Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 24.02.2021/Pykälä 43

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 43

Asianro 1545/10.03.01.01/2021

 

 

Tahkomäentien ja Panoramantien saneeraaminen Tahkon länsirinteillä

 

 

Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen
Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut

 

Tahkon huipulle ja länsirinteille on suunnitteilla kaksi merkittävästi Tahkon palveluihin vaikuttavaa ja vetovoimaa kasvattavaa matkailuhanketta. Panorama Sky:n välittömään läheisyyteen on Savonka Oy:n toimesta suunnitteilla Panorama Resort pienoiskylpylöineen ja maisemasviitteineen. Hankkeen edellyttämä asemakaava on ollut ehdotusvaiheena nähtävillä alkuvuodesta. Asemakaavan odotetaan hyväksyttävän kevään 2021 aikana, jonka jälkeen hankkeelle voi hakea rakennuslupaa. Riippuen asemakaavan valmistumisesta rakennustyöt alkavat kesällä 2021 tai 2022.

 

Tahkonrinteet suunnittelee tahollaan rinteiden laajentamista Välimäen alueelle. Samalla käyttöön tulisi erityisesti perhekäyttöön sopivia, helppoja rinteitä. Hankkeen aikataulu on vielä avoin. Aikatauluun vaikuttaa olennaisesti Tahkon muu kehittyminen ja asiakaspotentiaalin kasvaminen.

 

Hankkeet aiheuttavat muutostarvetta alueen tieverkossa. Alueelle johtavalle Tahkomäentielle (virallisesti Tahkomäen metsätie) on siirtotarve noin kilometrin matkalle, jolla mahdollistetaan Välimäen ottaminen laskettelukäyttöön. Panoramalle nouseva tie on tarpeen myös uusia puutteellisen leveyden ja erittäin jyrkän pituuskaltevuuden vuoksi. Molemmat tiet ovat yksityisteitä. Tahkomäentietä ylläpitää tiekunta ja Panoramalle nousevaa tietä alueen yrittäjät. Teiden sijainti ja muutostarve on esitetty liitteessä olevassa suunnitelmassa. Myös alueen pysäköintimahdollisuuksia parannetaan tässä yhteydessä. Tavoitteena on parantaa myös Tahkomäentiellä havaittuja liikenneturvallisuuspuutteita.

 

Hankkeen rahoituksesta on neuvoteltu Pohjois-Savon ELY-keskuksen kanssa, joka on varautumassa rahoittamaan hanketta myönteisten matkailuvaikutuksien takia. Alustavasti hanke on saamassa poikkeuksellisesti 70 % investointituen. ELY-keskus on neuvotteluissa esittänyt yhteistä hallinnoijaa koko hankkeelle. Sopivana hankkeen hallinnoijana on pidetty kaupunkia.

 

Kaupunki on neuvotellut hankkeesta eniten hyötyvien yritysten sekä Tahkomäen metsätien tiekunnan kanssa. Yhteisesti on valmisteltu yhteistyösopimusta, jossa kaupunki hallinoisi hanketta. Sopimuksen, jonka luonnos on liitteenä, mukaan kaupunki hoitaisi hankkeen hallinnoinnin, maksaisi hankkeessa syntyvät kulut, hakisi myönnetyt EU-tuet ja laskuttaisi yhteistyökumppaneilta omakustannusosuudet. Kaupungille jäisi kuitenkin rakennuttamisesta aiheutuneet kulut, joihin myös saataisiin tukea. Hankkeen kaupungille aiheutuvat kulut maksetaan Tahkon matkailuympäristön kehittämiseen varatuista investoinneista.

 

Teiden parantamisen yhteydessä parannetaan alueen vesihuoltoa ja mm. Panorama Sky ja Huippupaikat ovat liittymässä alueen vesijohto- ja viemäriverkkoon.

 

 

Vaikutusten arviointi                  Yritysvaikutukset ovat erittäin positiiviset. Tiejärjestelyt synnyttävät uutta liiketoimintaa alueella ja houkuttelevat lisää asiakkaita Tahkon alueelle. Erityisesti Panorama Resort on aidosti kansainvälisille turisteille suunnattu hanke. Tahkonrinteiden laajentamisen ja Panorama Skyn hankkeen odotetaan vaikuttavan myönteisesti myös muuhun yritystoimintaan, mm. muut majoitus- ja ohjelmapalvelut saavat lisää asiakkaita. Lisärinteet ovat kesäisin mm. pyöräilijöiden käytössä.

 

Hankkeet lisäävät liikennettä parannettavilla teillä. Muuten ympäristövaikutukset jäänevät vähäisiksi. 

 

 

Esitys                                           Esitän, että lautakunta hyväksyy:

         esitetyn hallinnointiperiaatteen EU-tukien hoitamiseksi

         sen, että hankkeen rakennuttaminen hoidetaan kaupungin puolesta

         liitteenä olevan yhteistyösopimusluonnoksen.

 

 

Liitteet

10

1545/2021 Yleiskartta toimenpidealueesta

 

11

1545/2021 Yhteistyösopimusluonnos

 

 

                                                    Valmistelija                                                       

Ismo Heikkinen

puh. +358 44 718 5656

Unto Juutinen

puh. +358 44 718 2084

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy kaupungininsinöörin esityksen.

 

 

Päätös                                         Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa