Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 30.08.2021/Pykälä 8

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 8

Asianro 5064/02.02.00/2021

 

 

Konserniyhteisöille asetettavat tavoitteet vuodelle 2022

 

 

 

 

 

                                                    Kuntalain mukaan valtuusto hyväksyy kunnan talousarviossa ja -suunnitelmassa sekä kunnalle että kuntakonsernille toiminnan ja talouden tavoitteet siten, että talousarvio ja -suunnitelma toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet.

 

Omistajaohjausjaosto käsitteli kokouksessaan 24.5.2021 § 42 konserniyhteisöille toimitettavaa kyselyä koskien niiden näkemyksiä vuodelle 2022 asetettaviksi tavoitteiksi sekä taloussuunnitelmakaudella tiedossa olevista olennaisia taloudellisia vaikutuksia olevista tapahtumista.

 

Omistajaohjausjaostolle esitellään yhteenveto tytäryhteisöjen toimittamista vastauksista.

 

 

 

 

 

Viiteaineisto

1

Konserniyhteisöjen vastaukset talousarvion 2022 erilliskysymyksiin.pdf

 

2

TA2022 Tavoitteet ja tunnusluvut.pdf

 

 

                                                                                                                               

 

 

                                                   

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Omistajaohjausjaosto merkitsee asian tiedoksi ja linjaa asian jatkokäsittelyä.

 

 

Päätös                                         Omistajaohjausjaosto keskusteli ja merkitsi asian tiedoksi. Valmistelu jatkuu talousarvion valmistelun yhteydessä.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa