Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.08.2021/Pykälä 7

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 7

Asianro 7171/01.01.01.01/2021

 

 

Talousjohtajan viran auki julistaminen

 

 

Hallintojohtaja Heikki Vienola
Kaupunginkanslia

 

 

                                                          Kaupungin talousjohtaja Pauliina Pietikäinen on irtisanoutunut virastaan 1.9.2021 lukien.

 

Elinvoima- ja konsernipalvelujen toimintasäännön 6 §:n mukaan talousjohtaja johtaa talous- ja omistajaohjauksen vastuualuetta. Vastuualue vastaa taloussuunnittelusta ja seurannasta, rahoituksesta ja maksuliikenteestä, konserniohjauksesta, hankintojen ohjauksesta, tiedolla johtamisen tuesta ja sisäisen laskennan ohjauksesta.

 

Vastuualueen tehtäviin kuuluvat

 

1          kaupungin/kaupunkikonsernin talouden ohjaus sekä toiminnan ja talouden yhteensovittaminen

2          talousarvion ja taloussuunnitelman valmistelu

3          taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen seuranta ja raportointi

4          tilinpäätöksen valmistelu

5          keskitettyjen taloushallintapalvelujen järjestäminen (kirjanpito, osto- ja myyntireskontra) ja kehittäminen kaupungin/kaupunkikonsernin eri yksiköiden käyttöön

6          maksuvalmius ja maksuliikenne

7          kaupungin/kaupunkikonsernin rahoitus ja sen suunnittelu

8          toimintaprosessien tuottavuuden, kustannuslaskennan ja tuotteistamisen ohjaus

9          toiminnan sekä yleisen kehityksen seuranta sekä tieto- ja tilastointipalvelu

10       kaupungin hankintatoimi

11       omistajapoliittisten tavoitteiden valmistelu

12       konserniohjeiden ajan tasalla pito ja seuranta

13       liikelaitosten, yhtiöiden ja yhteisöjen hallintoelinten kokoonpanon valmistelu, ellei toisin ole määrätty

14       kaupungin puhevallan käyttö yhtiö- ja vuosikokouksissa, ellei toisin ole määrätty.


 

Talousjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan taloussuunnittelupäällikkö tai elinvoima- ja konsernipalvelujen talouspäällikkö päättää kaupungin kassavarojen sijoittamisesta, lyhytaikaisten kassalainojen ottamisesta kaupunginvaltuuston määräämissä rajoissa ja kaupunginhallituksen hyväksymän luotonotto-ohjelman mukaisten haltijapapereiden (kuntatodistukset, obligaatiot, muut joukkovelkakirjat) myymisestä. Talousjohtaja päättää palvelualueen saatavien tileiltä poistamisesta, ellei toisin ole määrätty.

 

Elinvoima- ja konsernipalvelujen toimintasäännön 8 §:n mukaan kaupunginhallitus valitsee elinvoima- ja konsernipalvelujen asiakkuusjohtajat (vastuualuejohtajat ml. talousjohtajan). Toimintasäännön mukaan asiakkuusjohtajalta vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto ja perehtyneisyyttä vastuualueen toimialaan. 

 

Vaikutusten arviointi                     -

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Heikki Vienola

puh. +358 44 718 2021

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus päättää, että

1          talousjohtajan virka julistetaan avoimesti haettavaksi

2          talousjohtajan viran kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto ja perehtyneisyys vastuualueen toimialaan ja että

3          talousjohtajan viran täyttämistä valmistelevaan haastatteluryhmään nimetään kaupunginhallituksen puheenjohtajisto, kaupunginjohtaja ja hallintojohtaja.

 

Päätös                                              Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa