Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 15.12.2020/Pykälä 89

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 89

Asianro 10109/02.05.00.00/2020

 

 

Kuopion kaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminnan maksujen tarkistaminen 1.8.2021 alkaen

 

 

Kasvatusjohtaja, ma opetusjohtaja Juha Parkkisenniemi
Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö


Aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuista säädetään perusopetuslaissa (628/1998) 48 f §. Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä. 1.8.2016 alkaen maksu saa olla 570 tunnin osalta enintään 120 euroa ja 760 tunnin osalta enintään 160 euroa.

Kasvun ja oppisen lautakunnan päätöksen mukaan Kuopiossa iltapäivätoimintamaksut ovat olleet 1.8.2016 alkaen 570 tunnin osalta 90 euroa/kk ja 760 tunnin osalta 110 euroa/kk. (Kasvun ja oppimisen lautakunta 23.3.2016 § 14). Toimintamaksuja korotettiin tuolloin ensimmäisen kerran.

Iltapäivätoimintamaksuja esitetään korotettavaksi 1.8.2021 alkaen talousarvion valmistelun mukaisesti 570 tunnin osalta 120 euroon ja 760 tunnin osalta 160 euroon.

Toimintamaksut peritään jokaiselta kuukaudelta, jolloin lapsi osallistuu toimintaan. Jos lapsi osallistuu toimintaan ka. 3 tuntia/päivä tai 1-15 tuntia / viikko, toimintamaksu on 120€/kuukausi. Jos lapsi osallistuu toimintaan ka. 4 tuntia/päivä tai yli 15 tuntia/viikko, toimintamaksu on 160€/kuukausi. Elokuulta peritään puolet läsnäolojen mukaisesta maksusta. Jos lapsi ei voi sairautensa vuoksi osallistua toimintaan yli kymmenenä päivänä, kuukauden toimintamaksusta peritään puolet. Jos lapsen sairaudesta aiheutuva poissaolo kestää koko kalenterikuukauden, maksua ei peritä. Jos lapsi ei muusta syystä osallistu toimintaan koko kalenterikuukauden aikana, peritään puolet läsnäolojen mukaisesta maksusta. Kehitysvammalain piiriin kuuluvilta oppilailta toimintamaksua ei peritä. Kasvun ja oppimisen palvelualue laskuttaa kaupungin omien ryhmien ja seurakunnan ryhmien toimintamaksut, muut palveluntuottajat perivät toimintamaksut itse.

 

1.6.2016 alkaen huoltajilla on ollut mahdollisuus hakea maksuvapautusta tai maksuhuojennusta iltapäivätoimintamaksuihin erillisellä lomakkeella. Toimintamaksu puolitetaan, jos perheessä on vähintään kolme iltapäivätoiminnassa tai päivähoidossa olevaa lasta. Maksuvapautus myönnetään, jos perheen tulot alittavat varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen tulorajan tai huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen on siihen syynä. Maksu tarkistetaan pääsääntöisesti muutosta seuraavan kuukauden alusta lukien. Maksuvapautuspäätökset tekee iltapäivätoiminnan suunnittelija.

 

Vaikutusten arviointi                     Liitteenä

 

 

Esitys                                              Esitän, että Kuopion kaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminnan

maksuja korotetaan seuraavasti:

 

                            

Lapsi

osallistuu

toimintaan

Kuukausi-

maksu (€/kk)

 

    

Lapsi on sairaana

yli 10pv/kk

(€/kk)

Lapsi on sairaana koko

kalenterikuukauden

(€/kk)

 

Lapsi on poissa

koko

kalenterikuukauden

(€/kk)

570h/vuosi

120

60

0

60

760h/vuosi

160

80

0

80

 

 

 

 

Liitteet

1

10109/2020 Talousvaikutusten arviointi

 

2

10109/2020 Vaikutusten arviointi

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Maria Louhimo

puh. +358 44 718 4114

Raija Heinonen

puh. +358 44 718 4221

Mika Kuitunen

puh. +358 44 718 5151

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä kasvatusjohtaja, ma opetusjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Jäsen Kari Loponen teki muutosesityksen: esitän, että 570 tunnin osalta maksu on 100 euroa ja 760 tunnin osalta 130 euroa. Esitystä ei kannatettu.

 

Jäsen Petri Kaunisto teki seuraavan muutosesityksen:

 

”Teen muutosesityksen Kasvun ja oppimisen lautakunnan 15.12.2020 kokouksen esityslistan kohtaan 4 § Kuopion kaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminnan maksujen tarkistaminen 1.8.2021 alkaen. Esitän, että 760 h / vuodessa maksuluokkaan tehdään 30,00 euron hinnan korotus eli uusi hinta 1.8.2021 alkaen olisi 140,00 euroa / kk.

Perustelut: Suurempaan maksuluokkaan tulisi noin 45 % korotus, jonka myötä maksuvapautusten määrä tulee kasvamaan ennakoitua enemmän. Laskennallinen tulojen nousu ei siis lienee toteudu oletetusti. Tulojen pienentymisen vaikutus olisi 9,5 kk aikana 600,00 euroa, joka voidaan säästää lautakunnan kokouskuluista.”

 

Jäsen Heli Jussila kannatti jäsen Petri Kauniston muutosesitystä.

 

Puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosesitys, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti, että asiasta järjestetään nimenhuutoäänestys.

 

Käsittelyjärjestysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Ne, jotka kannattavat esittelijän ehdotusta, äänestävät ”JAA” ja ne, jotka kannattavat jäsen Petri Kauniston esitystä, äänestävät ”EI.

 

Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä esittelijän ehdotus sai 4 (neljä) jaa-ääntä (Asikainen, Berg-Väänänen, Tirkkonen ja Niiranen) ja jäsen Petri Kauniston esitys sai 4 (neljä) ei-ääntä (Savolainen, Jussila, Kaunisto ja Loponen). Äänten mennessä tasan, puheenjohtajan ääni ratkaisee, joten äänestystulokseksi tuli esittelijän ehdotus.

                                                         

 

                                                         

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa