Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 16.12.2020/Pykälä 91

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  9917/2020 Vaikutusten arviointi

 

 

§ 91

Asianro 9917/02.05.00.00/2020

 

 

Käyttömaksujen linjaukset 2021 / Omatoimisen hyvinvoinnin palvelut

 

 

Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Janne Hentunen

                                                    Kuopion kaupunginhallitus on jättänyt talousarvioesityksensä vuodelle 2021 kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Kuopion kaupunginvaltuusto päättää talousarviosta vuodelle 2021 kokouksessaan 14.12.2020. Talousarvioesityksellä on vaikutuksia hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen tulotavoitteeseen, toimintaan ja palveluverkostoon. Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnalle on laadittu esitykset kaupunginhallituksen talousarvioesityksen mukaisista sopeutuksista. Kaupunginvaltuuston talousarviokokouksen 14.12.2020 päätösten mukaiset mahdolliset muutokset huomioidaan muokkaamalla päätösesityksiä kaupunginvaltuuston päätösten mukaisesti. Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan päätösten mukaisesti laaditaan hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen vuoden 2021 talousarvion käyttösuunnitelmaesitys lautakunnan päätettäväksi tammikuun 2021 kokoukseen.

 

Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen tulotavoite määräytyy kaupunginvaltuuston talousarvion mukaisesti. Toimintasäännön mukaan käyttömaksujen määräytymisen perusteista päättää hyvinvoinnin edistämisen lautakunta ja varsinaiset käyttömaksut päättävät palvelupäälliköt.

 

Käyttömaksujen perusteiden määrittelyn lähtökohtana on Kuopion kaupungin strategia, kaupunginhallituksen talousarvioesitys vuodelle 2021 ja niistä johdettavat vuodelle 2021 asetettavat tavoitteet sekä aiemmin käyttömaksujen käyttöön otosta ja niiden suuruuden määräytymisestä tehdyt päätökset.

 

Aiempina vuosina 2013, 2014 ja 2015 korotustaso on ollut keskimäärin noin 10 – 15 % joissain tapauksissa korotus on voinut olla suurempikin.  Ale- ryhmien (alle 18- vuotiaat, eläkeläiset, opiskelijat, varusmiehet, ja siviilipalveluksessa olevat, invalidit, työttömät) käyttömaksujen korotus on ollut keskimäärin 3 – 5 % poikkeuksena vuosi 2015, jolloin käyttömaksujen korotustaso oli keskimäärin noin 10 %.  Vuosina 2016, 2017, 2018, 2019 ja 2020 käyttömaksuihin ei ole tehty yleisiä tasokorotuksia. Jääurheiluun otettiin käyttöön vuonna 2013 kokonaan uudet markkinahintoihin perustuvat käyttömaksut ja muodostettiin lasten ja nuorten jääurheilun tilatukijärjestelmä.

 

Vuoden 2021 käyttömaksujen linjausten lähtökohtana on asiakasmäärien kasvattaminen erityisesti yksittäiskäytön osalta ja palveluiden hiljaisina aikoina. Esitys käyttömaksujen linjauksista vuodelle sisältää myös linjausesitykset käyttömaksujen korotuksista.     

 

Vaikutusten arviointi                  Liitteenä

 

 

 

 

Esitys 

Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta linjaa käyttömaksujen tarkistusten perusteet omatoimisen hyvinvoinnin palveluille (kirjasto-, liikuntapaikka- ja museopalvelut) vuodelle 2021 seuraavasti:

 

o   Alle 18-vuotiaiden liikuntatilojen käyttäjien vuoromaksuja korotetaan siten, että maksut korotetaan seuraavaan 50 senttiin tai tasaeuroon.

 

o   Yli 18-vuotiaiden liikuntatilojen yksittäiskäyttäjien sekä vuoro- ja tapahtumahintoja korotetaan 10% sekä pyöristys seuraavaan 50 senttiin tai tasaeuroon.

 

o   Yli 18-vuotiaiden liikuntatilojen käyttäjien vuosi- ja ½ vuosirannekkeiden hintoja korotetaan 20% sekä pyöristys seuraavaan 50 senttiin tai tasaeuroon.

 

o   Liikuntapaikkojen yhteydessä olevien toimistotilojen, varastotilojen sekä muiden tilojen vuokrat ry pohjaisille toimijoille on 14,5€/m2 sis. voimassaolevan alv. Oy pohjaisille toimijoille vuokrat määräytyvät tilan pääoma- ja ylläpitomenojen mukaisesti. Yhteiskäyttöisten tilojen vuokraa voidaan alentaa 50%. Edellä mainittuja vuokranmääritysperiaatteita noudatetaan uusissa sopimuksissa.

 

o   Vaikutus vuoromaksuihin n. 0,1€-1,5€/käyttäjä/h. Vuosirannekkeisiin vaikutus 7,2€-22,9€. Mikäli vuosikorttia käyttää viikoittain 1 kerran vaikutus tällöin käyntikertaan n. 0,1€-0,5€

 

o   Palveluiden hinnoittelua voidaan alentaa erityisesti hiljaisina aikoina, jolloin palveluiden kävijämäärien ennustetaan laskevan 20% ajankohdan keskiarvosta ja palveluissa, joissa hinnoittelun alentamisen voidaan katsoa lisäävän palvelun käyttöä. Palvelupäällikkö tai hänen ollessa estynyt työnjohtaja voivat alentaa hintoja yhden viikon ajaksi kampanjaluontoisesti enintään 50%. Alennetut kampanjatuotteet koskettavat vain yksittäiskävijöitä. Kampanjahinnoittelusta tehdään muutoksenhakukelpoinen päätös ja päätös määrätään kuntalain 143 §:n nojalla heti täytäntöönpantavaksi, mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

 

o   Palveluiden kohderyhmähinnoittelua voidaan uudistaa palveluiden käyttöön kannustavasti.

 

o   Museoiden maksupolitiikassa seurataan museoalan hinnoittelua ja otetaan huomioon palveluista syntyvät kustannukset, esimerkiksi erityisnäyttelyiden aikana voidaan periä korotettua pääsymaksua.

 

o   Uusien opiskelijoiden hyvinvointikortti, jolla tarjotaan tutustumiskäynnit Kuopion kaupungin hyvinvointia edistäviin palveluihin, toteutetaan myös vuonna 2021.

 

o   Laki yleisistä kirjastoista (1492/2016) määrittelee kirjaston maksuttomiksi palveluiksi omien aineistojen käytön, lainaamisen, varaamisen, ohjauksen ja neuvonnan. Kunta voi periä maksun myöhässä palautetusta aineistosta, varatun aineiston noutamatta jättämisestä ja muista kuin edellä mainitusta suoritteista (kopiointi, tuotteet yms.) sekä tilojen vuokraamisesta. Maksu ei saa ylittää omakustannusarvoa. Kirjastopalveluiden aikuisten aineiston myöhästymismaksua on korotettu 2020, jolloin uudeksi myöhästymismaksuksi tuli 0,35 euroa/vrk/laina. Tätä maksua ei koroteta. Myöhästymismaksut ovat asiakkaiden käyttäytymistä ohjaavia maksuja ja niitä syntyy vain silloin, kun aineisto palautetaan eräpäivän jälkeen tai sitä ei uusita. Lasten ja nuorten aineistossa ei mene myöhästymismaksuja.

 

o   Kirjastopalveluiden noutamattoman varauksen sanktiomaksuun (2 euroa/noutamaton varaus) ei tehdä korotuksia. Noutamattoman varauksen sanktiomaksulla ohjataan varaaminen asiakkaalle tarpeelliseen aineistoon ja vältetään varausten määrän ja sen myötä kuljetus- ja ilmoituskustannusten hallitsematon kasvu. Lasten ja nuorten aineisto säilyy edelleen ilmaiseksi varattavana ilman noutamattoman varauksen sanktiomaksuja.

 

o   Kirjastopalveluiden kaukolainausmaksut asiakkaalle määräytyvät kaukolainan lähettävän kirjaston laskuttamien maksujen mukaisesti ja sisältävät lisäksi kirjastopalveluille tulevan postitus- ja käsittelykulun (3 €), johon ei tehdä korotusta.

 

o   Muut kirjastopalveluiden asiakkailta perittävät maksut (kopiointi, kirjastokortti kadonneen tilalle, kassit yms. tuotteet) määräytyvät omakustannearvon mukaisesti.

 

o   Kirjastopalvelut on irtisanonut Kirjastokahvilan vuokrasopimuksen päättymään 31.1.2021 kahvilatilojen siirryttyä Kantin uudisrakennukseen museon hallinnoimaksi. Kirjasto menettää tilan vuokratulot, mutta koska entisen kahvilatilan vuokraa Tilapalveluilta KYP, poistuu tila myös kirjastolta perittävistä vuokrista. Vuodelle 2021 kirjaston tulotavoitetta korotetaan 3000€. Laskennallisesti tämä saavutetaan korottamalla kirjaston vuokrattavien tilojen vuokria keskimäärin 10% ja parantamalla tilojen käyttöastetta. Kirjaston vuokrattavia tiloja ovat pieni ryhmätyötila 10 henkilölle, suuri kokoussali 118 henkilölle ja näyttelytila. Vuokrattavista tiloista suuri kokoussali on peruskorjattu, jolloin se tarjoaa aiempaa paremmat puitteet. Suurin vuokrankorotus kohdistetaan kokoussaliin ja näyttelytilaan ja pienin ryhmätyötilaan alla olevan taulukon mukaisesti. Kirjastolla on oikeus antaa kirjaston tiloja ilmaiseksi käyttöön kirjaston kanssa yhteistyössä järjestettyihin tilaisuuksiin.

 

 

·       Kirjaston vuokrattavat tilat

·       Nykyinen vuokra

·       Korotus prosentteina

·       Vuokra 1.1.2021 lähtien

·       Suuri kokoussali (118 henkilöä)

·       ulkopuoliset vuokraajat

·       44,64 €/tunti, sis. alv 24%

·       12%

·       50,00 €/tunti, sis. alv 24%

·       Suuri kokoussali (118 henkilöä),

·       kaupungin sisäiset vuokraajat

·       18,00 €/tunti, alv 0%

·       39%

·       25,00 €/tunti, alv 0%

·       Näyttelytila

·       229 €/viikko (4-6 vrk), sis. alv 24%

·       57,04 €/vrk, sis. alv 24%

·       10%

·       10%

·       252,00 €/viikko

·       63,00 €/päivä

·       Pieni ryhmätyötila (10 henkilöä)

·       9,80 €/tunti, sis. alv. 24%

·       2%

·       10,00 €/tunti

 

o   Asukas- ja kyläyhdistyksiltä tai niihin rinnastettavilta toimijoilta ei peritä käyttömaksuja heidän järjestämien toimintansa edellyttämien kokousten osalta omatoimisen hyvinvoinnin palveluiden hallinnoimissa tiloissa eikä niissä tilatarpeissa, jotka liittyvät suoraan kaupunkia hyödyntävään toimintaan (esimerkiksi asuinalueen ympäristön siivoustalkoiden järjestelyt). Muilta osin asukas- ja kyläyhdistykset rinnastetaan muihin rekisteröityihin yhdistyksiin järjestettävän toiminnan perusteella.

 

o   Asukas- ja kyläyhdistyksiltä tai niihin rinnastettavilta toimijoilta ei peritä tontinhaltijan luvan käsittelymaksua heidän omatoimisen hyvinvoinnin palveluiden hallinnoimilla alueilla järjestämien kaikille kaupunkilaisille avoimien ulkotapahtumien osalta.

 

o   Supersyysloman ja hyperhiihtolomalla jatketaan maksuttomuuskäytäntöä siten, että liikuntapaikkojen yksittäiskäyttö on alle 18-vuotiaille maksutonta seura- tai tapahtumatoimintaan varattujen käyttöaikojen ulkopuolella sekä super- ja hyperhiihtoloman maksuttomaan ohjelmatarjontaan liittyvässä toiminnassa.

 

o   Palvelupäälliköt voivat myöntää tapahtumien rakentamis- ja purkuajoille enintään 50 % alennuksen käyttömaksuista.

 

o   Palvelupäälliköt voivat myöntää yksittäisiä tutustumiskäyntejä vastuualueeseensa palveluihin ja päättää kampanjahinnoittelusta erikseen mm. palveluiden markkinointitarkoituksiin.

 

Liitteet

11

9917/2020 Vaikutusten arviointi

 

                                                    Valmistelija                                                       

Kati Vähäsarja

puh. +358 44 718 2513

Saku Kekäläinen

puh. +358 44 718 2515

Pertti Renvall

puh. +358 44 718 2651

Päivi Savinainen

puh. +358 44 718 2311

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä hyvinvoinnin edistämisen johtajan esityksen.

 

Päätös                                         Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa