Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 16.12.2020/Pykälä 73

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 73

Asianro 10026/00.04.01/2020

 

 

Yhteistoimintasopimus Itä- ja Kaakkois-Suomen pelastuslaitosten tilannekeskustoiminnasta (ISTIKE)

 

 

 

Tilannekeskuksen tehtävänä on ylläpitää jatkuvaa tilannekuvaa Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon pelastustoimen valmiudesta ja seurata toimintaympäristössään tapahtuvia muutoksia. Jatkuvan seurannan ansiosta pelastuslaitokset kykenevät varautumaan etu-painotteisesti mahdollisiin uhka- ja häiriötilanteisiin. Usean pelastuslaitoksen yhteisenä tilannekeskuksena ISTIKE pystyy hyödyntämään pelastuslaitosten erityisosaamista ja tukemaan paremmin pelastustoiminnan johtamista. Tilannekeskus toimii häiriö- ja onnettomuustilanteissa tilannekuvan tuottajana ja rajapintana yhteistoimintaviranomaisten sekä muiden tahojen suuntaan.

 

ISTIKE tukee pelastustoiminnan johtajia, antamalla heille onnettomuuteen liittyvää lisäinformaatiota tai toteuttamalla heidän pyynnöstään tehtäviä toimenpiteitä.

 

Pohjois-Savon pelastuslaitos toimii ISTIKEn vastuullisena järjestäjäorganisaationa 1.1.2021 alkaen ja huolehtii taloushallinnosta sekä käytännön toteutuksesta yhteistyössä muiden osallistuvien pelastuslaitosten kanssa.

 

Pohjois-Savon pelastuslaitos laskuttaa 1/4 periaatteella muilta pelastuslaitoksilta tilannekeskuksesta aiheutuneet nettokustannukset neljännesvuosittain.

 

Sopijaosapuolten velvoitteet ja vastuut oheisissa liitteissä.

 

                                                         

 

Vaikutusten arviointi                    

 

 

Esitys                                                Aluepelastuslautakunta hyväksyy sopimuksen ja laskutusperusteet yhteistoimintasopimukseksi ISTIKE-toimintaan osallistuvien Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon pelastuslaitosten kesken sekä valtuuttaa pelastusjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.

 

Liitteet

16

ISTIKE_yhteistoimintasopimus.pdf

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Paavo Tiitta

puh. +358 17 18 8103

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Pelastusjohtaja Jukka Koponen

 

Aluepelastuslautakunta hyväksyy sopimuksen ja laskutusperusteet yhteistoimintasopimukseksi ISTIKE-toimintaan osallistuvien Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon pelastuslaitosten kesken sekä valtuuttaa pelastusjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa