Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 17.02.2021/Pykälä 15

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  1167/2021 Vaikutusten arviointi

 

 

§ 15

Asianro 1167/12.04.02.02/2021

 

 

Kemppaanmäen kaukalon siirto Syvänniemelle

 

 

Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Janne Hentunen

 

                                                          Syvänniemen Kyläyhdistys ry lähestyi hyvinvoinnin edistämisen palvelualuetta sähköpostitse 12.11.2020 Kemppaanmäen kaukalon siirrosta Syvänniemelle. Kemppaanmäen koulun toiminta lakkautui syksyllä 2020 ja koulun piha-alueella olevan kaukalon käyttö on jäänyt vähäiseksi koulun toiminnan loppuessa.

 

Syvänniemen Kyläyhdistys ry on valmistellut kaukalon siirtoa aktiivisesti alueen asukkaiden ja järjestöjen kanssa ja kommenttien perusteella kaukalon siirto Kemppaanmäestä Syvänniemelle on toivottu. ” Kaukalo ja skeittirata sopisivat hyvin sekä alakoululaisille että nuorisolle harrastuspaikaksi, joita ei kylällä koskaan liikaa.”, ” Sijanti Hermannitalon läheisyydessä mahdollistaa harrastamisen ilman Kuopion tien (nro 551) ylitystä näin pientenkin olisi helppo mennä omin jaloin paikalle, lisäksi paikka olisi helposti vanhempien seurannan alla.”, ” Luistelu on ollut ja olisi edelleen perheiden yhteinen harrastus”.

 

Sähköpostin ja 25.11.2020 pidetyn palaverin mukaan kyläyhdistyksen tarkoituksena on tehdä kaukalon siirtotyöt sekä muut rakentamiseen tarvittavat työt talkootyönä ja hakea hankkeeseen tukea Kalakukko ry:ltä sekä alueella toimivilta yrityksiltä. Kuopion kaupungilta kyläyhdistys hakee talkooavustuksena 15% (20 921 € alv. 24%) sekä sähkö- ja vesiliittymien vuosittaisten käyttömenojen kustantamista. Lisäksi kyläyhdistys on ilmoittanut, että hanke toteutuessaan vaatii alueen hoitosopimuksen tekemistä Kuopion kaupungin ja kyläyhdistyksen välille. Hankkeen kokonaiskustannukseksi kyläyhdistys on arvioinut 139 473 € alv. 24%.

 

Hanke on kokonaisuudessa hyvin valmisteltu ja perusteltu. Kaukalon siirto Kemppaanmäestä Syväniemelle palvelee suurempaa harrastajamäärää ja lisää alueen hyvinvointivaikutuksia ja vetovoimaa.

 

Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen vastuulla on kokonaisverkosto ja verkoston hoito. Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueella on useita hoitosopimuksia vastaavista kohteista ja niiden hoito on kokonaisuudessa hyvällä tasolla, sillä alueen toimijat voivat itse vaikuttaa hoitotoimenpiteisiin ja hoidon ajankohtiin. Nykyisen Kemppaanmäen kaukalon ylläpidosta vastaa Mestar Kuopio Oy. Mikäli hanke toteutuu, tällöin käydään neuvottelut Mestar Kuopio Oy:n kanssa ylläpidon poistamisesta hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen ja Mestar Kuopio Oy välisestä ulkoliikuntapaikkojen hoitosopimuksesta ja neuvotellaan Syvänniemen Kyläyhdistys ry:n kanssa alueen hoitosopimus. Kokonaiskustannuksiltaan kaukalon siirrolla ja sähkö- ja vesimaksujen sekä hoitosopimuksella ei ole vaikutusta hyvinvoinnin edistämisen talouteen. Esitetyn talkoorahan myöntämisestä päättää kaupunkiympäristön palvelualue.

 

Liitteenä ovat: Hakemus Kalakukko Ry ja hankkeen kustannusarvio sekä hankkeen sijaintikartta.

 

Vaikutusten arviointi                     Liitteenä

 

Esitys                                                Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta poistaa liikuntapaikkaverkostosta Kemppaanmäen kaukalon ja lisää Syvänniemen kaukalon verkostoon, mikäli hanke toteutuu Syvänniemen Kyläyhdistys ry:n esittämällä tavalla.

 

Liitteet

13

1167/2021 Hakemus/Monipuolinen liikunta - hyvän elämän perusta -hanke

 

14

1167/2021 Kustannusarvio monipuolinen liikunta - hyvän elämän perusta -hanke

 

14

1167/2021 Asemapiirros monitoimikaukalo

 

16

1167/2021 Vaikutusten arviointi

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Saku Kekäläinen

puh. +358 44 718 2515

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä hyvinvoinnin edistämisen johtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa