Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturva- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 24.08.2021/Pykälä 8

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

 

 

§ 8

Asianro 7243/00.02.03/2021

 

 

Yksilöasioiden jaoston vaali

 

 

 

 

 

Hallintosäännön 11 §:n mukaan perusturva- ja terveyslautakunta johtaa perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueita.

 

Lautakunnassa on yksilöasioiden jaosto, johon kuuluu viisi lautakunnan keskuudestaan toimikaudekseen valitsemaa jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä. Lautakunta nimeää jaoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Tasa-arvolain (609/1986) 4 a §:n mukaan Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

 

Vaikutusten arviointi                    

 

 

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Kaija Kähkönen

puh. +358 44 748 8200

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen

 

 

Perusturva- ja terveyslautakunta valitsee yksilöasioiden jaostoon viisi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudekseen. Lautakunta nimeää jaoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Päätös                                             

Perusturva- ja terveyslautakunta valitsi jaostoon seuraavat jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet:

 

                                                          Jäsenet                                                                          Varajäsenet

 

                                                          Arja Hiltunen                                  Päivikki Ojalehto

                                                          Tarja Kaipainen                              Elisa Miettinen

Tytti Luoma                                                                 Ilkka Pentti

Pekka Timonen                                                           Outi Peltola

Antti Yrjölä                                                                   Aarni Mustonen

 

 

Lisäksi lautakunta valitsi jaoston puheenjohtajaksi Tytti Luoma ja varapuheenjohtajaksi Arja Hiltunen.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa