Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.06.2021/Pykälä 239

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

Keskusvaalilautakunta

51 §

16.6.2021

 

§ 239

Asianro 5959/00.00.00.04/2021

 

 

Kuntavaalien tuloksen julkaiseminen ja tiedottaminen

 

 

Päätöshistoria

 

Keskusvaalilautakunta 16.6.2021 51 §

 

 

                                   Vaalilain 95 §:n mukaan keskusvaalilautakunnan on viipymättä julkaistava vaalien tulos laittamalla sen sisältävä pöytäkirja valitusosoituksineen kunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululle seitsemän päivän ajaksi.

 

                                   Keskusvaalilautakunnan on lisäksi annettava luettelo valtuutetuiksi valituista ja heidän varajäsenistään valtuustolle ja tiedotettava siitä sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset kunnassa saatetaan tiedoksi. Tuloksesta on annettava tieto oikeusministeriölle vaalitietojärjestelmän kautta.

 

 

 

 

 

 

 

                                   Valmistelija                                  

Vesa Toivanen

puh. +358 44 718 2041

                                   etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus             Keskusvaalilautakunnan sihteeri Vesa Toivanen

 

Keskusvaalilautakunta julkaisee kuntavaalien tuloksen säädetyllä tavalla kaupungin ilmoitustaululla 17.6.2021 lukien sekä tiedottaa siitä säädetyllä tavalla.

 

 

Päätös                         Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 


 

 

 

 

Liitteet

13

5959/2021 Liite Kaupunginhallituksen pöytäkirjaan 21.6.2021

 

 

                                                         

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus ilmoittaa keskusvaalilautakunnan päätöksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

 

 

Päätös                                              Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa