Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 20.01.2021/Pykälä 18

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 18

Asianro 10462/02.05.01.01/2020

 

 

Ympäristöministeriön erillisrahoitusta saaneiden hankkeiden toteuttaminen

 

 

Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Kaupunginhallitus

 

Ympäristöministeriö julkisti 21.9. - 30.11.2020 välisenä aikana haettavaksi kertaluontoisen erillisrahoitusavustuksen kymmenen kansallisen kaupunkipuiston alueella tehtäviin hankkeisiin, joilla tähdätään konkreettisiin kunnostus-, hoito- ja kehittämistoimiin. Kuopio haki rahoitusta viidelle hankkeelle, joiden kokonaiskustannukset olivat yhteensä 414 232 €.

 

Ympäristöministeriö myönsi 18.12.2020 avustusta kansallisten kaupunkipuistojen kunnostus- ja kehittämishankkeisiin kymmenelle kaupungille yhteensä 2,87 miljoonaa euroa. Avustukset ovat osa talouden nopeaa elpymistä tukevien toimien kokonaisuutta. Avustusta myönnettiin yhteensä 22 hankkeeseen, jotka toteutetaan vuoden 2021 aikana. Kaikki Kuopion hakemat hankkeet saivat myönteisen avustuspäätöksen, tukiprosentti oli 70 %, hoito- ja käyttösuunnitelmaa lukuun ottamatta, sille myönnetty tuki oli 65 %. Osahankkeet edellytetään toteutettavan kuluvan vuoden aikana.

 

Kaupungin omarahoitusosuus osahankkeista otetaan kunkin vastaavan yksikön talousarvioon varatuista käyttötalous- ja investointirahoista.

 

Kuopion hankkeet ovat:

1         Etelä-Kallaveden saariston virkistyspalveluiden perusselvityksen kehittämissuunnitelman toteutus (Dnro. 9755/2020)

2          Kuopion kansallisen kaupunkipuiston hoito- ja käyttösuunnitelman laadinta (Dnro. 9504/2020)

3          Väinölänniemi, puuston täydennysistutukset ja vanhojen puiden kasvuolosuhteiden parantaminen ja erikoisleikkaukset (Dnro. 9750/2020)

4          Piispanpuiston arkeologinen tutkimus (Dnro. 9739/2020)

5          Valkeisenpuiston uimarannan puupatioiden suunnittelu ja uusinta (Dnro. 9744/2020)

 

 

1)       Saaristo

Saariston virkistyspalvelut on kartoitettu projektityönä kesällä 2020 ja kartoituksen lopputuloksena syntyi saariston virkistyspalveluiden kehittämissuunnitelma. Suunnitelmassa todettiin saariston virkistyspalveluiden nykytilan olevan varsin vaihteleva ja palveluissa todettiin olevan runsaasti korjausvelkaa. Kuopion kansalliseen kaupunkipuistoon sisältyvä Etelä-Kallaveden saaristo sisältää runsaasti erilaisia virkistyspalveluita ja -mahdollisuuksia: retkeilijöiden ja veneilijöiden käyttöön lukuisia taukopaikkoja kuten nuotiopaikkoja, laavuja, kalamajoja ja erilaisia rantautumisrakenteita.

 

Avustuspäätöksen perusteena Etelä-Kallaveden saariston virkistyspalveluiden kehittämishankkeen kokonaiskustannukset ovat arviolta 205 663 euroa. Myönnetty avustus kattaa 70 % hankkeen kokonaiskustannuksista eli enintään 144 000 euroa, ja kaupungin osuudeksi jää siten noin 61 700 euroa.

 

Saariston virkistyspalveluiden parantaminen pitää sisällään mm. nuotiokehien uusimista, jätesäiliöiden lisäyksiä, Iso-Mietin uuden laavun, esteettömyyden parantamisrakenteita mm. Hietasaloon sekä Hietasalon uuden kodan rakentamisen. Lisäksi hankkeessa on tarkoitus kokonaisuudessaan parantaa saariston kohteiden saavutettavuutta parantamalla rantautumisrakenteita ja saariston kohteiden opastusta. Kuikkaluodoille tehtävällä uudella sääksen tekopesällä pyritään parantamaan sääksen pesimismahdollisuuksia.

 

 

2)       Kuopion kansallisen kaupunkipuiston hoito- ja käyttösuunnitelman laadinta

Suunnittelu tehdään laajassa vuorovaikutuksessa asukkaiden, päättäjien, elinkeinoelämän ja yhdistysten osallisten kanssa. Suunnittelussa huomioidaan Kuopion kansallisen kaupunkipuiston kulttuuriympäristökohteet, rakennetut puistot, viheralueet, rännikadut ja saaristo - erityisarvoineen - ja koordinoidusti ohjelmoidaan alueiden hoito ja kehittäminen.

 

Avustuspäätöksen perusteena olleiden kokonaiskustannuksien on arvioitu olevan 33 589 euroa. Myönnetty avustus kattaa 65 % hankkeen kokonaiskustannuksista eli enintään 21 950 euroa, ja kaupungin osuudeksi jää siten 11 639 euroa.

 

 

3)       Väinölänniemi, puuston täydennysistutukset ja vanhojen puiden kasvuolosuhteiden parantaminen ja erikoisleikkaukset

Hankkeessa istutetaan Kuopion Väinölänniemen puistoalueelle 150 kappaletta uusia puita sekä tehdään vanhoille puille turvallisuutta parantavia erikoisleikkauksia sekä puiden tyvialueiden kattamista.

 

Avustuspäätöksen perusteena olleet kokonaiskustannukset ovat arvioitu olevan 30 660 euroa. Myönnetty avustus kattaa 70 % hankkeen kokonaiskustannuksista eli enintään 21 462 euroa, ja kaupungin osuudeksi jää siten noin 9 198 euroa.

 

 

4)       Piispanpuiston arkeologinen tutkimus

Kuopion ensimmäisen kirkon perustamispaikalla sijaitsevan puiston arkeologiset selvitykset toimivat puiston kunnostamisen esiselvityksenä: koekaivauksen tarkoituksena on selvittää, onko puistoalueella säilynyt muinaisjäännöstä ja millä alueella. Tutkimuksen jatko tarkentuu tehtyjen selvitysten perusteella. Tavoitteena on ottaa puistoalue mukaan ruutukaava-alueen puistojen verkostoon tasa-arvoisena kohteena ja kunnostaa se virkistyskäyttöön kestävästi, alueen kehityshistoria huomioiden.

 

Avustuspäätöksen perusteena olleet kokonaiskustannukset ovat arvioitu olevan 67 320 euroa. Myönnetty avustus kattaa 70 % hankkeen kokonaiskustannuksista eli enintään 47 124 euroa, ja kaupungin osuudeksi jää siten 20 196 euroa.

 

 

5)       Valkeisenpuiston uimarannan puupatioiden suunnittelu ja uusinta

Hankkeessa uusitaan Kuopion Valkeisenpuiston uimarannan puupatiot elinkaareltaan pitkäkestoiseksi ja huoltovapaaksi rakenteeksi.

 

Avustuspäätöksen perusteena olleet kokonaiskustannukset ovat arvioitu olevan 77 000 euroa. Myönnetty avustus kattaa 70 % hankkeen kokonaiskustannuksista eli enintään 53 900 euroa, ja kaupungin osuudeksi jää siten 23 100 euroa.

 

Erillishankkeiden omarahoitusosuus on huomioitu kaupunkiympäristön palvelualueen käyttösuunnitelmassa.

 

 

Vaikutusten arviointi                     Erillisrahoitus on erittäin tarpeellinen kädenojennus kaupungille näinä poikkeusaikoina: koronavuosi on entisestään lisännyt käyttöpainetta kaupungin ulkoilu- ja virkistyspalveluja kohtaan. Kaupunkikuvassa näkyvien hankkeiden toteutus vahvistaa kansallisen kaupunkipuiston statusta ja tunnettuutta, mikä osaltaan tukee Kuopion kaupungin strategiaa ja sen toivotaan itsessään edistävän myös alueen matkailua.

 

Saaristossa tehtävillä toimenpiteillä pyritään ennen muuta suojelemaan saariston herkkää luontoa ja toisaalta parantamaan niin kaupunkilaisten ja kuin matkailijoiden ulkoilu- ja virkistyspalveluita, luomalla nykyistä parempikuntoisia ja huolellisesti opastettuja taukopaikkoja luvallisine tulipaikkoineen.

 

Hoito- ja käyttösuunnitelman laadinnalla kootaan alueen toimijat yhteen, jäsennellään alueen hallittu kehittäminen sekä edistetään alueen hyödyntämistä matkailussa.

 

Piispanpuiston hankkeella saadaan kohde tasa-arvoiseksi ruutukaava-alueen puistojen verkostoon ja luodaan pohja kunnostaa se virkistyskäyttöön kestävästi, alueen kehityshistoria huomioiden.

 

Väinölänniemen hanke vahvistaa pitkäikäisimmän ja puistomaisen virkistysalueemme käytettävyyttä ja luonnon monipuolisuutta.

 

Valkeisenlammen patioiden rakentaminen vahvistaa keskeisen virkistysalueen käytettävyyttä ja tukee sen toiminnan monipuolisuutta.

 

 

Esitys                                                Lautakunta esittää kansallisen kaupunkipuiston hoito- ja käyttösuunnitelman laadinnan erillisrahoitushankkeena edelleen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi ja muut erillisrahoitushankkeet tiedoksi merkittäväksi.

 

 

Liitteet

18

10462/2020 Piispanpuisto, puuston täydennys muutoskommentein

 

19

10462/2020 Piispanpuisto, maankäyttö- ja rakennuslain 128 §:n mukainen maisematyölupa / Puiden kaato, Kuo 557590_7_0

 

20

10462/2020 Väinölänniemi, puiden hoito 2015

 

21

10462/2020 Väinölänniemi, täydennysistutuksen periaatteet 2013

 

22

10462/2020 Valkeinen, R001

 

23

10462/2020 Valkeinen, R007

 

24

10462/2020 Valkeinen, R008

 

25

10462/2020 Hoito- ja käyttösuunnitelman rakenne ja sisältö

 

26

10462/2020 Hoito- ja käyttösuunnitelma, hankesuunnitelma

 

27

10462/2020 Saaristo, KKKP kartoituksen loppuraportti

 

28

10462/2020 Saaristo, hankesuunnitelma

 

29

10462/2020 Saaristo, KKP hakemuksen liitekartta

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Heli Laurinen

puh. +358 44 718 5430

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy apulaiskaupunginjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Merkitään, että yleiskaavapäällikkö Heli Laurinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa