Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 17.05.2021/Pykälä 33

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kaupunginhallitus

119 §

29.3.2021

 

§ 33

Asianro 4485/10.02.03/2018

 

 

Asemakaava ja asemakaavan muutos, Hiltulanlahden 3. asemakaava

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 29.3.2021 119 §

 

Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Kaupunginhallitus

 

 

Asemakaavan ja asemakaavan muutosehdotuksen käsittelyvaiheet

 

Kaupunkirakennelautakunta hyväksyi asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksen ja siihen liittyvän sitovan tonttijaon 3.2.2021. Muutosehdotus on ollut MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti nähtävänä 11.2.-12.3.2021. Aineisto on lähetetty tiedoksi mahdollista lausuntoa varten ympäristö- ja rakennuslautakunnalle sekä aluepelastuslautakunnalle. Lisäksi aineisto lähetettiin tiedoksi Pohjois-Savon ELY-keskuksen Ympäristö ja luonnonvarat – vastuualueelle ja Liikenne- ja infrastruktuurivastuualueelle sekä Pohjois-Savon liitolle.

 

Lausunnot ja muistutukset

 

3.3.2021 päivätyssä lausunnossa Pohjois-Savon Liitto ilmoitti, ettei sillä ole lausuttavaa asemakaavan muutosehdotukseen. 9.3.2021 päivätyssä Pohjois-Savon ELY-keskuksen lausunnossa kaava-aineistoon ei esitetty muutoksia. Muutosehdotuksesta ei saatu muita lausuntoja eikä siitä jätetty muistutuksia.

 

Pohjois-Savon Liiton ja Pohjois-Savon ELY-keskuksen lausunnot ovat kaava-aineiston liitteinä.

 

 

Vaikutusten arviointi        Kaavahanke toteuttaa kaupungin strategiaa viihtyisästä ja turvallisesta ja kestävän kehityksen huomioivasta kaupunkirakenteesta. Alueen rakentaminen edistää kestävän yhdyskuntarakenteen kehittämistä tiivistämällä ja täydentämällä kaupunkirakennetta. Alueen rakentaminen vähentää nykyisen yhdyskuntarakenteen ulkopuolelle suuntautuvan asuntorakentamisen paineita. Uuden asuntorakentamisen myötä väestömäärä lisääntyy, ikärakenne monipuolistuu, palveluiden kannattavuus ja kehittämismahdollisuudet paranevat. Hiltulanlahden eteläisimmän alueen rakentaminen täydentää ja eheyttää Hiltulanlahden yhdyskuntarakennetta. Alueen toteuttamisen myötä olemassa oleva kunnallistekniikka tulee tehokkaampaan käyttöön.

 

Uuden asuinalueen toteutuminen lisää ajoneuvo- ja kevyen liikenteen määrää Puutossalmentiellä, Vitostiellä ja VT 5:llä. Alueen joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen edellytykset paranevat. Näin ollen hankkeen ilmastopoliittiset vaikutukset ovat positiiviset. Asuinalueen toteutumisen myötä kevyen liikenteen turvalliset reitit lisääntyvät.

 

Kaavan toteuttaminen ei edellytä kaupungilta välittömiä palveluinvestointeja. Kaavan yritysvaikutukset ovat vähäiset ja painottuvat lähinnä alueen rakentamisvaiheeseen. Alueen lapset ohjautuvat syksyllä 2019 valmistuneeseen uuteen Hiltulanlahden kouluun.

 

Metsä- ja peltovaltaisen alueen rakentuminen muuttaa alueen luonnonympäristöä. Luonnonoloiltaan arvokkaimmat alueet on jätetty rakentamisen ulkopuolelle lähivirkistys- ja suojaviheralueille ja ne pyritään säilyttämään nykyisessä tilassaan. Hulevesien suunnitellulla käsittelyllä suojataan hulevesiä vastaanottavia vesistöjä veden laadun laskulta.

 

Lapsivaikutukset ovat positiiviset. Alueen kaavatyössä kevyen liikenteen väylät on suunniteltu kevyen liikenteen turvallisuus huomioiden. Kaava mahdollistaa uuden päiväkodin rakentamisen alueelle. Kaavassa alueelle on osoitettu urheilu- ja virkistyspalvelujen alue ja korttelileikkipaikka.

 

 

Esitys                            Kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle esitetään, että se hyväksyy kaavaehdotuksen ja siihen liittyvän sitovan tonttijaon.

 

 

Liitteet

 

4485/2018 Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen seurantalomake

 

 

4485/2018 Pienennös kaavakartasta merkintöineen ja määräyksineen

 

 

4485/2018 Havainnekuvia kaava-alueelta

 

 

4485/2018 Ote ajantasa-asemakaavasta

 

 

4485/2018 Hiltulanlahden osayleiskaava

 

 

4485/2018 Asemakaava-alueen luontoarvot

 

 

4485/2018 Maisemakuvakartta

 

 

4485/2018 Maaperäkartta

 

 

4485/2018 Rakennuskantakartta

 

 

4485/2018 Maanomistuskartta

 

 

4485/2018 Kuopion Energian keskijänniteverkko

 

 

4485/2018 Kuopion Energian pienjänniteverkko

 

 

4485/2018 Kuopion Energian ulkovaloverkko

 

 

4485/2018 Kuopion Energian muu sähköverkko

 

 

4485/2018 Liikenneverkkosuunnitelma VE1

 

 

4485/2018 Liikenneverkkosuunnitelma VE2

 

 

4485/2018 Meluselvitys

 

 

4485/2018 Hulevesiselvitys

 

 

4485/2018 Puutossalmentien pääsuuntaselvitys

 

 

4485/2018 Ehdotusvaiheessa saadut lausunnot ja vastineineen (ei julkaista verkossa)

 

 

4485/2018 Tonttijakokartat

 

 

4485/2018 Kaavaselostus ilman liitteitä

 

 

4485/2018 Pohjois-Savon ELY-keskus, lausunto 9.3.2021

 

 

4485/2018 Pohjois-Savon liitto, lausunto 3.3.2021

 

Liitteet jaetaan vain sähköisesti.

 

 

 

 

 

                                     Valmistelija                                     

Erja Soranta

puh. +358 44 718 5431

                                     etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus              Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy esitetyn kaavaehdotuksen ja siihen liittyvän tonttijaon sekä esittää sen edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

 

Päätös                          Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 


 

 

Liitteet

15

4485/2018 Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen seurantalomake

 

16

4485/2018 Pienennös kaavakartasta merkintöineen ja määräyksineen

 

17

4485/2018 Havainnekuvia kaava-alueelta

 

18

4485/2018 Ote ajantasa-asemakaavasta

 

19

4485/2018 Hiltulanlahden osayleiskaava

 

20

4485/2018 Asemakaava-alueen luontoarvot

 

21

4485/2018 Maisemakuvakartta

 

22

4485/2018 Maaperäkartta

 

23

4485/2018 Rakennuskantakartta

 

24

4485/2018 Maanomistuskartta

 

25

4485/2018 Kuopion Energian keskijänniteverkko

 

26

4485/2018 Kuopion Energian pienjänniteverkko

 

27

4485/2018 Kuopion Energian ulkovaloverkko

 

28

4485/2018 Kuopion Energian muu sähköverkko

 

29

4485/2018 Liikenneverkkosuunnitelma VE1

 

30

4485/2018 Liikenneverkkosuunnitelma VE2

 

31

4485/2018 Meluselvitys

 

32

4485/2018 Hulevesiselvitys

 

33

4485/2018 Puutossalmentien pääsuuntaselvitys

 

34

4485/2018 Ehdotusvaiheessa saadut lausunnot ja vastineineen (ei julkaista verkossa)

 

35

4485/2018 Tonttijakokartat

 

36

4485/2018 Kaavaselostus ilman liitteitä

 

37

4485/2018 Pohjois-Savon ELY-keskus, lausunto 9.3.2021

 

38

4485/2018 Pohjois-Savon liitto, lausunto 3.3.2021

 

Liitteet jaetaan vain sähköisesti.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyy esitetyn kaavaehdotuksen sekä siihen liittyvän sitovan tonttijaon.

 

 

 

Päätös                                         Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa