Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 08.04.2021/Pykälä 27

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 27

Asianro 3128/00.00.00.04/2021

 

 

Äänestämistä ja äänestyspaikkoja koskeva kuulutus

 

 

Keskusvaalilautakunnan sihteeri Vesa Toivanen
Kaupunginkanslia

 

Eduskunta on 26.3 hyväksynyt lain vuoden 2021 kuntavaalien siirtämisestä. Laki on tullut voimaan 29.3.2021. Vaalien uusi ajankohta on 13.6.2021 ja ennakkoäänestys toimitetaan 26.5-8.6. välisenä aikana.

 

Keskusvaalilautakunnan on siten julkaistava vaalilaissa tarkoitettu kuulutus uusien ajankohtien mukaisesti.

                            

Vaalilain (714/1998) 49 ja 67 §:ien mukaan keskusvaalilautakunnan on saatettava kuntavaalien vaalipäivä, äänestyspaikat sekä ennakkoäänestysaika ja –paikat tiedoksi sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi.

 

Kuntalain 108 §:n mukaan kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu, sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla.

 

Tietoverkon lisäksi kuulutus esitetään julkaistavaksi myös seuraavissa Kuopion alueella ilmestyvissä lehdissä: Viikkosavo, Maaningan alueella ilmestyvä Uutis-Jousi, Nilsiän alueella ilmestyvä Pitäjäläinen, Juankosken alueella ilmestyvä Koillis-Savo sekä Vehmersalmen alueella ilmestyvä Soisalon Seutu.

 

Esityslistan liitteenä jaetaan ehdotus kuulutukseksi.

 

 

Liitteet

2

3128/2021 Kuntavaalit kesäkuu 2021 Kuulutus 168x365 mm

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Vesa Toivanen

puh. +358 44 718 2041

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Keskusvaalilautakunnan sihteeri Vesa Toivanen

 

Keskusvaalilautakunta päättää julkaista liitteenä olevan kuulutuksen säädetyllä tavalla ja lisäksi seuraavissa Kuopion kaupungin alueella ilmestyvissä lehdissä: Viikkosavo, Uutis-Jousi, Pitäjäläinen, Koillis-Savo ja Soisalon Seutu.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa