Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 06.09.2021/Pykälä 18

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginhallitus

16 §

23.8.2021

 

§ 18

Asianro 1656/03.03/2021

 

 

Muutoksia hallintosääntöön koskien tarkastuslautakunnan kokoonpanoa

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 23.8.2021 16 §

 

Hallintojohtaja Heikki Vienola
Kaupunginkanslia

 

 

                                   Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (8.8.1986/609) 4a §:n mukaisesti kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Kaupungin voimassaolevan hallintosäännön 6 §:n 2 momentin mukaan tarkastuslautakunnan jäsenet ja varajäsenet ovat valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Säännös on johtanut käytännössä tilanteeseen, missä tasa-arvolain asettamat vaatimukset toimielimen kokoonpanolle eivät tulisi täyttymään sen vuoksi, että yksittäinen valtuustoryhmä ei voi välttämättä esittää valtuutettujen tai varavaltuutettujen keskuudesta valittavaksi vaalikelpoista henkilöä tasa-arvolain mukaisesti.

 

Tämän johdosta hallintosäännön muutostarpeesta on käyty keskustelua valtuustossa edustettuina olevien puolueiden kesken. Hallintosääntöön on nähty tarpeelliseksi tehdä poikkeusmahdollisuus, mikäli varavaltuutetun valinta lautakuntaan ei ole mahdollista tasa-arvolain asettamista vaatimuksista johtuen. Mahdollisesta sääntömuutoksesta on keskusteltu myös kaupungin tarkastuspäällikön kanssa.

 

Vaikutusten arviointi        -

 

 

Esitys                          Esitän, että kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että hallintosäännön 6 §:n 2 momentti muutetaan kuulumaan seuraavasti:

 

”Tarkastuslautakunnan jäsenet ja varajäsenet ovat valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Edellä mainitusta voidaan poiketa varajäsenten osalta, mikäli tarkastuslautakunnan varajäseneksi ei ole mahdollista nimetä valtuutettua tai varavaltuutettua tasa-arvolain mukaisesti.” Hallintosäännön muutos astuu voimaan välittömästi.

 

 

 

 

 

 

 

 

                                   Valmistelija                                  

Heikki Vienola

puh. +358 44 718 2021

                                   etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus             Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy hallintojohtajan esityksen. Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että hallintosäännön 6 §:n 2 momentti muutetaan kuulumaan seuraavasti: ”Tarkastuslautakunnan jäsenet ja varajäsenet ovat valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Edellä mainitusta voidaan poiketa varajäsenten osalta, mikäli tarkastuslautakunnan varajäseneksi ei ole mahdollista nimetä valtuutettua tai varavaltuutettua tasa-arvolain mukaisesti.” Hallintosäännön muutos astuu voimaan välittömästi.

 

 

Päätös                         Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 


 

Vaikutusten arviointi                     -

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyy, että hallintosäännön 6 §:n 2 momentti muutetaan kuulumaan seuraavasti: ”Tarkastuslautakunnan jäsenet ja varajäsenet ovat valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Edellä mainitusta voidaan poiketa varajäsenten osalta, mikäli tarkastuslautakunnan varajäseneksi ei ole mahdollista nimetä valtuutettua tai varavaltuutettua tasa-arvolain mukaisesti.” Hallintosäännön muutos astuu voimaan välittömästi.

 

 

Päätös                                              Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa