Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 06.10.2021/Pykälä 28

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 28

Asianro 9143/12.00.01.00/2021

 

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan jäsenten nimeäminen palveluverkostotyön työryhmään

 

 

Henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen
Kasvun ja oppimisen tukipalvelut

 

 

Kasvun ja oppimisen palvelualueella on toiminut palveluverkostotyön ohjausryhmä, joka on nimetty lautakunnan päätöksellä 23.4.2014 (29 §). Ohjausryhmässä on ollut kolme lautakuntaa edustavaa jäsentä, puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä lautakunnassa kaupunginhallitusta edustava henkilö. Ohjausryhmässä ovat olleet apulaiskaupunginjohtaja, opetusjohtaja, kasvatusjohtaja ja tilahallintapäällikkö sekä henkilökuntaneuvoston nimeämä henkilöstön edustaja. Lisäksi ohjausryhmässä on ollut hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen, tilakeskuksen, kaupunkisuunnittelun ja kaavoituksen edustus. Ohjausryhmään on kutsuttu asiantuntijoina eri palvelualueiden ja toimijoiden edustajia käsiteltävästä asiasta riippuen. Lautakunnan puheenjohtaja on toiminut ohjausryhmän puheenjohtajana. Ohjausryhmän sihteerinä on toiminut perusopetuksen suunnittelija.

 

Palveluverkoston tarkastelu on ollut jatkuvaa. Verkostotyön tehtävänä on ollut ohjata ja seurata verkostoselvitystyötä ja sen etenemistä valtuustopäätösten mukaisesti, kaupungin strategiset tavoitteet ja talouden ehdot huomioiden. Verkostotyö on osa palvelujen järjestämistä, kaupunkisuunnittelua, kaavoitusta ja tilojen tarkastelua.

 

Verkostotyön työryhmän tehtävät jatkuvat entisenlaisina. Lisäksi työryhmä valmistelee verkostoasiat kaupunkitasoiseen palveluverkoston ohjausryhmään. Kasvun ja oppimisen palvelualueen verkostohankkeet liittyvät usein lasten ja nuorten vapaa-ajan palveluverkostoon, minkä vuoksi hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan edustus työryhmässä on tarpeen.

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta on kokouksessaan 5.10.2021 nimennyt edustajansa palveluverkostotyöryhmään ja pyytänyt Hyvinvoinnin lautakunnan nimeämään edustajikseen lautakunnan puheenjohtajan ja hänen varalleen lautakunnan varapuheenjohtajan.

 

Vaikutusten arviointi                     -

 

 

Esitys                                                Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta nimeää lautakunnan edustajaksi palveluverkoston ohjausryhmään lautakunnan puheenjohtajan ja hänen varalleen varapuheenjohtajan.

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Pekka Savolainen

puh. +358 44 718 4101

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä henkilöstö- ja hallintopäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                              Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa