Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 20.01.2021/Pykälä 9

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 9

Asianro 28/10.00.02.01/2021

 

 

Yritystontin 297-9-22-69 vuokraaminen paloasemaa varten / YIT Suomi Oy perustettavan yrityksen lukuun

 

 

Kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy
Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut

 

Kuopion kaupunki on vuokrannut tontin 297-9-22-66 Kiinteistö Oy Kuopion Itkonniemenranta -nimiselle yhtiölle. Kaupunki on pyytänyt vuonna 2020 keskustan alueen paloasemasta osallistumishakemuksia vuokratilamallin toteuttamiseksi. Kaupunginhallituksen 27.4.2020 § 121 päätöksellä vuokratilamallin toteuttajaksi on valittu YIT Suomi Oy. Alueelle on tarkoituksena rakentaa noin 730 k-m2:n suuruinen pelastusasema, jonka Kuopion Tilapalvelut vuokraa erillisellä sopimuksella. Vuokrattavalla tontilla voi olla pilaantuneita maita tai jätteitä, joista vuokralainen on tietoinen.

 

Alueelle on laadittu tonttijaon muutos ja tontista 297-9-22-66 on lohkottu tontit 297-9-22-68 ja 69. Tontin 297-9-22-66 vuokrasopimus on kohdennettu tonttiin 297-9-22-68.Tontille 297-9-22-66 on haettu poikkeamista asemakaavan käyttötarkoituksesta pelastuslaitoksen rakentamiseksi. Asemakaavapäällikkö on myöntänyt poikkeamisen 24.11.2020 § 38.

 

Lähestymiskartta vuokrattavasta tontista (kartta näkyy pdf-muodossa)

 

 


 

Vuokrattava tontti

 

Vuokrattavan tontin 297-9-22-69 pinta-ala on 2 900 m2, jossa on rakennusoikeutta 2 320 k-m2 (e=0.80). Tontti on asemakaavassa osoitettu yhdistettyjen teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi (Ttv).

 

Tontin käyvästä markkinavuokrasta on pyydetty ulkopuoliselta arvioitsijalta arviolausunto (Suomen Toimitila-asiantuntijat Oy 30.11.2020). Vuokrattavan tontin arvo edustaa käypää markkinavuokraa arviolausunnon tarkkuusrajat huomioon ottaen.

 

Vaikutusten arviointi                     Päätösesitys on yritysvaikutuksistaan positiivinen.

 

 

Esitys                                                Esitän kaupunkirakennelautakunnalle, että yritystontti 297-9-22-69 vuokrataan YIT Suomi Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun seuraavin ehdoin:

 

1         Vuokra-aika alkaa 1.2.2021 ja päättyy samaan aikaan kuin Kuopion Tilapalveluiden ja perustettavan yhtiön välinen rakennuksen vuokrasopimus.

2          Vuosivuokra on 3 900 euroa sidottuna elinkustannusindeksin pistelukuun 1 976 (joulukuu 2019).

3          Vuokralainen on tietoinen, että tontilla voi olla pilaantuneita maita tai maaperässä jätteitä. Vuokralainen vastaa yksin kustannuksellaan alueelta mahdollisesti löytyvistä pilaantuneiden maiden kunnostamisesta ja jätteiden poistamisesta.

4          Muut ehdot ovat normaaleja yritystonttien vuokrausehtoja ja sopimusehdot muotoillaan kansliatoimenpitein.

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Pirkko Laaksonen

puh. +358 44 718 5511

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy kiinteistöjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa