Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 16.12.2020/Pykälä 87

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  9818/2020 Vaikutusten arviointi

 

 

§ 87

Asianro 9818/12.03.02.00/2020

 

 

Kuopion kaupunginkirjaston palveluverkostoon liittyvät sopeutukset

 

 

Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Janne Hentunen

 

                                                    Kuopion kaupunginhallitus on jättänyt talousarvioesityksensä vuodelle 2021 kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Kuopion kaupunginvaltuusto päättää talousarviosta vuodelle 2021 kokouksessaan 14.12.2020. Talousarvioesityksellä on vaikutuksia hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen tulotavoitteeseen, toimintaan ja palveluverkostoon. Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnalle on laadittu esitykset kaupunginhallituksen talousarvioesityksen mukaisista sopeutuksista. Kaupunginvaltuuston talousarviokokouksen 14.12.2020 päätösten mukaiset mahdolliset muutokset huomioidaan muokkaamalla päätösesityksiä kaupunginvaltuuston päätösten mukaisesti. Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan päätösten mukaisesti laaditaan hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen vuoden 2021 talousarvion käyttösuunnitelmaesitys lautakunnan päätettäväksi tammikuun 2021 kokoukseen.

 

Kirjastopalveluiden palveluverkostoa on tarkasteltu, ja lautakunnalle esitetään sopeutustoimina Maaningan kirjaston siirtymistä yhteen kerrokseen ja Kurkimäen kirjaston lakkauttamista sekä näistä johtuvia toimitilojen irtisanomisia.

 

Maaningan lähikirjaston siirtyminen yhteen kerrokseen

 

Maaningan lähikirjasto sijaitsee Maaningan virastotalolla kahdessa eri kerroksessa. Neliöitä kirjastossa on yhteensä 584, joista yläkerrassa 241,5 m2 ja alakerrassa 342,5 m2. Maaningan lähikirjaston vuokra on 77 486 €, jolloin yläkerran vuokraksi tulee 32 043 € ja alakerran vuokraksi 45 443 €. Kirjasto siirretään yhteen kerrokseen ja yläkerran tilan vuokrasopimus irtisanotaan päättymään 30.6.2021, jolloin säästö vuodelle 2021 on noin 16 000 € ja vuodelle 2022 noin 16 000 €.

 

Maaningan lähikirjaston toiminta pystytään järjestämään alakertaan jäävässä runsaassa 340 neliössä. Maaningalla on noin 3472 asukasta ja kirjastossa oli vuonna 2019 noin 24 000 käyntiä ja 30 000 lainaa. Pinta-alaltaan vastaavan kokoisia tai pienempiä kirjastoja ovat:

 

-          Jynkän kirjasto: 320 m2, 76 000 käyntiä, 219 000 lainaa

-          Vehmersalmen kirjasto 305 m2, 15 000 käyntiä, 22 000 lainaa.

-          Neulamäen kirjasto: 258 m2, 41 000 käyntiä, 52 000 lainaa

-          Karttulan kirjasto:241 m2, 25 000 käyntiä, 25 000 lainaa ja

-          Riistaveden kirjasto: 200,5 m2, 15 000 käyntiä, 35 000 lainaa.

 

Maaningan lähikirjaston siirtyminen yhteen kerrokseen helpottaa asiointia, työskentelyä ja asiakaspalvelua. Toiseen kerrokseen ei pääse esteettömästi kirjaston alakerrasta. Aineistokokoelma on muodostettava tiiviimmäksi käyttökokoelmaksi. Lähikirjastojen aineistokokoelmat muodostuvat Kuopion kaupunginkirjaston kelluvan kokoelman vuoksi (aineisto ostetaan yhteiseksi ja jää sinne, minne palautetaan) aina kunkin kirjaston asiakaskunnan tarpeita vastaaviksi kokoelmiksi. Maksuttomat varaukset mahdollistavat koko Kuopion kaupunginkirjaston kokoelman saatavuuden jokaiseen toimipisteeseen.

 

Kurkimäen lähikirjaston lakkauttaminen

 

Kurkimäen lähikirjasto sijaitsee Kurkimäen koulun B-rakennuksessa, joka huonokuntoisena poistetaan käytöstä. Kirjasto saa toimia rakennuksessa vielä alkuvuoden 2021. Toiminta kirjastossa lakkautetaan keväällä 2021 siten, että tila ehditään tyhjentää ja aineistot ehditään siirtää ennen kuin tilan vuokrasopimus irtisanotaan päättymään 30.6.2021.

 

Kurkimäen kirjaston tilat ovat 85 m2 suuruiset ja tilavuokra on 17 828 €/vuosi, jolloin kirjaston lakkautuksen myötä vuokrasäästö on vuodelle 2021 noin 9 000 € ja vuodelle 2022 noin 9 000 €. Mikäli kirjasto jatkaisi väliaikaisissa tiloissa, sen vuokramenot kasvaisivat, koska monivuotiseksi (5-10 vuotta) väestötilaksi kaavailtu viipaleratkaisu on kalliimpi kuin nykyiset tilat (35 464 €/vuosi). Lisäksi Kurkimäen kirjaston lakkautus tuo henkilöstösäästöjä vuodelle 2021 noin 15 000 € ja vuodelle 2022 noin 30 000 €. Yhteensä säästöt vuosille 2021 ja 2022 ovat noin 63 000 € ja lisäksi toteutumattoman viipaleratkaisun tuomien lisäkustannusten säästö noin 18 000 €/vuosi.

 

Kurkimäen alueella asuu noin 1 000 asukasta. Kurkimäen kirjastossa oli vuonna 2019 noin 15 000 käyntiä ja siellä tehtiin noin 30 000 lainaa. Lainoista noin 20 000 oli lasten aineistojen lainoja ja noin 10 000 aikuisten aineistojen lainoja. Lakkautettavia palveluja korvataan kirjastoautopalveluilla ja lainaus kohdistunee jatkossa myös muihin Kuopion kivijalkakirjastoihin. Kirjastoautopysäkkejä suunnitellaan yhdessä koulun ja päiväkodin kanssa osallistaen Kurkimäen asiakkaita.

 

Vaikutusten arviointi                  Liitteenä

 

Esitys                                           Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää sopeutustoimet esityksen mukaisina.

 

Liitteet

1

9818/2020 Vaikutusten arviointi

 

                                                    Valmistelija                                                       

Päivi Savinainen

puh. +358 44 718 2311

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä hyvinvoinnin edistämisen johtajan esityksen.

 

 

Päätös                                         Jäsen Teija Savolainen-Lipponen teki seuraavan muutosesityksen:

 

Esitän, ettei Kurkimäen kirjastoa lakkauteta, vaan kirjasto muuttaa suunnitelmien mukaan uuteen viipalerakennukseen tai muihin koulun tiloihin.

 

 

"Kurkimäen kirjastossa oli vuonna 2019 noin 15 000 käyntiä ja siellä tehtiin noin 30 000 lainaa. Lainoista noin 20 000 oli lasten aineistojen lainoja ja noin 10 000 aikuisten aineistojen lainoja", joten luvutkin kertovat että kirjastoa pääasiassa käyttävät lapset. Kouluikäiset ovat käyttäneet kirjastoa koulutehtävien tekemiseen, jolloin luetun ymmärtäminen ja tiedonhaku kehittyvät. Lapset ja nuoret ovat päässeet kirjastoon ilman vanhempien kuskaamista. Mikäli Kurkimäestä lakkautetaan kirjasto, niin lähimpään kirjastoon on matkaa 20 km eikä kylältä pääse julkisilla iltaisin kaupunkiin.

 

Ratkaisuina esitetty kirjastoauto ei pysty palvelemaan koululaisia ja työssä käyviä asiakkaita yhtä kattavasti kuin lähikirjasto pystyy.

 

Kurkimäessä ei ole koulun lisäksi muita tiloja, missä lapset ja nuoret voivat kohdata. Uuteen tilaan tulevaa kirjastoa voisi kehittää, jossa olisi mahdollisuus harrastaa ja järjestää erilaista toimintaa. Tässä kohtaa pitää muistaa, että Kurkimäestä lakkautettiin nuoriso-ohjaajan järjestämät nuorten illat maanantai ja perjantai iltaisin, eikä Walkers-autokaan enää vieraile Kurkimäessä.

 

Kirjaston sijoittamisen vaihtoehtona tulisi harkita myös A- rakennus, jossa on valmiina oma sisäänkäynti ja wc-tilat. Tässä tilassa kirjasto on toiminut joskus aiemminkin. Tällöin vuokrakustannukset eivät nouse lainkaan, vaan uusi viipalerakennus tulisi kokonaan kasvun- ja oppimisen palvelualueen käyttöön.

 

Aihe on herättänyt kyläläisillä suurta huolta ja mahdollisesti koulun tulevaisuutta jo pelkäävät.

 

Lautakunta päätti yksimielisesti Teija Savolainen-Lipposen esityksen mukaisesti, että Kurkimäen kirjastoa ei lakkauteta, vaan kirjasto muuttaa suunnitelmien mukaan uuteen viipalerakennukseen tai muihin koulun tiloihin. Tammikuun 2021 hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan kokouksessa käyttösuunnitelman yhteydessä päätetään toiminnan rahoituksesta.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa