Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 08.09.2021/Pykälä 21

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 21

Asianro 802/10.00.02.01/2021

 

 

Kuopion kaupungin lausunto / Itä-Suomen hallinto-oikeuden lausuntopyyntö 21169/2021

 

 

Kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy
Maa- ja vesialueiden hallintapalvelujen tukipalvelut

 

Kaupunkirakennelautakunta päätti 7.4.2021 § 71 Kuopion kaupungin asuntotonttihinnoista. Päätöksestä saapui kahden yksityishenkilön tekemä oikaisuvaatimus, jonka kaupunkirakennelautakunta hylkäsi päätöksellään 26.5.2021 § 101.

 

Oikaisuvaatimuksen tekijät ovat jättäneet Itä-Suomen hallinto-oikeuteen kunnallisvalituksen oikaisuvaatimuksen hylkäämistä koskevasta kaupunkirakennelautakunnan päätöksestä.

 

Hallinto-oikeus kehottaa Kuopion kaupunginhallitusta:

 

1.        hankkimaan kaupunkirakennelautakunnan lausunnon sekä antamaan halutessaan lisäksi oman lausuntonsa asiassa.

2.        vastaamaan valittajien esittämiin vaatimuksiin ja niiden perusteluihin sekä lausumaan esitetystä selvityksestä.

3.        toimittamaan kaikki valituksenalaisen päätöksen perusteena olevat asiakirjat ja muu tarvittava selvitys.

 

Lausunto ja pyydetyt asiakirjat on toimitettava hallinto-oikeudelle viimeistään 1.10.2021.

 

Esityslistan liitteenä on maaomaisuuden hallintapalveluiden ja kaupungin lakipalveluiden yhteistyössä valmistelema lausunto.

 

 

Esitys                                                Esitän kaupunkirakennelautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle, että Kuopion kaupunki antaa liitteenä olevan lausunnon vastauksena Itä-Suomen hallinto-oikeuden lausuntopyyntöön.

 

 

Liitteet

29

802/2021 Lausuntopyyntö liitteineen (ei julkaista internetissä)

 

30

802/2021 Lausunto kunnallisvalitukseen (ei julkaista internetissä)

 

31

802/2021 Kaupunkirakennelautakunnan päätös 7.4.2021 § 71

 

32

802/2021 Kaupunkirakennelautakunnan päätös 26.5.2021 §100

 

33

802/2021 Kuopion kaupungin maapoliittinen ohjelma

 

34

802/2021 Voimassa ollut asuntotonttihinnasto

 

35

802/2021 Omakotitonttien hinnoittelukartta

 

36

802/2021 Rivitalotonttien ja yhtiömuotoisten pientalotonttien hinnoittelukartta

 

37

802/2021 Kerrostalotonttien hinnoittelukartta

 

38

802/2021 Kartta selvitysten mukaisista AO-tonttien hintojen vaihteluväleistä ja kaupungin vanhoista hinnoista

 

39

802/2021 Kartta selvitysten mukaisista AR-tonttien hintojen vaihteluväleistä ja kaupungin vanhoista hinnoista

 

40

802/2021 Kartta selvitysten mukaisista AK-tonttien hintojen vaihteluväleistä ja kaupungin vanhoista hinnoista

 

41

802/2021 Kaaviot

 

 

                                                          Valmistelija

Jarkko Meriläinen

puh. +358 44 718 5531

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy kiinteistöjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Merkitään, että tonttipäällikkö Jarkko Meriläinen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn alussa.

 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa