Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturva- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 23.02.2021/Pykälä 24

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Toimintakertomus 2020_Pete.pdf

 

 

§ 24

Asianro 1896/02.02.02/2021

 

 

Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden vuoden 2020 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen

 

 

 

Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden vuoden 2020 toimintakertomus valmistuu osana peruskaupungin tilinpäätöstä. Kaupunginvaltuusto on vuoden 2020 talousarvion hyväksymisen yhteydessä päättänyt talousarvion sitovuudesta ja talousarvion muista periaatteista.

 

Toimintakertomuksessa raportoidaan valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen sekä kaupunginvaltuustolle tiedoksi annettavat tunnusluvut ja mittarit avainprosessitasolla 1.1.-31.12.2020.

 

Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden toiminnalle asetetut tavoitteet ovat toteutuneet pääosin suunnitelman mukaisesti.

 

Perusturvan palvelualue

 

                                                          Palvelualueen talous toteutui alkuperäiseen toimintakatteeseen 165,2 M€ verrattuna 4,9 M€ euroa heikommin, mutta tuloarviolisäysten 2 M€ ja määrärahalisäysten 12,3 M€ jälkeen toimintakate toteutui 5,3 M€ arvioitua parempana.

 

                                                          Vanhus- ja vammaispalveluissa tuloarvio- ja määrärahamuutosten jälkeen toimintakate toteutui 1,83 M€ paremmin. Tuloarviolisäyksiä tehtiin 2 M€, mutta toimintatuotot toteutuivat 0,5 M€ arvioitua paremmin myyntituottojen toteumasta johtuen. Määrärahalisäyksiä hyväksyttiin 4,55 M€, mutta toimintamenot toteutuivat määrärahamuutosten jälkeen 1,32 M€ arvioitua paremmin. Alitus johtuu pääosin palveluohjauksen asumispalvelujen palvelusetelimenojen alittumisesta ja henkilökohtaisen avun avustusmenojen alittumisesta.

 

                                                          Lapsiperhepalvelun toimintakate toteutui 0,6 M€ alkuperäistä talousarviota heikommin johtuen sijaishuollon asiakaspalvelujen ostoista.

 

                                                          Aikuissosiaalityön toimintakate toteutui määrärahalisäyksen 0,05M€ jälkeen 0,45 M€ paremmin.

                                                    

                                                          Perusturvan tukipalvelut toimintakate toteutui 0,2 M€ alkuperäistä talousarviota paremmin.

                                                         

                                                          Johdon tukipalvelut toteutuivat toimintakatetasolla 3,4 M€ arvioitua paremmin. Toimintatuotot toteutuivat 0,2 M€ alkuperäistä talousarviota paremmin hankerahoituksista johtuen. Määrärahalisäyksiä hyväksyttiin 7,8M€, mutta toimintamenot toteutuivat 3,2 M€ paremmin. Johdon tukipalvelujen toimintamenoihin kirjattiin keskitetyt koronaan liittyvät kustannukset 6,2M€.

 

                                                          Palvelualueen toiminnalliset tavoitteet toteutuivat suunnitelman mukaisesti.

 

                                                          Terveydenhuollon palvelualue

 

                                                          Palvelualueen talous toteutui alkuperäiseen toimintakatteeseen 262,9 M€ verrattuna 12,961 M€ euroa heikommin, mutta tuloarviovähennyksen 0,553 M€ ja määrärahalisäyksen 2,447 M€ jälkeen toimintakate toteutui 9,962 M€ ylityksenä. Erikoissairaanhoidon toimintakate ylittyi 11,995 M€ ja oman toiminnan toimintakate alittui 2,033 M€

 

 

                                                          Avohoidon palveluiden toimintakate toteutui tuloarvio- ja määrärahamuutosten jälkeen 1,157 M€ paremmin.

 

                                                          Sairaalapalvelun toimintakate tuloarvio- ja määrärahamuutosten jälkeen toteutui 0,530 M€ paremmin.

 

                                                          Mielenterveys- ja päihdepalvelun toimintakate toteutui tuloarvio- ja määrärahamuutosten jälkeen 0,321 M€ paremmin.

 

                                                          Terveydenhuollon tukipalvelun toimintakate tuloarvio- ja määrärahamuutosten jälkeen toteutui 0,025 M€ paremmin.

 

                                                          Erikoissairaanhoidon toimintakate tuloarvio- ja määrärahamuutosten jälkeen toteutui 11,994 M€ heikommin. Vuodelle 2020 on kirjattu sairaanhoitopiirin edellisten vuosien alijäämiä 10.707 M€.

 

                                                          Terveydenhuollon toiminnalliset tavoitteet toteutuivat suunnitelman mukaisesti.

 

                                                          Isäntäkuntapalvelut/Tuusniemen perusterveydenhuolto

 

                                                          Toiminta järjestettiin suunnitellun toiminta- ja taloussuunnitelman mukaisesti. Toteutuneet kustannukset on tasattu Tuusniemen ja Kuopion välillä tilinpäätöksen yhteydessä. Perusterveydenhuollon maksuosuutta vuodelta 2020 Tuusniemen kuntaa lisälaskutettiin 110.507 €.

 

                                                          Investointien toteutuminen

 

                                                          Valtuuston hyväksymät käyttösuunnitelman mukaiset investointimäärärahat irtaimistohankkeisiin olivat 0,725 M€.  Investoinnit toteutuivat 0,701 M€. Merkittävimmät investoinnit olivat suun terveydenhuollossa 0,344 M€, vanhuspalveluiden hoitajakutsujärjestelmä ja sähkölukolliset lääkekaapit sekä sairaalan kalustehankinnat 0,093 M€.

 

 

 

 

                                                          Sisäinen valvonta

                                                         

                                                          Sisäinen valvonta on toteutunut suunnitelman mukaisesti.

 

                                                          Esityslistan liitteenä on toimintakertomus vuodelta 2020, jossa on tarkemmin selostettu talousarvion poikkeamia ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumista.

 

 

 

                                                         

 

Vaikutusten arviointi                    

 

 

 

 

Liitteet

2

Toimintakertomus 2020_Pete.pdf

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Pertti Lipponen

puh. +358 44 718 6271

Arja Matsi

puh. +358 44 718 6118

Virpi Lempinen

puh. +358 44 718 3122

Kaija Kähkönen

puh. +358 44 748 8200

Jari Saarinen

puh. +358 44 718 6301

Mari Antikainen

puh. +358 44 718 6401

Mikko Tapio Korhonen

puh. +358 44 718 6200

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen

 

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyy

 

-          perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden toimintakertomuksen vuodelta 2020 ja päättää antaa sen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle tilinpäätösohjeiden mukaisena selvityksenä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta ja niiden poikkeamien syistä

 

-          toimintakertomukseen sisältyvän selvityksen palvelualueiden sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan tilasta

 

Lautakunta oikeuttaa talouspäälliköt ja asiakkuusjohtajat tekemään toimintakertomukseen teknisluontoisia muutoksia ja lisäyksiä sekä korjaamaan mahdolliset kirjoitusvirheet.

 

 

Päätös                                              Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti apulaiskaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa