Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 02.12.2020/Pykälä 237

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  9486/2020 Kuulutus

 

 

§ 237

Asianro 9486/02.05.01.00/2020

 

 

Tiekunnille jaettavien avustusten periaatteet ja yksityistieavustusten haettavaksi julistaminen vuonna 2021

 

 

Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen
Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut

 

Vuoden 2021 yksityistieavustukset julistetaan 1.1.2021 kuopiolaisten yksityistiekuntien haettavaksi kaupunginhallituksen vahvistamalla tavalla, mikäli kaupunginvaltuusto hyväksyy esitetyn talousarvion.

 

Kunnossapitoavustuksen myöntämisen jakoperusteet, joiden kaikkien yhdessä tulee täyttyä:

·          Yksityistien vaikutusalueella on vähintään yksi ympärivuotisesti ja vakituisesti asuttu asunto, avustusta myönnetään vain pysyvän asutuksen käyttämälle tien osalle.

·          Asunnosta/asunnoista maksetaan vakituisen asunnon kiinteistövero ja hakija/hakijat ovat kirjoilla Kuopion kaupungissa ja hänen/heidän vakituinen osoitteensa on ko. kiinteistölle/kiinteistöille.

·          Tiekunta on virallisesti perustettu.

·          Tiekunnan kokous on pidetty vuoden 2020 aikana.

·          Tiekunta on päivittänyt yhteystietonsa Maanmittauslaitoksen yksityistierekisteriin

·          Tiekunta on ilmoittanut yksityistiellään olevat painorajoitukset ja tien käytön kieltämistä tai rajoittamista koskevat ajantasaiset tiedot tie- ja katuverkon tietojärjestelmään (Digiroad).

 

Tiekuntien avustaminen vuonna 2020 

 

Vuoden 2020 käyttötaloussuunnitelmassa oli varattu avustuksiin 830 000 euroa.

 

Kunnossapitoavustuksia on myönnetty 671 tiekunnalle sekä 5 jäätielle yhteensä (535 288 + 9018 =) 544 306 euroa. 

 

Kunnossapitoavustus oli tieluokka/km: 

·          1-tieluokka 578 euroa

·          2-tieluokka 481 euroa

·          3-tieluokka 385 euroa

·          4-tieluokka 289 euroa.

 

Keskimääräinen kunnossapitoavustus oli 358 euroa/km.

 

Tiekuntien tekemien tilitysten mukaan tien kunnossapitomenot olivat vuonna 2020 keskimäärin 402 euroa/km. 

 

Jäätielle myönnettävän avustuksen suuruus oli 50 % edellisen vuoden kunnossapitomenoista, josta vähennettiin ELY-keskuksen maksama avustus.

 

Perusparantamisavustusta on myönnetty 20 tiekunnalle yhteensä 41 482 euroa. Avustuksen suuruus oli enintään 50 % tarkistetusta kustannusarviosta, josta oli vähennetty muut tiekunnan saamat avustukset.

 

Kaikkiaan avustuksia yksityisteille on vuonna 2020 myönnetty 585 788

euroa.

 

Esityksen perustelut                      Vuoden 2021 käyttötaloussuunnitelmassa on varattu avustuksiin 730 000 euroa.

 

Kuopion alueella on tällä hetkellä yksityistielain mukaisia tiekuntia 1303 kpl yhteensä 2 661 km, joista kaupungin avustuksiin oikeuttavia on reilut 700 tiekuntaa, yhteensä yli 1 500 km.

 

Yksityistiet luokitellaan neljään kunnossapitoluokkaan. Kunnossapitoluokka määrätään käyttäen apuna pistelaskentaa, jossa otetaan huomioon kaikki tien vaikutusalueella liikennettä aiheuttavat toiminnot.

 

Arviolta avustuksiin oikeuttavat tiekunnat jakautuvat tieluokkiin seuraavasti:

·          1-tieluokka 13 tiekuntaa

·          2-tieluokka 30 tiekuntaa

·          3-tieluokka 279 tiekuntaa

·          4-tieluokka loput,

·          jääteitä 8.  

 

Kunnossapitoavustuksia valmisteltaessa kunnossapitoluokittain käytetään seuraavia kertoimia:

·          1-kunnossapitoluokka kerroin 1,50

·          2-kunnossapitoluokka kerroin 1,25

·          3-kunnossapitoluokka kerroin 1,00

·          4-kunnossapitoluokka kerroin 0,75.

 

 

Vaikutusten arviointi                     Yksityistieavustusten positiivisia vaikutuksia: turvallisuuden edistäminen ja erilaisten palveluiden saatavuuden parantaminen kuten pelastuslaitoksen, kotihoidon tai jätehuollon pääsy yksityisteiden varteen. Yksityisteiden hyvä kunto edistää osaltaan lasten kouluun ja harrastustoimintaan pääsyä. Yksityisteiden avustukset vaikuttavat positiivisesti myös yritysten toimintaedellytyksiin haja-asutusalueilla.

 

 

Esitys                                                Esitän kaupunkirakennelautakunnalle, että yksityisteiden kunnossapito- ja perusparantamisavustukset myönnettäisiin anomuksesta tiekunnille seuraavin perustein:

 

Kunnossapidon keskimääräisenä kilometrikustannuksena pidetään kustannustasoa 1 100 euroa/km, josta vähennetään tiekunnan omavastuu 65 %.

 

Kunnossapitoavustukset tieluokittain/km ovat enintään:

·          1-tieluokka 578 euroa

·          2-tieluokka 481 euroa

·          3-tieluokka 385 euroa

·          4-tieluokka 289 euroa.

 

Tiekunnille maksettavasta avustuksesta vähennetään mahdollisesti saatu ennakkoavustus. 

 

Jääteille kunnossapitoavustus olisi enintään 50 % edellisen vuoden kunnossapitomenoista. Avustussummasta vähennetään ELY-keskuksen maksama avustus. Yleiselle liikenteelle tärkeät jäätiet voidaan käsitellä erikseen.

 

Perusparantamisavustus olisi enintään 50 % tarkistetusta kustannusarviosta. Avustussummasta vähennetään muut ko. hankkeeseen tiekunnan saamat avustukset.

 

Avustuksia saavien tiekuntien on pidettävä vuosikokous joka vuosi sekä tehtävä tilitys myönnetystä avustuksesta. 

 

Mikäli tiekunnan avustusanomus ei täytä hyväksyttyjä käyttö- tai jakoperusteita, anomusta ei käsitellä. (Yksityistielaki 84 §).

 

 

Liitteet

2

9486/2020 Kuulutus

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Terhi Leppänen

puh. +358 44 718 5115

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy kaupungininsinöörin esityksen.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa