Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.05.2021/Pykälä 197

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 197

Asianro 4947/01.01.00.00/2021

 

 

Asiakasmaksusihteerin viran perustaminen Kuopion kaupungin varhaiskasvatuspalveluihin

 

 

 

 

                                                          Kasvun ja oppimisen lautakunta on käsitellyt asiaa kokouksessaan 18.5.2021 § 42.

 

                                                          Hyvinvoinnin edistämisen sekä kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön 11 §:n mukaan (31.12.2016) kasvatusjohtajan määräämä viranhaltija päättää lapsen hoidosta perittävän asiaksmaksun suuruudesta vahvistettujen perusteiden mukaan. Varhaiskasvatuspalveluissa työskentelee aluejaon mukaisesti kolme asiakasmaksusihteeriä, jolle asikasmaksupäätösten tekeminen on määrätty.

 

Kolmesta virassa olevasta asiakasmaksusihteeristä yksi työskentelee 50%:n työajalla ja toinen 70%:n työajalla. Yksi asiakasmaksusihteeri on eläköitymässä vuoden sisällä.

 

Varhaiskasvatuspalveluiden hallinnossa työskentelee toimistosihteeri, joka on opiskellut työn ohessa oppisopimuksella toimistoalan tutkinnon ja hän on tehnyt asiakasmaksusihteereitä avustavaa työtä. Toimistosihteerin työpanos on ollut välttämätön, jotta asiakasmaksupäätöksistä on selvitty.

 

Virkasuhteeseen ottaminen edellyttää yleensä julkista hakumenettelyä, mutta tästä voidaan poiketa viranhaltijalain 4 §:n 3 momentin mukaisesti esimerkiksi tilanteessa, jossa virkasuhteeseen otetaan muu työnantajan palveluksessa oleva henkilö toiminnan siirtämisen yhteydessä taikka muulla näihin rinnastettavalla johtosäännössä määrätyllä perusteella. Kuopion kaupungin hallintosäännön 6 luku 54 §:n mukaisesti vakinainen työsuhteinen henkilö voidaan ottaa ilman hakumenettelyä siihen perustettavaan vakinaiseen tai määräaikaiseen virkaan, johon hänen työhönsä kuuluvat tehtävät pääosin siirretään tehtävän uudelleen järjestelyn yhteydessä ja hän täyttää viran kelpoisuusehdot. Varhaiskasvatuksen vastuualueella toimistotyöntekijän palvelussuhteen luonteen muuttaminen virkasuhteeksi on perusteltua toiminnan järjestämisen kannalta.

 

Perustettavaan asiakasmaksusihteerin virkaan siirretään työsuhteinen toimistosihteeri. Siirrossa vapautuvan työsuhteisen toimistosihteerin tehtävä jätetään täyttämättä. Toimistosihteeriä on kuultu ja hän on antanut suostumuksensa palvelussuhteen järjestämisen osalta. Henkilö täyttää viran kelpoisuusehdot.

 

                                                         

 

Esitys                                                Kasvun ja oppimisen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaa asiakasmaksusihteerin viran. Virkaan siirretään työsopimussuhteinen toimistosihteeri 1.7.2021 alkaen.

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Juha Parkkisenniemi

puh. +358 44 718 4008

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Työnantajapalvelu puoltaa esitystä.

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy kasvun ja oppimisen lautakunnan esityksen.

Asiakasmaksusihteerin viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto taikka aikaisempi opistoasteinen tutkinto. KVTES:n mukainen palkkahinnoittelukohta: 01ASI040 ja tehtäväkohtainen palkka: 2630,35 €/kk.

 

 

Päätös                                              Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa