Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.09.2021/Pykälä 33

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 33

Asianro 9462/00.01.00/2019

 

 

Hallinto- ja tukipalvelujen kokoaminen (HALTUUN-projekti)

 

 

Hallintojohtaja Heikki Vienola
Kaupunginkanslia

 

 

                                                          Kaupunginvaltuuston hyväksymässä vuoden 2021 talousarviossa on määritelty yhdeksi tavoitteeksi hallinto- ja tukipalveluprojektin (Haltuun-projekti) eteneminen. Projektin keskeinen tavoite on koota hallinto- ja tukipalvelupalveluja johtamisen, tuottavuuden ja asiakkuuden näkökulmista toimivimmiksi kokonaisuuksiksi ja kehittää toimintatapoja.

 

Kaupunginjohtajan johtoryhmä hyväksyi projektin etenemissuunnitelman kokouksessaan 9.10.2020. Keskeiset palvelualueiden johdon tukipalveluissa talous-, henkilöstö- ja yleishallinnon tehtävissä työskentelevät henkilöt on tarkoitus koota henkilöstöhallinnollisesti talousjohtajan, henkilöstöjohtajan ja hallintojohtajan alaisuuteen. Nämä henkilöstöhallinnolliset muutokset on ollut tarkoitus toteuttaa viimeistään vuoden 2021 loppuun mennessä.

 

Asiaa esitellään kokouksessa.

 

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Heikki Vienola

puh. +358 44 718 2021

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitukselle annetaan katsaus projektin etenemisestä.

 

 

Päätös                                              Henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen oli kokouksessa kuultavana asiakohdassa. Hän poistui kokouksesta kuulemisen jälkeen.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen ja merkitsi tiedoksi katsauksen projektin etenemisestä.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa