Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.01.2021/Pykälä 28

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 28

Asianro 7385/10.00.02.01/2020

 

 

Oikaisuvaatimus/Teollisuustonttia 297-22-21-12 koskeva esisopimus

 

 

Kaupunginlakimies Vesa Toivanen
Kaupunginkanslia

                                                         

Oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös

 

Kaupunginhallituksen päätöksestä 19.10.2020 § 278, joka koski Finnpulp Oy:n kanssa tehtävän esisopimuksen hyväksymistä, on tehty liitteenä oleva oikaisuvaatimus.

 

Vaatimukset ja perustelut

 

                                                          Oikaisuvaatimuksen tekijä on vaatinut päätöksen kumoamista oikaisuvaatimuksesta tarkemmin ilmenevin perustein. Oikaisuvaatimuksen tekijä on mm. katsonut, että esisopimus perustuu vuonna 2016 hyväksytyn esisopimuksen mukaisiin ehtoihin vaikka KHO on kumonnut hankkeen ympäristöluvan, kaupunginhallituksen jäsenillä ei ole ollut riittävästi tietoa yhtiön uusien suunnitelmien sisällöstä päätöksenteon tueksi, päätös on maapoliittisen ohjelman vastainen, hanke ei ole toteuttavissa ympäristön kannalta kestävällä tavalla, alueelle olisi sijoitettavissa muita toimintoja, hanke on vastoin kaupungin ympäristöstrategiaa ja tehdas vaarantaa kuntalaisten elinolosuhteet ja terveyden pysyvästi.

 

                                                          Oikaisuvaatimuksen arviointia ja johtopäätös

 

Kaupunginhallituksella on ollut kunnalliseen itsehallintoon kuuluvana oikeutena päättää esisopimuksen ehdoista harkintansa mukaan mm. siten, että esisopimuksen ehdot ovat pääosin samankaltaiset kuin aiemmin voimassaolleen sopimuksen ja samalla siten, että korvausta esisopimuksen voimassaoloajalta ei peritä. Esisopimus koskee ainoastaan asemakaavan mukaisen tontin tulevaa vuokrausta ja kiinteistökauppaa eikä sopimus koske vaadittavia viranomaislupa-asioita.

 

Maapoliittisessa ohjelmassa ei ole ohjeistusta päätöksen mukaista esisopimusta varten. Esisopimuksessa sovitaan markkinahintaisesta maanvuokrasta, jonka periminen käynnistyy maanvuokrasopimuksen alkamisesta lukien, ja markkinahintaisesta tontin kauppahinnasta, joka peritään kauppakirjan perusteella tontin myynnin yhteydessä. Päätös ei ole maapoliittisen ohjelman vastainen.

 

Esisopimuksesta päättäminen ja esisopimuksen tekeminen on välttämätöntä, jotta Finnpulp Oy pääsee suunnittelemaan tehdasta ja valmistelemaan uusia lupahakemuksia. Kaupunginhallituksen käsittelyssä on ollut esisopimusluonnos kaikkine liitteineen ja kaupunginhallituksen harkinnassa on, pitääkö se asiassa suoritettua valmistelua riittävänä.

                                                                 

Tontilla on voimassa asemakaava, joka on hyväksytty Kuopion kaupunginvaltuustossa 5.9.2016. Asemakaava ohjaa rakentamista ja tehtaan toiminnalle asetetaan ehdot puolestaan mm. ympäristölupaprosessissa ja vesitalouslupaprosessissa, jotka yritys voi käynnistää vasta esisopimuksen solmimisen ja jatkosuunnittelun jälkeen. Esisopimuksessa ei oteta kantaa hankkeen toteutumis- tai toimintaedellytyksiin. Finnpulp Oy selvittää itse toteuttamisedellytykset. Mahdollisuudet hankkeen toteuttamiselle ja toiminnalle ratkaistaan eri viranomaisluvissa, ei esisopimuksessa.

 

Kaupunginhallituksen näkemyksen mukaan hanke on elinkeinopoliittisesti merkittävä ja toteutuessaan hankkeella on suuret taloudelliset vaikutukset kaupungin ja maakunnan tasolla.

 

Kuopion kaupungin strategiassa tärkeinä tavoitteina on mm. kaupungin elinvoima ja kestävä kasvu. Molemmat tavoitteet edellyttävät elinkeinoelämän kehittymistä ja uusia työpaikkoja. Kaupunginhallituksen teollisuustonttia koskeva päätös on kaupungin strategian mukainen.

 

Kaupunginhallitus on voinut harkintansa mukaan hyväksyä teollisuustonttia koskevan esisopimuksen ehdot päätöksessä mainituin tavoin.

 

Oikaisuvaatimus ei siten anna aihetta aiemman päätöksen muuttamiselle ja vaatimus tulee hylätä.

 

                                                         

 

Esitys                                                Esitän kaupunginhallitukselle, että oikaisuvaatimus hylätään edellä mainituin perustein.

 

 

Liitteet

30

7385/2020-47 Oikaisuvaatimus

 

31

7385/2020-47 Oikaisuvaatimus (julk.)

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Vesa Toivanen

puh. +358 44 718 2041

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy kaupunginlakimiehen esityksen.

 

 

Päätös                                              Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa