Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.04.2021/Pykälä 141

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 141

Asianro 7/00.02.01/2021

 

 

Kh:n tiedonantoja

 

 

 

                                                          Kh:lle saapuneet kirjeet yms.:

 

4229/2014                                      Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätös 25.3.2021 (21/0029/3) maastoliikennelain mukaista moottorikelkkareittisuunnitelman hyväksymistä koskeviin valituksiin ympäristö- ja rakennuslautakunnan 12.12.2019 § 96 päätöksestä. Itä-Suomen hallinto-oikeus on jättänyt yhden valituksen tutkimatta ja muiden valitusten osalta kumonnut päätöksen ja palauttanut asian uudelleen käsiteltäväksi sekä lainmukaisesti perustellun pohjapäätöksen antamiseksi.

 

5377/2018                                      Pöytäkirjajäljennös paikallisneuvottelusta 26.3.2021: Paikallisessa virka- ja työehtosopimuksessa sovitun hälytysrahan euromäärän korottaminen kotihoidossa, asumispalvelussa ja sairaalapalvelussa ajalla 29.3.-18.4.2021.

 

287/2019                                        Sosiaali- ja terveysministeriö on päätöksellään 26.3.2021 (VN/8682/2021) asettanut ohjausryhmän sosiaali- ja terveydenhuollon valmiussuunnittelua ja tilannekuvaa koskevien säädösten toimeenpanoon toimikaudeksi 1.4.2021-31.12.2023. Ohjausryhmän jäseneksi on nimetty apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen.

 

9605/2020                                      Pöytäkirjanote Iisalmen kaupunginhallituksen päätöksestä 3.2.2020 § 23: Lomituspalveluiden aluelaajentumisasia.

 

7/2021-23                                       Savon koulutuskuntayhtymän yhtymähallituksen kokouksen 3/26.3.2021 pöytäkirja.

 

7/2021-23                                       Savonia-ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksen kokouksen 29.3.2021 pöytäkirja.

 

7/2021-23                                       Purkamisaikomusilmoitus, joka koskee tonttia Omakotitie 58, Kuopio.

 

7/2021-23                                       Purkamisaikomusilmoitus, joka koskee tonttia Kustilankuja 1, Kuopio.

3093/2021                                      Pöytäkirjajäljennös paikallisneuvottelusta 23.3.2021 kunnallisen yleisen  virka- ja työehtosopimuksen järjestelyerän käytöstä 1.4.2021 lukien.

 

3185/2021                                      Sosiaali- ja terveysministeriön ilmoitus kunnille ja kuntayhtymille mahdollisuudesta hakea valtionavustusta iäkkäiden ihmisten asumisen ja palvelujen kehittämiseen. Jälj. perusturvan ja terveydenhuollon palvelualue sekä Tilapalvelut.

 

3377/2021                                      Pohjois-Savon käräjäoikeuden lausuntopyyntö 30.3.2021 tuomiopiiriin kuuluvilta kunnilta lautamiesten lukumäärän muuttamisesta. Kuopion kaupungilla ei ole huomautettavaa esitetystä muutoksesta vähentää lautamiesten lukumäärää 28 (aiemmin 37).

 

Seuraavien kokousten pöytäkirjat:

-      kasvun ja oppimisen lautakunta 16.3.2021,

-      kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 25.3.2021,

-      Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 24.3.2021.

 

Seuraavat elinvoima- ja konsernipalvelujen viranhaltijoiden päätökset ajalta 25.3. – 6.4.2021:

 

Asiakirjan nro

Päätöksentekijä

§ / vuosi

Päätöspäivämäärä

Otsikko

3157/2021-1

Apulaiskaupunginjohtaja hep ja kop

12 § / 2021

25.3.2021

Lisävastuupalkkio

98/2021-5

Apulaiskaupunginjohtaja hep ja kop

10 § / 2021

30.3.2021

Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden täyttöluvat 2021/Uinninvalvoja-ohjaajan kaksi tehtävää, museoassistehtin tehtävän sijaisuus, päiväkodin johtajan virka

651/2021-4

Apulaiskaupunginjohtaja ptp

6 § / 2021

1.4.2021

Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden täyttöluvat vuonna 2021 / johtoryhmä 30.3.3021

3141/2021-1

Elinkeinojohtaja

3 § / 2021

25.3.2021

Siikaniemen ranta-alueen pohjasedimenttien tutkimus

3340/2021-2

Henkilöstöjohtaja

14 § / 2021

6.4.2021

Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen korottaminen (lisävastuupalkkio)

3456/2021-1

Henkilöstöjohtaja

13 § / 2021

1.4.2021

Tehtäväkohtainen palkka

10296/2020-3

Henkilöstöjohtaja

12 § / 2021

26.3.2021

Työsopimussuhteisen henkilön kutsuminen työhön vuosilomalta 29.3.-18.4.2021/kertapalkkio

1670/2021-1

Henkilöstöjohtaja

11 § / 2021

25.3.2021

Tehtävän vaativuus ja tehtäväkohtainen palkka

3512/2021-2

Lomituspalvelujohtaja

9 § / 2021

6.4.2021

Vahingonkorvaushakemus rikkoontuneesta lypsykoneen maidonkokoojan maitopumpusta

3511/2021-1

Lomituspalvelujohtaja

1 § / 2021

6.4.2021

Lomituspalvelupäällikön sijaisen palkkaaminen 3.5-29.10.2021 ajalle

3504/2021-2

Lomituspalvelujohtaja

8 § / 2021

6.4.2021

Vahingonkorvaushakemus hukkaan menneestä maidosta

2970/2020-57

Markkinointijohtaja

6 § / 2021

25.3.2021

Tapahtumatukipäätös 2021 Vahvin lajien MM-kilpailut

2281/2021-3

Rakennuttajapäällikkö

5 § / 2021

25.3.2021

Kasarmirakennus H vesikaton maalaus

3283/2021-1

Työllisyyspalvelujohtaja

24 § / 2021

29.3.2021

Twisti-muutosvalmennus -palvelun suorahankinta / Työllisyyspalvelu

 

 

                                                         

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus merkitsee edellä olevat asiat tiedoksi ja päättää, etteivät ne anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja ettei edellä mainituissa pöytäkirjoissa olevia päätöksiä oteta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa