Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.06.2021/Pykälä 236

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 236

Asianro 3896/02.06.00/2021

 

 

Maksuliikennesopimuksen ja nk. konsernitilisopimuksen tekeminen

 

 

Talousjohtaja Pauliina Pietikäinen
Talous- ja omistajaohjaus

 

 

                                                          Kuopion kaupunkikonsernin maksuliikennesopimus ja nk. konsernitili on kilpailutettu yhteistyössä Sansia Oy:n kanssa. Kilpailutus on järjestetty avoimena tarjouskilpailuna ja hankinta on ilmoitettu Hilmassa EU-hankintana.

 

                                                          Tarjouksia jätettiin yhteensä 3 kappaletta, joista kokonaistaloudellisesti edullisin oli Pohjois-Savon osuuspankin tarjous. Sopimus tehdään 1.11.2021 alkaen ja se on voimassa toistaiseksi 6 kk irtisanomisajalla.

 

                                                          Konsernitilissä ovat mukana tässä vaiheessa Kuopion kaupunki ja sen alla luetellut tytäryhteisöt. Sopimuskaudella yhteisöjen määrä voi kasvaa tai vähentyä.

 

                                                          Yhteisöt saavat käyttää konsernitilin limiittiä seuraavien rajojen puitteissa. Käytetyn limiitin osalta veloituskorkona käytetään 1 kuukauden euribor-korkoa, johon lisätään 0,5 prosenttiyksikön marginaali. Veloituskorko on kuitenkin aina vähintään nolla (0).

 

                                                          KUOPION KAUPUNKI; 50.000.000 euroa

                                                          NIIRALAN KULMA OY; 5.000.000 euroa

KUOPION ENERGIA OY; 5.000.000 euroa

SERVICA OY; 5.000.000 euroa

KUOPION VESI OY; 5.000.000 euroa

MESTAR KUOPIO OY; 5.000.000 euroa

KIINTEISTÖ-KYS OY; 500.000 euroa

KUOPION OPISKELIJA-ASUNNOT OY; 5.000.000 euroa

KUOPION PYSÄKÖINTI OY; 500.000 euroa

KUOPIO INNOVATION OY; 50.000 euroa

KIINTEISTÖ OY KUOPION PALOLAAKSO; 50.000 euroa

VAPAARAHOITTEINEN KYS OY; 500.000 euroa

KIINTEISTÖ OY KUOPION KESKUSKENTTÄ; 500.000 euroa

NILSIÄN TEOLLISUUSKYLÄ OY; 500.000 euroa

KIINTEISTÖ OY KUOPION LUUKAS; 500.000 euroa

KIINT OY KELLONIEMEN TEOLLISUUSTALO; 50.000 euroa

KIINTEISTÖ OY KUOPION KOULUTILAT; 500.000 euroa

JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY; 500.000 euroa

KARTTULAN VIRASTOKESKUS OY; 50.000 euroa

 

                                                          Vallitsevan yleisen korkotilanteen vuoksi tullaan konsernitililtä uuden sopimuksen myötä veloittamaan negatiivista talletuskorkoa, mikäli konsernitilin yhteenlaskettu talletussaldo ylittää 100 miljoonaa euroa. Negatiivisen talletuskoron määrään voidaan vaikuttaa toimenpitein, joita voivat olla kaupungin tai yhtiöiden lainojen poismaksu, sijoitukset tai sisäinen lainaaminen konsernitilin yksiköiden välillä. Kukin yhteisö osallistuu negatiivisen talletuskoron maksamiseen kunakin pankkipäivänä tilillään olevan saldon osuudella. Kustannukset veloitetaan tytäryhteisöiltä kuukausittain kaupungin toimesta.

 

Uudessa sopimuksessa on pankkipalvelumaksuja, jotka peritään yhteisöittäin toteutuneiden tapahtumien mukaan.

 

                                                          Kuopion kaupungin hallintosäännön 79 § mukaan kaupunginhallitus on päätösvaltainen toimielin päätettäessä konsernitilin korkoehdoista kaupungin ja tytäryhtiöiden välillä. Tarjousten vertailutaulukko on päätöksen liitteenä.

 

                                                          Yleisen korkotason muuttuessa positiiviseksi, Kuopion kaupunki ja Pohjois-Savon Osuuspankki voivat neuvotella tilin korkoehdosta ja hintojen muuttamisesta hinnanmuutosneuvotteluin. Positiivisen talletuskoron sisäiset tuloutussäännöt vahvistetaan neuvottelujen jälkeen kaupunginhallituksessa.

 

 

 

Liitteet

2

3896/2021 vertailutaulukko_konsernitilin kilpailutus

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Pauliina Pietikäinen

puh. +358 44 718 2161

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus päättää tehdä maksuliikennesopimuksen Pohjois-Savon osuuspankin kanssa 1.11.2021 alkaen toistaiseksi 6 kk irtisanomisajalla. Kaupunginhallitus valtuuttaa talousjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää hyväksyä sisäisen lainaamisen limiitit yllä esitetyn mukaisesti. Käytetyn limiitin osalta veloituskorkona käytetään 1 kuukauden euribor-korkoa, johon lisätään 0,5 prosenttiyksikön marginaali. Veloituskorko on kuitenkin aina vähintään nolla (0).

 

 

Päätös                                              Merkittiin, että jäsen Leila Savolainen poistui esteellisenä (yhteisöjäävi) kokouksesta asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Talousjohtaja Pauliina Pietikäinen oli kokouksessa kuultavana asiakohdassa. Hän poistui kokouksesta kuulemisen jälkeen.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa