Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 01.03.2021/Pykälä 16

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 16

Asianro 2105/00.01.00/2021

 

 

Osakemerkintäoikeuden käyttämisestä päättäminen / Suunnattu osakeanti / Monetra Pohjois-Savo Oy

 

 

 

 

 

                                                          Monetra Pohjois-Savo Oy:n osakassopimuksen 5. kohdan mukaan ”Mikäli uusien Osakkaiden mukaantulo Yhtiössä järjestetään suunnatun osakeannin kautta, edellyttää se, että Yhtiön Osakkaista Emoyhtiölle, Kuopion kaupungille ja Pohjois-Savon Sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle (tulevaisuudessa maakunnalle) annetaan samassa osakeannissa mahdollisuus merkitä Yhtiön osakkeita samassa suhteessa kuin uusi Osakas / uudet Osakkaat saavat oikeuden merkitä Yhtiön osakkeita.”

 

Monetra Pohjois-Savo Oy:llä on tällä hetkellä yhtiön hallussa olevia osakkeita 326 kpl ja niitä luovutetaan uusille pienosakkaille yksittäisillä suunnatuilla osakeanneilla. Yhtiö on pyytänyt Kuopion kaupungilta ilmoitusta, haluaako Kuopion kaupunki käyttää po. mahdollisuuttaan merkitä samassa osakeannissa Yhtiön osakkeita.

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Omistajaohjausjaosto päättää valtuuttaa talousjohtajan tapauskohtaisesti päättämään, käyttääkö Kuopion kaupunki Monetra Pohjois-Savo Oy:n uusille pienosakkaille suunnatuissa osakeanneissa mahdollisuuttaan merkitä yhtiön osakkeita.

 

 

Päätös                                              Merkittiin, että Antti Kivelä poistui kokouksesta esteellisenä (yhteisöjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Omistajaohjausjaosto päätti valtuuttaa talousjohtajan tapauskohtaisesti päättämään, käyttääkö Kuopion kaupunki Monetra Pohjois-Savo Oy:n uusille pienosakkaille suunnatuissa osakeanneissa mahdollisuuttaan merkitä yhtiön osakkeita.

 

Omistajaohjausjaosto päätti valtuuttaa talousjohtajan tapauskohtaisesti päättämään, käyttääkö Kuopion kaupunki Monetra Pohjois-Savo Oy:n uusille pienosakkaille suunnatuissa osakeanneissa mahdollisuuttaan merkitä yhtiön osakkeita.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa