.8.2020 (Ei julkaista Internetissä)

 

 

8748/2020 Ryönän vesihuolto-osuuskunnan uusittu lainatarjous 16.11.2020 (Ei julkaista Internetissä)

 

 

                                   Valmistelija                                  

Päivi Rissanen

puh. +358 44 718 5303

                                   etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus             Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy apulaiskaupunginjohtajan esityksen ja esittää sen edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

 

Päätös                         Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa