Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 18.03.2021/Pykälä 22

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 22

Asianro 2430/00.00.00.04/2021

 

 

Vaalivalmistelijoiden palkkaus

 

 

Keskusvaalilautakunnan sihteeri Vesa Toivanen
Kaupunginkanslia

                                                         

 

Vaalien toimittamiseen liittyvistä valmistelutehtävistä huolehtii keskusvaalilautakunnan sihteerien apuna n. 10 henkilön ryhmä. Ryhmän tehtäviin kuuluu mm. ennakkoäänestysasiakirjojen käsittely ja vaalipäivän äänestyksen valmistelu sekä tulospalvelusta huolehtiminen. Työryhmän jäsenille on maksettu vuoden 2019 EU-vaaleissa palkkana 23 e/h. Lisäksi työryhmän vetäjälle Tuula Antikaiselle maksettiin erillispalkkiona 350 euroa.

 

Ottaen huomioon tehtävien vastuullisuuden, työryhmän tuntipalkkiota esitetään korotettavaksi 2 e/h uuden tuntipalkan ollessa tällöin 25 e/h.  

 

Työryhmän vetäjän palkkiota esitetään korotettavaksi 50 euroa, uuden palkkion ollessa tällöin 400 euroa.

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Vesa Toivanen

puh. +358 44 718 2041

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Keskusvaalilautakunnan sihteeri Vesa Toivanen

 

Keskusvaalilautakunta päättää, että vaalivalmistelijoiden palkkioksi vahvistetaan 25 euroa/h ja työryhmän vetäjän Tuula Antikaisen vaalikohtaiseksi palkkioksi 400 euroa.


Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa