Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 05.10.2021/Pykälä 31

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 31

Asianro 9143/12.00.01.00/2021

 

 

Kasvun ja oppimisen lautakunnan jäsenten nimeäminen palveluverkostotyön työryhmään

 

 

Henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen
Kasvun ja oppimisen tukipalvelut

 

 

Kasvun ja oppimisen palvelualueella on toiminut palveluverkostotyön ohjausryhmä, joka on nimetty lautakunnan päätöksellä 23.4.2014 (29 §). Ohjausryhmässä on ollut kolme lautakuntaa edustavaa jäsentä, puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä lautakunnassa kaupunginhallitusta edustava henkilö. Ohjausryhmässä ovat olleet apulaiskaupunginjohtaja, opetusjohtaja, kasvatusjohtaja ja tilahallintapäällikkö sekä henkilökuntaneuvoston nimeämä henkilöstön edustaja. Lisäksi ohjausryhmässä on ollut hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen, tilakeskuksen, kaupunkisuunnittelun ja kaavoituksen edustus. Ohjausryhmään on kutsuttu asiantuntijoina eri palvelualueiden ja toimijoiden edustajia käsiteltävästä asiasta riippuen. Lautakunnan puheenjohtaja on toiminut ohjausryhmän puheenjohtajana. Ohjausryhmän sihteerinä on toiminut perusopetuksen suunnittelija.

Palveluverkoston tarkastelu on ollut jatkuvaa. Verkostotyön tehtävänä on ollut ohjata ja seurata verkostoselvitystyötä ja sen etenemistä valtuustopäätösten mukaisesti, kaupungin strategiset tavoitteet ja talouden ehdot huomioiden. Verkostotyö on osa palvelujen järjestämistä, kaupunkisuunnittelua, kaavoitusta ja tilojen tarkastelua.

Verkostotyön työryhmän tehtävät jatkuvat entisenlaisina. Lisäksi työryhmä valmistelee verkostoasiat kaupunkitasoiseen palveluverkoston ohjausryhmään. Kasvun ja oppimisen palvelualueen verkostohankkeet liittyvät usein lasten ja nuorten vapaa-ajan palveluverkostoon, minkä vuoksi hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan edustus työryhmässä on tarpeen.

 

 

Vaikutusten arviointi                  -

 

 

Esitys                                            Kasvun ja oppimisen lautakunta nimeää ohjausryhmään kasvun ja oppimisen lautakunnan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan sekä kaupunginhallituksen edustajan sekä kullekin henkilökohtaisen varajäsenen. Lisäksi lautakunta pyytää hyvinvoinnin edistämisen lautakunnasta verkostotyön ohjausryhmään puheenjohtajan ja hänen varalleen varapuheenjohtajan.

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                          

Pekka Savolainen

puh. +358 44 718 4101

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                            Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä henkilöstö- ja hallintopäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                           Jäsen Järventaus esitti, että työryhmään nimetään edustaja jokaisesta lautakunnassa olevasta puolueesta, jäsenet Sutinen, Norja, Hakala, Tirkkonen.

 

Jäsen Savolainen esitti, että työryhmään nimetään puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja varajäseneksi edustusto puolueista. Esitystä ei kannatettu, joten se raukesi.

 

Lautakunta hyväksyi yksimielisesti jäsen Järventauksen esityksen.

 

Lautakunta päätti, että työryhmään nimetyn jäsenen ollessa poissa hänen tilalleen tulee jäsenen henkilökohtainen varajäsenensä.

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa