Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 08.09.2021/Pykälä 22

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 22

Asianro 4743/10.00.02.01/2019

 

 

Oikaisuvaatimus Järvimatkailukeskuksen vuokrasopimuksen muutoksesta / Isompi Visio Oy

 

 

Kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy
Maa- ja vesialueiden hallintapalvelujen tukipalvelut

 

Kuopion kaupunki on vuokrannut Isompi Visio Oy:lle kaksi aluetta Matkustajasataman aallonmurtajalta. Vuokrasopimus on allekirjoitettu 11.12.2020. Kaupunkirakennelautakunta teki 30.6.2021 § 141 päätöksen vuokrasopimuksen muuttamisesta. Päätöksen mukaan vuokran suuruutta sekä vuokra-alue B:n kokoa, sijaintia ja käyttötarkoitusta on tarkoitus muuttaa. Vuokra-alue B:lle on alun perin suunnitelmissa ollut rakentaa ns. kappeli. Suunnitelmien edetessä sekä alueelle tulevan toimijan varmistuessa myös rakennuksen käyttötarkoitus on osin muuttunut. Vuokra-alueelle B on suunnitelmissa ns. safaritalo, jossa on mm. välinevuokrausta.

 

Yksityishenkilö on tehnyt 22.7.2021 päivätyllä kirjeellä oikaisuvaatimuksen kaupunkirakennelautakunnan päätökseen. Oikaisuvaatimus on saapunut lautakunnan toimistoon sähköpostitse 22.7.2021.

 

Oikaisuvaatimus

 

Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan seuraavaa:

 

Vaatimus 1:

 

Kaupunkirakennelautakunnan päätökseen lisätään ehto: Vesijettejä tai moottorikelkkoja tms. meluavia kulkuneuvoja ei saa käyttää ryhmäajelu- tai vuokraustoimintaan.

 

Vaatimus 2:

 

”Järvimatkailukeskuksen” keskeiset ominaisuudet (käyttötarkoitukset, asiakasryhmät, käyttökausi, kerrosluku, rakentamistapa, oheisrakenteet) selvitetään ja kuvaillaan yleispiirteisesti, kuten tehtiin lautakunnan päätöksessä 25.9.2019 § 172 saunamaailman osalta.

 

Vaatimus 3:

 

Muutetaan päätöksen ehto ”Rakentaminen on aloitettava 30.9.2021 mennessä” muotoon ”-kuukauden sisällä siitä, kun vuokrasopimusta koskeva päätös on saanut lainvoiman.”

                            

Oikaisuvaatimus on esityslistan liitteenä.

 


 

Vastine vuokralaiselta

 

Vuokralaiselta on saatu 20.8.2021 vastine oikaisuvaatimukseen. Kohtiin 1 ja 3 vuokralainen ei ota tässä vaiheessa kantaa.

 

Vastineessa todetaan, että vuokra-alueelle rakennetaan Kuopion satamaan pääasiassa puuarkkitehtuuria edustava matkailukohde, jossa yhdistyvät suomalainen sauna, hyvinvointi, järvimatkailu, ruoka ja juoma, laajat palvelut sekä urbaani luontokokemus. Uudenlainen konsepti on suunnattu paikallisille ja matkailijoille, jotka pääsevät nauttimaan järvestä, luonnosta ja kaupungista. Järvimatkailukeskuksesta käsin onnistuvat useat järvimatkailuaktiviteetit (esimerkiksi melonta, pyörä ja SUP ym. urheiluvälinevuokrat) ja luontoaktiviteetit joko vuokralaisen tai sen verkoston partnereiden toteuttamina. Lopullinen konseptin sisältö määrittyy ennen kohteen avaamista. Toimijaverkosto kootaan tasokkaista toimijoista, joiden liiketoiminnat tukevat toisiaan.

 

Vastineen mukaan vuokralainen tavoittelee niin paikallisia yksityishenkilöitä kuin yritysasiakkaitakin ja suomalaisten matkailijoiden lisäksi kohderyhmänä ovat kansainväliset matkailijat ja ryhmät. Kohde toimii ympärivuotisesti ja rakennuksista tulee löytymään monikäyttöisiä tiloja pääosin kahdessa kerroksessa näköalatasanteineen ja terasseineen. Konsepti kunnioittaa paikallista ympäristöä ja paikallisten työllistämistä sekä vahvaa alueellista yhteistyötä.

 

Perustelut

 

Vaatimus 1:

 

Oikaisuvaatimuksen mukaan kaupunkirakennelautakunnan päätöksestä 30.6.2021 § 141 ei selviä kattavasti se, että mitä laitteita vuokralainen vuokraisi asiakkailleen. Oikaisuvaatimuksessa todetaan mm., että vesijetit ja moottorikelkat olisivat omiaan aiheuttamaan huomattavaa meluhaittaa, sääntöjen vastaista ajelua, pakokaasupäästöjä, maastoliikennerikkomuksia, vahinkoja kasvillisuudelle ja tapaturmariskejä.

 

Vuokralaisen antaman vastineen ja elokuussa 2021 vuokralaisen kanssa käytyjen keskustelujen mukaan päätöstä rakennettavaan kohteeseen tulevista palveluista ei vielä ole lopullisesti tehty. Vesijettien tai moottorikelkkojen vuokraus ei ole vuokralaisen ydintoimintaa.

 

Välinevuokraus ja ryhmäajeluiden järjestäminen ovat laillisia liiketoimia, joita ei ole tarkoituksenmukaista vuokrasopimuksessa kieltää. Vesikulkuneuvot kuuluvat satama-alueen luonteeseen ja niitä kulkee alueella muutenkin. Moottorikelkalla voi liikkua jääpeitteisellä vesialueella noudattaen vesilain 2 luvun 3 §:ssä säädettyä. Maanvuokrasopimuksessa olevan ehdon mukaan vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan huolehtimaan siitä, että sillä on kaikki rakentamisessaan ja toiminnassaan tarvittavat viranomaisluvat ja että se noudattaa toimintaansa liittyviä lainsäädännön ja viranomaisten mahdollisesti asettamia vaatimuksia ja määräyksiä.

 

Vuokrasopimuksen muuttamista koskeva päätös perustuu kaupunkirakennelautakunnan vapaaseen harkintavaltaan. Kaupunkirakennelautakunnan päätöksessä 30.6.2021 § 141 ei ratkaistu mitään viranomaislupia. Kysymys oli vain vuokra-alueen muuttamisesta ja maanomistajan suostumuksesta kappelirakennuksen muuttamiseksi safaritaloksi. Vuokralainen on edelleen velvollinen hakemaan rakentamiselleen ja toiminnalleen tarvittavat viranomaisluvat, jotka ratkaistaan erikseen.

 

Mahdollisiin meluhaittoihin puuttuu tarvittaessa toimivaltainen viranomainen. Poliisi on toimivaltainen valvomaan liikennesääntöjen noudattamista.

 

Vaatimus 2:

 

Vuokralainen on vastineessaan antanut lisätietoja rakennushankkeensa ja toimintansa sisällöstä. Järvimatkailukeskuksen keskeiset ominaisuudet on kuvailtu oikaisuvaatimuksen tekijän vaatimalla tavalla yleispiirteisesti.

 

Hankkeen sisältöä on esitelty kaupunkirakennelautakunnalle erillisessä tilaisuudessa 5.5.2021.

 

Kaupunkirakennelautakunnan 30.6.2021 § 141 päätöksen perusteena oli hallintolain 31 § 1. momentin mukaiset riittävät selvitykset, jotta kaupunkirakennelautakunta on voinut päättää vuokrasopimuksen muuttamisesta. Selvityksiä on nyt vielä täydennetty vuokralaisen antamassa vastineessa. Rakentamisen laajuus ratkaistaan erillisessä rakennuslupaprosessissa.

 

Kaupunkirakennelautakunnan päätös 30.6.2021 § 141 sisältää tarvittavat perustelut (hallintolaki 45 § 1. momentti). Rakennushankkeen edetessä kohteen tuleva toimija on vaihtunut ja suunnitelmat ovat tarkentuneet. Toteutuessaan hanke luo uutta yritystoimintaa ja työpaikkoja, joten päätöksen tekeminen on ollut kaupunkirakennelautakunnan päätöksen mukaisesti perusteltu. Vuokrasopimuksen muuttamista koskeva päätös on ollut tarpeen tehdä hankkeen toteutumiseksi.

 

Esityslistan liitteenä on suunnitelma, josta hankkeen suunniteltu laajuus ilmenee.

 

Vaatimus 3:

 

Kuopion kaupungin ja vuokralaisen välillä on edelleen voimassa 11.12.2020 allekirjoitettu maanvuokrasopimus, jonka mukaan rakentaminen on aloitettava 31.8.2021 mennessä. Kaupunkirakennelautakunnan päätöksellä 30.6.2021 § 141 hankkeeseen liittyvien tukihakemusten takia rakentamisen aloittamisaikaa jatkettiin 30.9.2021 saakka. Vuokralainen voi 11.12.2020 allekirjoitetun maanvuokrasopimuksen perusteella hakea rakennuslupaa osalle rakennushankettaan ja aloittaa rakentamisen edellyttäen, että saa rakennusluvan.

 

Yllä olevilla perusteilla oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia perusteita, että kaupunkirakennelautakunnan päätöstä 30.6.2021 § 141 olisi muutettava. Oikaisuvaatimus on siten hylättävä.

 

Vaikutusten arviointi                     -

 

 

Esitys                                                Esitän kaupunkirakennelautakunnalle, että edellä valmistelutekstissä kohdassa ”Perustelut” esitetyillä perusteluilla kaupunkirakennelautakunnan päätökseen 30.6.2021 § 141 kohdistuva oikaisuvaatimus hylätään.

 

 

 

Liitteet

42

4743/2019 Päätös Kaupunkirakennelautakunta 30.06.2021 § 141

 

43

4743/2019 Oikaisuvaatimus, Järvimatkailukeskuksen vuokrasopimuksen muutos

 

44

4743/2019 Asemapiirustus

 

 

                                                          Valmistelija

Pirkko Laaksonen

puh. +358 44 718 5511

Jarkko Meriläinen

puh. +358 44 718 5531

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy kiinteistöjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa