Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lähidemokratiajaosto
Pöytäkirja 23.03.2021/Pykälä 9

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 9

Asianro 2842/12.03.01.02/2021

 

 

Lähiöohjelman suunnittelun käynnistäminen

 

 

Kansalaistoiminnan palveluiden päällikkö Kati Vähäsarja
Kansalaistoiminta

 

                                                         

Kuopion kaupunginvaltuuston aloitteesta talousarvio 2021:ssa on osoitettu 50 000 € määräraha lähiöohjelman tekoon seuraavalla kirjauksella;

”Lisäksi lähiöohjelman tekoon varataan 50 000 euroa. Lähiöohjelman toteuttaminen aloitetaan lähidemokratiajaoston alaisuudessa. Lähiöohjelman tavoitteena on ehkäistä asuinalueiden eriytymistä, lisätä asukkaiden hyvinvointia ja osallisuutta, edistää kaupunginosien elinvoimaisuutta sekä turvata palveluiden ja asumisen hyvä taso.

 

Alueiden tasapainoisen kehittämisen varmistamiseksi laaditaan Kuopion lähiöalueille omat kaupunginosien kehittämisen toimenpideohjelmat. Ohjelmat laaditaan yhdessä asukkaiden kanssa, ottamalla suunnitteluun mukaan mm. kaupunginosayhdistyksiä, vanhempainyhdistyksiä sekä asukastoimijoita.

 

Lähiöohjelmaan kirjataan ylös kehittämistoimenpiteitä liittyen mm. täydennysrakentamiseen, lähiliikunta- ja lähiluontoalueisiin, ympäristön viihtyvyyteen, lähipalveluihin, joukkoliikenteeseen sekä kevyen liikenteen väyliin. Toimenpiteistä valitaan kehittämisen kärjet tai yksi kärki sekä sovitaan kärkitoimenpiteiden toteuttamisen vastuista ja resursseista.”

 

Vaikutusten arviointi                     -

 

 

Esitys                                                Esitän, että lähidemokratiajaosto käy keskustelun lähiöohjelman valmistelun tavoitteista ja toimenpiteistä. Lähiöohjelman suunnittelu- ja toteuttamistehtävään rekrytoidaan suunnittelija.

 

                                                          Valmistelija                                                               

Kati Vähäsarja

puh. +358 44 718 2513

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Janne Hentunen

 

Lähidemokratiajaosto hyväksyy valmistelijan esityksen.

 

 

Päätös                                              Esittelijä täydensi esitystä seuraavasti: Suunnittelutyön tavoitteena on kartoittaa vaihtoehtoiset mallit uuden kaupunkitasoisen asukaskeskeisen lähiöohjelman toteuttamiseksi.

 

Lähidemokratiajaosto hyväksyi täydennetyn päätösehdotuksen.

 

 

Harri Auvinen poistui kokouksesta klo 17.55 asian käsittelyn aikana.

 

Pöytäkirjan tarkastajaksi valittiin Tapio Tolppanen pykälästä 9 alkaen.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa