Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 22.03.2021/Pykälä 23

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 23

Asianro 1564/00.00.01.02/2018

 

 

Edustajan nimeäminen Savon Energiaholding Oy:n nimitysvaliokuntaan vuodelle 2022

 

 

 

 

 

                                                          Savon Energiaholding Oy on lähettänyt Kuopion kaupungille 8.3.2021 päivätyn kirjeen pyynnöin nimittää yksi edustaja yhtiön nimitysvaliokuntaan vuodelle 2022 30.4.2021 mennessä.

 

Savon Energiaholding Oy:n nimitysvaliokunta koostuu viiden isoimman omistajakunnan (Kuopio, Lapinlahti, Iisalmi, Kiuruvesi ja Varkaus) edustajasta sekä kahdesta kiertävästä paikasta (arvonnan perusteella vuonna 2022 Tervo ja Pieksämäki), jotka edustavat muita omistajakuntia. Nimitysvaliokunnan jäsenten tulee olla yhtiöstä riippumattomia, eli he eivät saa kuulua yhtiön toimielimiin.

 

Nimeämisessä tulee huomioida, yhtiökokous on jo vahvistanut vuoden 2021 nimitysvaliokunnan kokoonpanon. Vuoden 2021 nimitysvaliokunnassa Kuopion kaupungin edustajana on Hannu Kananen.

 

Selvyyden vuoksi todettakoon, että Tapio Tolppanen on po. yhtiön hallintoneuvoston puheenjohtaja.

 

 

Liitteet

1

2535/2021 Nimeämispyyntö Savon Energiaholding

 

 

                                                         

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Omistajaohjausjaosto päättää nimetä edustajan Savon Energiaholding Oy:n nimitysvaliokuntaan vuodelle 2022.

 

 

Päätös                                              Omistajaohjausjaosto nimesi Neeta Röppäsen edustajaksi Savon Energiaholding Oy:n nimitysvaliokuntaan vuodelle 2022.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa