Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 28.09.2021/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  8299/2021 Äänestyspaikat 2022

 

 

§ 5

Asianro 8299/00.00.00.05/2021

 

 

Vaalipäivän äänestyspaikkojen määrääminen aluevaaleissa 2022

 

 

 

                             Aluevaalit 2022

 

Aluevaalit toimitetaan sunnuntaina 23.1.2022.

 

Vaalilain 9 §:n 3 momentin mukaan kunnanhallitus määrää vaalipäivän äänestyspaikan ja äänestyspaikka voi erityisestä syystä sijaita myös äänestysalueen ulkopuolella.

 

Ehdotettu muutos

 

Äänestysalueen 98 (Juankoski I) äänestyspaikaksi määrätään Juankosken entinen virastotalo, os. Juankoskentie 13.  Äänestysalueen äänestyspaikka on ollut viime vaaleissa Juankosken koulululla (os. Juankoskentie 24). Virastotalo on toiminut aiemmin äänestyspaikkana ja soveltuu edelleen hyvin äänestykseen. Äänestystilana toimii entinen valtuustosali.     

 

Muutoksen on tarkoitus tulla voimaan aluevaaleista 2022 lukien. Muilta osin äänestyspaikkoihin ei tehdä muutoksia.

 

 

 

Liitteet

1

8299/2021 Äänestyspaikat 2022

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Vesa Toivanen

puh. +358 44 718 2041

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                              

 

Puheenjohtaja

Keskusvaalilautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että äänestysalueen 98 äänestyspaikaksi määrätään Juankosken entinen virastotalo ja äänestyspaikkatiedot ovat muutoin liitteen mukaiset.  

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa