Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.09.2021/Pykälä 50

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 50

Asianro 7376/02.05.01.00/2021

 

 

 Terveys- ja hyvinvointiteknologian painopisteen käynnistämisvaihe osana Kuopion ekosysteemisopimusta -hankkeen osarahoitus (Kuopion ekosysteemisopimus) 

 

 

Strategiajohtaja Sirpa Lätti-Hyvönen
Strategia ja kehittäminen

                                                         

                                                         

Kuopio Health osuuskunta hakee Kuopion kaupungilta kuntarahoitusta ”Terveys- ja hyvinvointiteknologian painopisteen käynnistämisvaihe osana Kuopion ekosysteemisopimusta” –hankkeeseen.

 

Työ- ja elinkeinoministeriö (päätös 4.2.2021) on myöntänyt Pohjois-Savon liitolle 200 000 € kansallista Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen (AKKE) -määrärahaa, joka on kohdennettu valtion ja kaupunkien välisten innovaatioekosysteemisopimusten käynnistämiseen.

 

Tämän hankkeen toimenpiteillä luodaan toimintamallit keskeisten terveys- ja hyvinvointiteknologioiden toimijoiden kanssa. Lisäksi hankkeessa edistetään strategisia toimenpidekokonaisuuksia, joita ovat terveyden ja hyvinvoinnin älykkäät ratkaisut, älykkäät ratkaisut henkilökohtaiseen ravitsemukseen, terveysdata-alustat (terveystietopalvelut), viestintä sekä kansalliset ja kv-verkostot. Hanke edistää Innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimus Kuopion kaupungin ja valtion välillä 2021-2027 (Kuopion ekosysteemisopimus) toteuttamisen käynnistymistä, jonka strategiset painopisteet ovat: Terveys ja hyvinvointiteknologia sekä vesiosaaminen. Hankkeen rahoittamista on käsitelty Kuopion ekosysteemisopimuksen johtoryhmässä 13.8.2021 ja todettu sen sisällön vastaavan Kuopion Kaupungin ekosysteemisopimusta.

 

Hanke tukee Pohjois-Savon uuden kasvun suunnitelman 2020-2022 kärkihankekokonaisuuden "Hyvinvointiteknologia liiketoiminnaksi ja osaksi kansallista huoltovarmuutta" toteuttamista. Hanke tukee maakuntaohjelmaa edistämällä hyvinvointiteknologian toimialan vahvistumista maakunnassa.

 

Hankkeen toteutusaika on 1.9.2021-31.8.2022. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 200 000 €, josta AKKE rahoitus kattaa 60%, kuntarahoituksen osuus on 27% ja loppu on tuensaajan omaa rahoitusta.

 

Hanke on saanut puoltavan päätöksen Pohjois-Savon maakuntahallituksessa 30.8.2021 § 128.

 

 

Vaikutusten arviointi                     Vaikutusten ennakkoarviointi asiakirjan liitteenä.

 

 

Esitys                                                Ekosysteemisopimuksen johtoryhmä on tehnyt hankkeen arvioinnin ja todennut hankkeen sopimuksen mukaiseksi ja esittää edelleen, että Kuopion kaupunki osarahoittaisi Kuopio Health osuuskunnan ”Terveys- ja hyvinvointiteknologian painopisteen käynnistämisvaihe osana Kuopion ekosysteemisopimusta” – hanketta 27% osuudella hankkeen projektikirjanpitoon tulevista kustannuksista, euromääräisesti enintään 54.000 eurolla.

 

Kuopion kaupungin rahoitus hankkeelle maksetaan yleishallinnon ekosysteemisopimukselle varatusta määrärahasta ja rahoituksen maksaminen edellyttää hankkeelta hyväksyttyä raportointia. Kuopion kaupungin osalta hanketta valvoo ja laskut hyväksyy strategiajohtaja. Hankkeen ohjauksesta ja seurannasta vastaa osaltaan myös Kuopion kaupungin asettama ekosysteemisopimuksen johtoryhmä.

 

 

Liitteet

22

7376/2021 Rahoitushakemus 17.8.2021

 

23

7376/2021 Allekirjoitettu ekosysteemisopimus

 

24

7376/2021 Projektisuunnitelma ekosysteemisopimus terveyspainopiste

 

25

7376/2021 Vaikutusten ennakkoarviointi

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Arto Holopainen

puh. +358 45 139 3996

Anu Häiväläinen

puh. +358 44 718 2036

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy strategiajohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa