Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.01.2021/Pykälä 33

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 33

Asianro 7385/10.00.02.01/2020

 

 

Oikaisuvaatimus/Teollisuustonttia 297-22-21-12 koskeva esisopimus

 

 

Kaupunginlakimies Vesa Toivanen
Kaupunginkanslia

 

Oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös

 

Kaupunginhallituksen päätöksestä 19.10.2020 § 278, joka koski Finnpulp Oy:n kanssa tehtävän esisopimuksen hyväksymistä, on tehty liitteenä oleva oikaisuvaatimus.

 

Vaatimukset ja perustelut

 

                                                          Oikaisuvaatimuksen tekijä on vaatinut päätöksen kumoamista oikaisuvaatimuksesta tarkemmin ilmenevin perustein. Oikaisuvaatimuksen tekijä on mm. katsonut, että KHO:n päätökseen perustuen tehdasta ei voida perustaa mainitulle paikalle, yhtiön kiinalaisomistus on ongelmallinen, esivuokrauksen ajalta kaupunki ei saa tuloja, alueelle olisi sijoitettavissa muita toimintoja tonttien hinnat tulisivat laskemaan.

 

                                                          Oikaisuvaatimuksen arviointia ja johtopäätös

 

Kaupunginhallituksella on ollut kunnalliseen itsehallintoon kuuluvana oikeutena päättää esisopimuksen ehdoista harkintansa mukaan mm. siten, että esisopimuksen ehdot ovat pääosin samankaltaiset kuin aiemmin voimassaolleen sopimuksen ja samalla siten, että korvausta esisopimuksen voimassaoloajalta ei peritä. Esisopimus koskee ainoastaan asemakaavan mukaisen tontin tulevaa vuokrausta ja kiinteistökauppaa eikä sopimus koske vaadittavia viranomaislupa-asioita.

 

Esisopimuksesta päättäminen ja esisopimuksen tekeminen on välttämätöntä, jotta Finnpulp Oy pääsee suunnittelemaan tehdasta ja valmistelemaan uusia lupahakemuksia.

                                                                 

Tontilla on voimassa asemakaava, joka on hyväksytty Kuopion kaupunginvaltuustossa 5.9.2016. Asemakaava ohjaa rakentamista ja tehtaan toiminnalle asetetaan ehdot puolestaan mm. ympäristölupaprosessissa ja vesitalouslupaprosessissa, jotka yritys voi käynnistää vasta esisopimuksen solmimisen ja jatkosuunnittelun jälkeen. Esisopimuksessa ei oteta kantaa hankkeen toteutumis- tai toimintaedellytyksiin. Finnpulp Oy selvittää itse toteuttamisedellytykset. Mahdollisuudet hankkeen toteuttamiselle ja toiminnalle ratkaistaan eri viranomaisluvissa, ei esisopimuksessa.

 

Kaupunginhallituksen näkemyksen mukaan hanke on elinkeinopoliittisesti merkittävä ja toteutuessaan hankkeella on suuret taloudelliset vaikutukset kaupungin ja maakunnan tasolla.

 

Kaupunginhallitus on voinut harkintansa mukaan hyväksyä teollisuustonttia koskevan esisopimuksen ehdot päätöksessä mainituin tavoin.

 

Oikaisuvaatimus ei siten anna aihetta aiemman päätöksen muuttamiselle ja vaatimus tulee hylätä.

                                                         

 

                                                         

 

Esitys                                                Esitän kaupunginhallitukselle, että oikaisuvaatimus hylätään edellä mainituin perustein.

 

 

Liitteet

40

7385/2020-57 Oikaisuvaatimus

 

41

7385/2020-57 Oikaisuvaatimus (julk.)

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Vesa Toivanen

puh. +358 44 718 2041

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy kaupunginlakimiehen esityksen.

 

 

Päätös                                              Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa