Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 02.12.2020/Pykälä 243

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 243

Asianro 2965/10.03.01.00/2020

 

 

Hannes Kolehmaisen kadun ja Opistokujan ympäristön kunnallisteknisten katu- ja hulevesisuunnitelmien nähtäville asettaminen

 

 

Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Kaupunginhallitus

                                                         

Selostus ja perustelut                   Katu- ja hulevesisuunnitelmaehdotukset koskevat Kuopion Hatsalan (6.) kaupunginosassa sijaitsevien entisen Savonia-ammattikorkeakoulun alueen sekä Hannes Kolehmaisen kadun ympäristön kunnallistekniseen rakentamiseen liittyviä suunnitelma-asiakirjoja.

 

Opistokujan ympäristö

Suunnitelmaehdotuksessa niin kutsutulle uudelle Puijonkuppeen asuin-, liike-, toimisto- ja palvelu-, sekä yleisten rakennusten korttelialueelle toteutettava uusi katuyhteys (Opistokuja) toimii katuyhteytenä aiemmin laaditun asemakaavan mukaisesti muodostettavien korttelialueiden sisälle. Opistokujan lisäksi suunnitteluun kytkeytyy alueen kokoojakatuna toimiva Opistotie, jolla tehtävät kaista-, suojatie- sekä kevyen liikenteen kulkuyhteyksiä koskevat uudistukset tukevat ja parantavat alueen sisäistä sekä läpikulkuliikennettä.

 

Hannes Kolehmaisen kadun ympäristö

Junaradan eteläpuolella sijaitsevalle Hannes Kolehmaisen kadulle ja entisten, purettavien uimahallin ja keilahallin väliin jäävälle Keilakujalle esitetyt uudistamistoimenpiteet liittyvät alueelle laadittuun uuteen asemakaavaan, jonka mukaisesti alueelle tulee sijoittumaan asuin-, liike-, toimisto- ja palveluasumisrakennusten kortteleita. Alueen kehittyessä ja toimintojen muuttuessa sekä kasvaessa kunnallistekniikka sekä muu infra vaativat uudistamista vastaamaan kasvaviin tarpeisiin. Hannes Kolehmaisen kadun ja Keilakujan katurakenteiden sekä jalankulku- ja pyöräilyväylien kehittämisen lisäksi viherympäristö ja kadulle toteutettava valaistusjärjestelmä uudistetaan. Valaistuksen osalta uusien valaisinten sijainti ja tarkempi tekninen suunnittelu tapahtuu tämän hankkeen jatkosuunnittelun yhteydessä.

 

Hankkeen rakennussuunnitelma-asiakirjat valmistuvat tammikuussa 2021.

 

  Lähtökohdat                                  Opistokujan ympäristö

                                            Savonia-ammattikorkeakoulun toimintojen siirtyessä muualle, entinen teknillinen oppilaitos puretaan. Alueelle rakentuvat uudet asuinaluekorttelit ja katualue kytkeytyvät toisiinsa tiiviisti yhteen, mikä näkyy katualueen yhteensovituksessa korttelin sisäisiin, oleskelua ja liikkumista palveleviin alueisiin; aukioihin ja väyliin. Katutilassa, jossa ajoneuvoliikenne liikkuu, on katsottu olevan tarkoituksenmukaista erottaa ajorata muusta ympäristöstä rakenteellisesti asfaltilla. Suojatiejärjestelyt ja ajoradan korotusosat ennen suojateitä parantavat jalankulkijoiden turvallisuutta. Alueella tulee todennäköisesti olemaan runsaasti sisäistä jalankulku ja muuta kevyttä liikennettä sekä Karjalankatu - Kuopiohalli että Hatsalanpuisto - Opistotie välisillä akseleilla, jota ajatellen liikennemuotojen erottelu on nähty perustelluksi. Ajorata rajoittuu kivettyihin pysäköinti- ja aukioalueisiin ajoradan molemmin puolin. Katualueen länsireunalle esitetty pysäköinti ja Opistokujan suuntainen yhdistetty jalankulku- ja pyöräilyväylä sijoittuvat yksityisen kiinteistön puolelle. Tämä on asemakaavoituksen aikana toimijoiden kesken yhdessä sovittu ratkaisu. Opistokujan itäpuolelle (Karjalankadun puoleinen reuna) toteutettava kivetty jalkakäytävä sijaitsee katualueella. Katualueen leveys paaluvälillä 15-90 ennen aukiolle saapumista on noin 12,4 metriä. Kokonaisuudessaan liikenteelle (ajoneuvot, pysäköinti ja kevyt liikenne) sekä välikaistoille varattu tila, mukaan lukien korttelin puolella sijaitsevat pysäköinti ja kevyen liikenteen väylä on noin 23,6 metriä. Suunnitellun uuden Opistokujan pituus on noin 130 metriä.

 

Opistotiellä muutoksia nykytilanteeseen tullaan tekemään uusien kiinteistöliittymätarpeiden sekä ajoneuvo- ja kevyen liikenteen paremman ja turvallisemman ohjaamisen vuoksi.

 

Opistotiellä kadun ylittävä suojatie toteutetaan pyöräilijän tienylityspaikkana, joka velvoittaa suojatietä risteävää liikennettä väistämään pyörätien jatkeella kadun ylittävää pyöräilijää.

 

Hannes Kolehmaisen kadun ympäristö

Hannes Kolehmaisen kadun katualueen leveys on noin 20,0 metriä, mutta vaihtelee liikuttaessa Karjalankadun suuntaan. Suunniteltu saneerattava osuus jatkaa Hannes Kolehmaisen kadulle aiemmin tehtyä saneerausta entisen uimahallin lähettyviltä Karjalankadun valo-ohjattuun liittymään saakka noin 260 metrin matkan. Katutilan käyttöä on yhteensovitettu kadun varressa sijaitsevien suojeltujen, 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa valmistuneiden rakennusten kanssa.

                            

Keilakujan katualue on noin 9,0-10,0 metriä leveä. Keilakuja on osa pyöräliikenteen pääreittiä, joka on varattu ainoastaan kevyen liikenteen käyttöön. Keilakujalla 3,5 metriä leveä pyöräilyväylä on erotettu 2,0 metriä leveästä jalkakäytävästä nupukiviraidalla.

 

Hannes Kolehmaisen kadun ylittävä suojatie toteutetaan pyöräilijän tienylityspaikkana, joka velvoittaa suojatietä risteävää liikennettä väistämään pyörätien jatkeella kadun ylittävää pyöräilijää.

 

Suunnittelu                                     Opistokujan ympäristö

Opistokujan ajorata on suunniteltu normaalia tonttikatua (henkilöauto- ja kuorma-autoliikenteen mitoitus) ajatellen 6,0 metriä leveänä katuyhteytenä. Opistokuja on ajoneuvoliikenteen osalta päättyvä tonttikatu, joka vaihtuu katualueen päättymisen jälkeen korttelin sisäiseksi kulkuyhteydeksi. Hatsalanpuiston ja Opistotien välillä on läpikuljettava yhdistetty jalankulku- ja pyöräilyväylä, joka on osittain korttelin sisäinen kulkuyhteys. Opistokuja jakaa alueelle muodostettujen kahden korttelin väliin suunnitellun yhtenäisen aukioalueen, niin sanotun ”shared space”-tilan asfaltilla muusta ympäristöstä erotellulla ajoradalla. Aukion viihtyisyyteen vaikutetaan erityyppisin materiaaliratkaisuin, viheraluein ja istutuksin. Ajoradan erottaminen selkeästi materiaalilla muusta katutilasta katsottiin olevan alueella liikkuvien turvallisuuden kannalta olennaista. Lisäksi kunnossapidon kannalta ajoradat ovat asfaltoituina kivettyjä alueita helpommin ja tehokkaammin kunnossapidettävissä.

 

Suojatiejärjestelyt jäsentävät ja ohjaavat katutilassa liikkuvien kulkua. Erityisryhmiä ajatellen näkö- ja tuntoaistin avulla selkeämmin havaittavilla materiaalieroilla (asfaltin ja kiveysalueiden välinen ero, suojatiellä materiaali- ja kontrastiero varoitusalueen ja kiveyksen tai asfaltin välillä) pyritään edesauttamaan sujuvaa alueella liikkumista.

 

Opistotielle esitetään uusina kaistajärjestelyinä Opistotieltä Opistokujalle toteutettava vasemmalle kääntymiskaista. Opistotien liikenteen turvallisuutta edesautetaan sillä, että sekä lukion että Kuopiohallin suuntaan suoraan ajava liikenne on liikennevalo-ohjatun liittymän jälkeen mahdollisimman sujuvaa.

 

Pysäköinti                                        Opistokujalle esitetään suunnitelman mukaisesti kahdeksan ajoradan suuntaista pysäköintipaikkaa korttelin 23 puoleiselle laidalle. Korttelin 24 puoleiselle laidalle sijoittuu lisäksi 20 pysäköintipaikkaa alueen palveluita varten. Nämä paikat sijaitsevat korttelin sisällä. Korttelin 24 sisälle rakennettava erillinen pysäköintitalo tuo lisätilaa pysäköinnille asumista ja asiointia varten. Pysäköintitaloon ajaminen tapahtuu Opistotien puolelta. Muu pysäköinnin järjestäminen alueella liittyy korttelialueiden sisäiseen suunnitteluun.

 

Opistotien varteen ei esitetä pysäköintipaikkoja, vaan asiointi- ja asukaspysäköinti tapahtuu katualuetta ympäröivien kortteleiden sisäisillä pysäköintiin osoitetuilla alueilla.

 

Hannes Kolehmaisen kadulle pysäköintiä ei esitetä, vaan niiltä osin kuin se on mahdollista, kadun varteen istutetaan puustoa elävöittämään katuympäristöä.

 

Pintamateriaalit, kalusteet ja kasvillisuus

 

Ajoradan sekä jalankulku- ja pyöräilyväylän päällystemateriaalina käytetään pääosin asfalttia. Reunakivet toteutetaan graniittisina.

 

Hannes Kolehmaisen kadun ympäristö

Hannes Kolehmaisen kadun ajorata toteutetaan 6,5 metriä leveänä katuna. Kadun molemmille reunoille rakennetaan kevyen liikenteen kulkua palvelevat väylät. Kadun pohjoispuolelle rakennettava yhdistetty jalankulku- ja pyöräilyväylä erotetaan ajoradasta.

 

Kunnallistekniikka                          Kuopion kaupunki rakentaa hulevesiverkostoa kyseessä oleville hankealueille. Katualueeseen rajautuville kiinteistöille tullaan rakentamaan tonttiliittymät kiinteistöjen rajalle. Tämä sekä muu vesihuolto yhteensovitetaan korttelialueiden muun suunnittelun kanssa yhteen. Kortteleiden sisäiset kunnallistekniset ratkaisut tarkentuvat hankkeen rakennussuunnitteluvaiheen yhteydessä.

 

Tasaus ja kuivatus                          Opistokujan ympäristö

                                                          Opistokujalta etelään kohti Hatsalanpuistoa johdettavat hulevedet laskevat uuteen rakennettavaan hulevesilinjaan ja edelleen Hatsalanpuistoon toteutettavaan viivytyspainanteeseen. Hulevedet ohjataan radan ja Mustinlammen väliselle viheralueelle rakennettavan viivytysalueen kautta lopulta Mustinlampeen.

 

Liikenneverkko                              Opistokuja on päättyvä asuntokatu, jonne tuleva ja sieltä poistuva liikenne on pääosaltaan henkilöautoliikennettä. Kadulla on kuitenkin ajoittain myös kuorma-autoliikennettä.

 

Opistotie on päättyvä paikallinen kokoojakatu, jonka kautta ajoneuvoliikenne kulkee pääkadulle (Karjalankatu). Opistotien kautta on ajoneuvoliikenteen kulku sekä Kuopion klassilliselle lukiolle että Kuopiohallille.

                            

Kolehmaisen katu on Suokadun ja Karjalakadun välinen läpikuljettava paikallinen kokoojakatu, jolla on henkilöajoneuvoliikenteen lisäksi kuorma-auto- ja linja-autoliikennettä. Keilakuja on jalankulku- ja pyöräilyliikenteelle tarkoitettu väylä, eikä sillä sallita ajoneuvoliikennettä.

 

Liikenne                                           Opistokujalla nopeusrajoituksena on 30 km/h. Opistotien nopeusrajoituksena on 40 km/h. Hannes Kolehmaisen kadulla nopeusrajoituksena on 40 km/h. Keilakuja on jalankulku- ja pyöräliikenteelle tarkoitettu väylä, jossa ei sallita ajoneuvoliikennettä. Keilakuja on osa kaupungin pyöräilyn pääreittiverkostoa. 

 

Liikennevalot                                  Karjalankadun ja Opistotien välisessä liittymässä olevaan liikenteenohjausjärjestelmään toteutetaan ruuhkanpurkutoiminto, jota varten liittymäalueella asennetaan uusia ilmaisimia. Karjalankadun ja Hannes Kolehmaisen kadun välisessä liittymässä varaudutaan ruuhkanpurkutoiminnon toteuttamiseen risteyksessä asentamalla varaukset hankkeen rakentamistöiden yhteydessä.

 

Joukkoliikenne                               Opistotiellä on ajoittaista linja-autoliikennettä. Suunnitteluratkaisuilla ei heikennetä Opistotien liikennöitävyyttä nykyisestä. Opistotien liikenneturvallisuutta parannetaan kaistajärjestelyin ja kevyen liikenteen kulkuyhteyksiä parantamalla. Hannes Kolehmaisen kadulla mahdollistetaan linja-autoliikenteen kulku ympäri Suokadun ja Karjalankadun välillä. Tämä on tarpeen erityisesti Kuntolaakson tapahtumien ja kilpailujen aikaan (jäähalli, uimahalli)

 

Kunnossapito                                  Alueella ei ole lumien lähisiirtopaikkoja. Lumitilanteen mukaan lumia ajetaan väliaikaiseen, niille sopivaan tilaan myöhempää poiskuljettamista varten.

 

Väylien kunnossapitoluokat ovat

         Opistokuja ajoradan osalta III

         Opistokujan yhdistetty jalankulku- ja pyöräilyväylä sekä jalkakäytävä I

         Opistotie II

         Keilakuja pyöräilyn pääreitti ja erotettu jalkakäytävä I

         Hannes Kolehmaisen katu II

 

Valaistus ja kaapelit                       Kohteisiin asennetaan uusi valaistus. Katuvalaistuksen suunnittelussa noudatetaan Kuopion kaupungin ulkovalaistuksen suunnitteluohjetta.

 

Kaapeloinnit toteutetaan maakaapelointeina.

 

Kaapelit/kaukolämpö                    Kuopion Sähköverkko Oy toteuttaa valaistus- ja sähkösuunnittelun Hannes Kolehmaisen kadun ympäristön osalta. Konsultti toteuttaa valaistus- ja sähkösuunnittelun Opistokujan ympäristön osalta. Teleoperaattoreista Telialla, DNA:lla ja Elisalla on alueella kaapeleita, jotka on otettava saneerauksen yhteydessä huomioon. Lisäksi alueella on runsaasti sähköverkon ja kaukolämmön kaapeleita, jotka urakan yhteydessä joko puretaan tai ne on tarkoituksenmukaisesti suojattava. Operaattoreiden lisätarpeet alueen verkoston parantamiseksi varmistuvat myöhemmässä vaiheessa suunnittelua. Kaupungin kuitukaapeleiden asentamista varten kadun alle asennetaan suojaputkivaraukset. Kuopion Energia Oy saneeraa ja laajentaa alueella kaukolämpöverkostoa.

 

Vesihuolto                                       Kuopion Vesi Oy rakentaa alueella uusia vesihuollon järjestelmiä.

 

Kuopion kaupunki saneeraa urakan yhteydessä alueen hulevesiverkostoa.

 

Kustannukset                                  Opistokujan ja Opistotien sekä Hannes Kolehmaisen kadun ja Keilakujan yhteenlaskettu kokonaiskustannusennuste on katurakentamisen osalta noin 1 000 000 euroa (alv. 0 %). Kustannukset ovat hankeosittain jaoteltuna:     

         Opistokuja: 300 000 €

         Opistotie: 200 000 €

         Hannes Kolehmaisen katu ja Keilakuja: 500 000 €

 

Opistokujan ja Opistotien osalta kustannusarviot pitävät katurakenteiden lisäksi sisällään arvion katualueen kuivatusrakenteista, valaistuksen rakentamisesta ja katualueiden viherrakentamisesta. Kustannukset eivät sisällä kaukolämmön, teleoperaattoreiden, sähköverkon tai kunnallisteknisten vesihuoltolinjojen (jätevesi- ja talousvesiputket) tai puistoalueiden rakentamisesta aiheutuvia kustannuksia eivätkä rakennuttamis- ja työmaatehtävistä aiheutuvia kustannuksia.

 

Hannes Kolehmaisen kadun ja Keilakujan osalta kustannusarviot pitävät katurakenteiden lisäksi sisällään arvion katualueen kuivatusrakenteista ja katualueen viherrakentamisesta. Kustannukset eivät sisällä valaistuksen, kaukolämmön, teleoperaattoreiden, sähköverkon tai kunnallisteknisten vesihuoltolinjojen (jätevesi- ja talousvesiputket) rakentamisesta aiheutuvia kustannuksia eivätkä rakennuttamis- ja työmaatehtävistä aiheutuvia kustannuksia.

 

 

Vaikutusten arviointi                     Yrityspoliittisesti ja ilmaston kannalta vaikutusten arvioidaan olevan neutraaleja. Tiiviiden asuinkortteleiden sijainti keskustan läheisyydessä kannustaa liikkumaan kävellen, pyöräillen tai julkista liikennettä käyttäen keskustan palveluiden äärelle ja mahdollisuuksien mukaan kodin ja työpaikkojen, koulujen sekä harrastustoimintojen välillä.

 

Jalankulku- ja pyöräilyliikenteen sujuvoittamisen kannalta vaikutusten arvioidaan olevan kohtalaiset. Sekä Opistokujan että Hannes Kolehmaisen kadun puolella pyöräily- ja jalankulkuväylien parantamiseen on kiinnitetty huomiota erottelulla, väylien leveyksillä ja geometrialla. Lisäksi Opistotien ja Hannes Kolehmaisen kadun ylittävät suojatiet ovat pyöräilyn pääreiteillä esitetty toteutettavaksi pyöräilijän tienylityspaikkana. Tämä tarkoittaa, että ylityspaikka erillisellä pyöräilijän tienylityspaikka-merkinnällä varustettuna velvoittaa ylityspaikkaa risteävää muuta liikennettä väistämään ajoradan pyörätien jatkeella ylittävää polkupyöräilijää.

 

 

Esitys                                                Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy katusuunnitelman nähtäville asettamista varten.

 

 

Liitteet

7

2965/2020 Asemapiirustus ja tyyppipoikkileikkaukset Hannes Kolehmaisen katu ja Keilakuja

 

8

2965/2020 Asemapiirustus ja tyyppipoikkileikkaukset Opistokuja ja Opistotie

 

9

2965/2020 Yleiskartta

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Juha Karppinen

puh. +358 44 718 5070

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy apulaiskaupunginjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa