Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta
Pöytäkirja 25.03.2021/Pykälä 18

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 18

Asianro 8214/00.02.03/2019

 

 

Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan kokouspäivät syyskaudella 2021

 

 

Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi
Henkilökuljetusten järjestäminen

 

Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta on kokoontunut kuukauden välein pääsääntöisesti kuukauden viimeisenä torstaina. Kuukauden kokousväli on osoittautunut toimivaksi käsiteltävien asioiden määrän ja kokonaisuuden hallittavuuden kannalta, joten käytäntöä on tarkoituksenmukaista jatkaa. Kokouksia voidaan tarvittaessa järjestää myös erikseen sovittuna aikana.

 

Syyskausi on yleensä aloitettu elokuussa. Kuntavaalien siirtyminen huhtikuulta kesäkuuhun muuttaa tilannetta siten, että aikataulu kaikkien lautakuntatyöhön liittyvien järjestelyjen loppuunsaattamiseksi ennen elokuun kokousta saattaisi mennä liian kireäksi. Tämän vuoksi syyskauden aloittaminen syyskuun kokouksella voisi olla kokouksen järjestelyjen kannalta varmempaa.

 

Varsinaiset kokouspäivät loppuvuodelle 2021 olisivat:

- torstai 30.9.2021
- torstai 28.10.2021
- torstai 25.11.2021

Kokoukset alkavat klo 15:00. Kokouspaikkana on valtuustotalon lautakuntien kokoushuone, jos koronaepidemiatilanne antaa siihen mahdollisuuden. Muutoin kokoukset pidetään Teams -etäkokouksina. 

 

Tarvittaessa kokouksia voidaan pitää myös muina kuukausina. Niistä ja mahdollisista muista ylimääräisistä kokouksista tehdään päätökset erikseen.

                                                         

Vaikutusten arviointi                    

 

Esitys                                                Esitän, että Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää varsinaisiksi kokouspäiviksi yllä esitetyt ajankohdat. Mahdollisista muista kokouksista tehdään päätökset erikseen.

 

                                                          Valmistelija                                                               

Seija Pasanen

puh. +358 44 718 5424

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi

 

Lautakunta hyväksyy joukkoliikennepäällikön esityksen.

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa