Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 16.03.2021/Pykälä 20

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 20

Asianro 2604/10.03.02.01/2021

 

 

Varhaiskasvatuksen metsäpäiväkoti

 

 

Tilahallintapäällikkö Tanja Karpasto
Kasvun ja oppimisen tukipalvelut

 

 

Lisätilatarpeen taustaa

Von Wrightin päiväkodin lapsimäärää arvioitiin Läntisen maaseutualueen tarveselvitys- ja hankesuunnitteluvaiheessa, jonka perusteella laadittiin tilaohjelma ja määriteltiin varhaiskasvatuksen ryhmätilojen laajuus ja laskennallinen tilapaikkaluku. Arvio lapsimäärästä perustui kaupunkisuunnittelun tuottamaan alueelliseen väestöennusteeseen läntisellä maaseutualueella.

 

Kunnallisessa päiväkotihoidossa olevien lasten määrä on kasvanut uuden koulun ja päiväkodin hankeprosessin aikana, ja tällä hetkellä kaikki varhaiskasvatukseen hakeutuneet lapset eivät mahdu uuden päiväkodin ja esiopetuksen tiloihin.

Lapsimäärän kasvun takia toimitilojen ja päiväkotipaikkojen riittävyyttä on selvitetty yhteistyössä Kuopion Tilapalveluiden kanssa. Lisätilatarpeen täyttämiseksi väliaikaisten lisätilaratkaisujen rinnalla on tutkittu metsäpäiväkotivaihtoehtoa, ja sen optimaalista sijaintia maastossa.

Oleellista metsäesikoulun toiminnan kannalta on, että kotamainen rakennus tukeutuu olemassa olevaan päiväkotiin ja sijoittuu aitoon metsäympäristöön tai sen välittömään läheisyyteen, joka tarjoaa samanaikaisesti sekä mielenkiintoisen että turvallisen kasvuympäristön päiväkoti-ikäisille lapsille.

Kuopiossa toimii tällä hetkellä kolme metsäesikoulua, ja myönteisten käyttäjäkokemusten perusteella palvelualue, yhteistyössä tilahallinnon kanssa, selvittää uusia metsäesikouluvaihtoehtoja varhaiskasvatuksen monipuolisiin tarpeisiin.

Metsä innostaa ja avaa aisteja, joten se tarjoaa monipuolisen ja lapsen osallisuutta lisäävän oppimisympäristön. Kuopion metsätoiminnassa painotetaan luontoa leikki-, tutkimis- ja oppimisympäristönä. Metsätoiminta antaa lapsille luonnon tuntemusta ja iloa eri vuodenajoista, tukee luontaista liikuntaa kuten hiihtämistä ja kiipeilyä. Metsä tarjoaa oppimisympäristön, jossa on luonnonääniä, ja jossa lapset oppivat kunnioitusta ympäristöä kohtaan, kestävän kehityksen periaatteita, yhteisvastuullisuutta ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Metsäpäiväkoti tarjoaa elämyksellistä oppimista, josta jää muistoja.

 

 



Metsäpäiväkodin tavoiteaikataulu ja kustannukset

Tavoitteena on, että uusi metsäesikoulu 14 lapsen ryhmälle Von Wrightin päiväkodin yhteydessä olisi käyttöönottovalmiina 1.8.2021.

Arvioitu kustannus perustuu aikaisempien metsäpäiväkotien hankintaan, ja arvioitu vuokra palvelualueelle on n. 1.900,00 €/kk, yht. n. 22.800,00 €/v.

 

 

Vaikutusten arviointi                     -

 

 

Esitys                                                Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyy esityksen varhaiskasvatuspalvelun metsäesikoulusta Von Wrightin päiväkodin yhteyteen ja merkitsee asian tiedoksi.

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Simo Hiltunen

puh. +358 44 718 5248

Tanja Karpasto

puh. +358 44 718 4130

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä tilahallintapäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                              Esittelijä muutti päätösehdotustaan siten, että kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä esityksen varhaiskasvatuspalveluiden metsäesikoulusta Von Wrightin päiväkodin yhteyteen.

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän muutetun päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa