Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 22.03.2021/Pykälä 16

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  7734/2020 Valtuustoaloite

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta

15 §

16.2.2021

Kaupunginhallitus

86 §

22.2.2021

 

§ 16

Asianro 7734/00.01.02.00/2020

 

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Kouluille yhtenäiset toimintamallit kiusaamisen ehkäisyyn ja kiusaamistilanteiden hoitoon/kasvun ja oppimisen palvelualueiden lausunto

 

 

Päätöshistoria

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta 16.2.2021 15 §

 

Kasvatusjohtaja, ma opetusjohtaja Juha Parkkisenniemi

Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö

                                    

 

Valtuutettu ja kansanedustaja Marko Kilpi on jättänyt yhdessä 38 muun valtuutetun kanssa valtuustoaloitteen, jossa pyydetään muodostamaan kouluille yhteiset toimintamallit kiusaamisen ehkäisyyn ja kiusaamistilanteiden hoitoon. 

Aloitteessa esitetään:

1. Kokoomuksen valtuustoryhmä ja me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Kuopion kaupunki yhtenäistää kiusaamisen ehkäisyyn ja kiusaamistilanteiden hoitamiseen liittyvät suunnitelmat ja käytännöt.
 

2. Esitämme myös, että Kuopion kaupunki nimittää vastuullisen tahon, joka tehtävänä on aktiivisesti kehittää kiusaamiseen ja sen ehkäisemiseen liittyviä toimintatapoja, ja joka valvoo toimintaan sekä suunnitelmien ja käytäntöjen toteuttamista Kuopion kouluissa. 

 

Kasvun ja oppimisen palvelualueen vastaus Kuopion valtuustoaloitteeseen:

Kouluterveyskyselyjen mukaan kiusaaminen on vähentynyt valtakunnallisesti koko 2000- luvun ja sama kehitys on toteutunut myös Kuopiossa. Siitä huolimatta osa lapsista ja nuorista joutuvat kiusatuksi päiväkodissa, koulussa, toisen asteen oppilaitoksissa, vapaa-aikana ja sosiaalisessa mediassa. Siksi kaikilla päiväkodeilla, kouluilla ja oppilaitoksilla tulee olla toimivat toimintamallit kiusaamisen ennaltaehkäisyyn ja puuttumiseen.

Kuopion kaupungin varhaiskasvatuspalveluissa ”Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma” on osa varhaiskasvatussuunnitelmaa. Suunnitelma on arjen työväline kaikissa varhaiskasvatusyksiköissä ja perhepäivähoidossa. Ryhmäkohtainen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma kirjataan ryhmävarhaiskasvatussuunnitelmaan ja sitä arvioidaan. Kiusaamisen ehkäisy on laadukasta peruspedagogiikkaa sekä yhteistyötä huoltajien kanssa. Ryhmien toiminta järjestetään lasten vuorovaikutussuhteita ja osallisuutta tukevaksi. Opetus- ja kasvatushenkilöstön osallistuminen lasten leikkitilanteisiin, keskustelut lasten ja vanhempien kanssa sekä mm. erilaiset kyselyt tukevat mahdollisen kiusaamisen havaitsemista. Kiusaamiseen puuttumiseen liittyy aina vahva yhteistyö huoltajien kanssa sekä seuranta. 

Jokaisella peruskoululla on käytössä yksi tai useampi kiusaamisen ennaltaehkäisyn ja puuttumisen malli. Kouluilla käytössä olevia ennaltaehkäisyn malleja ovat esimerkiksi KiVa-koulu, Prokoulu, Art, Verso, kummioppilastoiminta tai koulun oma toimintamalli. Kouluilla käytössä olevia kiusaamiseen puuttumisen malleja ovat esimerkiksi KiVa-koulu, vertaissovittelu (VERSO) tai koulun oma toimintamalli. 

Kiusaamisen ennaltaehkäisy on osa koulun jokapäiväistä toimintaa. Ennaltaehkäisyä on muun muassa tiedonsiirto nivelvaiheissa, luokkien muodostaminen ja istumajärjestysten suunnittelu, luokkien ryhmäyttäminen, oppilaiden ryhmä- ja tiimityöskentelytaitojen vahvistaminen, tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettaminen, luokanohjaajan tunnit ja yhteisöllinen oppilashuolto. Opettajat havainnoivat opettamiaan ryhmiä ja pyrkivät huomaamaan kiusatut, yksin jäävät tai yksin jätetyt oppilaat ja tukemaan heidän osallistumistaan luokan toimintaan. Tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettaminen on lisääntynyt perusopetuksessa viimeisimmän opetussuunnitelmauudistuksen myötä. 

Kiusaaminen on usein monisyinen ilmiö, johon puuttumiseen päiväkodit, koulut ja oppilaitokset tarvitsevat apua muilta toimijoilta. Perusopetuksessa kiusaamistilanteita selvitellään ensisijaisesti huoltajien kanssa, mutta lisäksi selvittelyyn voi osallistua myös muita toimijoita oppilashuollosta, sosiaalitoimesta, nuorisotoimesta ja ankkuritiimistä Kouluväkivallasta ilmoitetaan aina poliisille ja lastensuojeluun.

Kiusaamisen ehkäisystä kouluilla on keskusteltu myös Kuopion sovittelutoimiston johtajan kanssa. Esimerkiksi Helsingissä on tehty toimintamalli, kuinka koulut voivat toimia sovittelun kanssa yhteistyössä. Erityisesti sovittelutoimisto voisi olla mukana silloin, kun asia koskee yksittäistä tilannetta, jossa kyse ei olisi toistuvasta kiusaamisesta ja johon on aikaisemmin puututtu esim. koulun henkilöstön toimesta. Sovittelutoimiston näkökulmasta olisi hyvä päästä mukaan heti kiusaamistapauksen alkuvaiheessa, jottei kiusaamisasia ehdi levitä suuremman ryhmän asiaksi.

Sovitteluun sopii hyvin myös tilanteet, jotka eivät välttämättä täytä minkään rikoksen tunnusmerkistöä. Lisäksi esim. väkivaltarikokset sopivat sovitteluun, siinäkin tapauksessa, että asiasta ei ole tehty rikosilmoitusta. Mikäli ilmoitusta ei ole poliisille tehty, niin mahdollisen sovittelun jälkeen sovittelutoimisto voi laittaa tiedon menemään poliisille.

Sovittelutoimiston johtajan kanssa on sovittu, että laadimme kiusaamisprosessin hoitamiseen yhteisen toimintamallin Kuopioon. Asiaa lähdetään valmistelemaan yhteistyössä vuoden 2021 aikana.

Kuopion jokaisessa peruskoulussa on jo tällä hetkellä käytössä kiusaamisen ennaltaehkäisyn ja puuttumisen malli tai malleja. Kiusaamisen ennaltaehkäisyn ja puuttumisen mallien käyttöönottaminen ja käyttö on pitkäjänteistä työtä ja se on rakentunut osaksi kunkin koulun toimintakulttuuria. Henkilöstöä on saatettu vuosien ajan kouluttaa toimintamallin käyttöön ja siten on varmistettu kaikkien sitoutuminen koulun yhteiseen toimintamalliin. Tämän vuoksi yhden, koko kaupunkia käsittävän mallin käyttöönottaminen on haastavaa eikä välttämättä johda parhaaseen mahdolliseen tulokseen. Toisaalta on tärkeä varmistaa, että jokaisessa päiväkodissa, koulussa ja oppilaitoksessa on aktiivisessa käytössä toimiva malli kiusaamisen ennaltaehkäisyyn ja puuttumiseen. 

Kuopion lukioilla on suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä, joka on liitetty Kuopion lukioiden paikalliseen opetussuunnitelmaan. Se löytyy julkisesta linkistä ja joka seikkaperäisesti selventää miten lukioiden tulee toimia erilaisissa kiusaamistilanteissa.  

Opetus- ja kulttuuriministeriö on äskettäin valmistellut laajan toimenpideohjelman kiusaamisen, väkivallan sekä häirinnän ehkäisemiseksi kouluissa ja oppilaitoksissa. Sisäministeriö, oikeusministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat valmistellet toimenpiteet ohjelmaan. Nämä toimenpiteet tulevat ohjaamaan myös Kuopiossa tehtävää kehittämistyötä. Lisäksi Kansallisen koulutuksen arviointikeskukseen (KARVI) on tarkoitus perustaa kiusaamisen ehkäisemisen, hyvinvointia ja työrauhaa lisäävien menetelmien käyttökelpoisuutta arvioiva toimielin, joka arvioi näihin tarkoituksiin kehitettyjen menetelmien näytön astetta ja käyttökelpoisuutta. Maakunnan tasolla Pohjois-Savossa on parhaillaan hyvinvointikoordinaattorin toimesta tekeillä koonti kiusaamisen ehkäisyyn ja kiusaamiseen puuttumiseen liittyvistä näyttöön perustuvista menetelmistä.

Tällä hetkellä Kuopion kaupungissa on käytössä sekä näyttöön perustuvia toimintamalleja ja koulun omia malleja sekä näiden yhdistelmiä. Kiusaamisen ehkäisyyn liittyvä lainsäädäntö sekä toimenpideohjelmat ovat valtakunnallisesti uudelleen tarkastelun alla, mikä tulee myös vaikuttamaan Kuopion koulujen kiusaamisen vastaiseen toimintaan. Edellä olevien selvitysten perusteella pyrimme yhtenäistämään Kuopiossa kiusaamisen vastaista toimintaa. 

Jokaisen kuopiolaisen koulun rehtori vastaa kiusaamisen vastaisen toiminnan kehittämisestä ja valvoo suunnitelmien toteuttamista. Kaupunkitasoisesti kiusaaminen on valittu yhdeksi oppilas- ja opiskeluhuollon ohjausryhmän v. 2021 painopistealueita. Ryhmä tulee seuraamaan asian toteutumista ja arvioi myös osaltaan kiusaamisen valtakunnallisen toimenpideohjelman toteutumista jatkossa.

 

Vaikutusten arviointi        -

 

Esitys                             Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta päättää antaa edellä esitetyn lausunnon vastauksena valtuustoaloitteeseen.

 

 

Liitteet

 

7734/2020 Valtuustoaloite

 

 

 

 

                                     Valmistelija                                     

Juha Parkkisenniemi

puh. +358 44 718 4008

Miia Uotinen

puh. +358 44 718 4066

Taina Vainio

puh. +358 44 718 4018

Mika Kuitunen

puh. +358 44 718 5151

Jukka Sormunen

puh. +358 44 718 4040

                                     etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

Päätösehdotus              Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä kasvatusjohtaja, ma opetusjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                          Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Juha Parkkisenniemi poistui kokouksesta klo 16.55 tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

 


 

Kaupunginhallitus 22.2.2021 86 §

 

 

 

Liitteet

 

7734/2020 Valtuustoaloite

 

 

 

 

 

                                     Valmistelija                                     

Juha Parkkisenniemi

puh. +358 44 718 4008

Miia Uotinen

puh. +358 44 718 4066

Taina Vainio

puh. +358 44 718 4018

Mika Kuitunen

puh. +358 44 718 5151

Jukka Sormunen

puh. +358 44 718 4040

                                     etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus              Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

 

 

Päätös                          Merkittiin, että keskustelun kuluessa jäsen Minna Reijonen poistui kokouksesta.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 


 

 

Liitteet

2

7734/2020 Valtuustoaloite

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

 

 

 

Päätös                                         Merkittiin, että varavaltuutettu Risto Lappalainen poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn aikana ja että kokoukseen saapui hänen tilalleen valtuutettu Minna Reijonen.

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa