Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Savo-Pielisen jätelautakunta
Pöytäkirja 14.10.2021/Pykälä 7

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 7

Asianro 9091/00.02.03/2021

 

 

Savo-Pielisen jätelautakunnan pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävillä pitäminen

 

 

Palvelupäällikkö Saija Pöntinen
Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut

 

 

Kuntalain 107 §:n mukaan toimielimen päätöksistä pidetään pöytäkirjaa. Kuopion kaupungin hallintosäännön 150 §:n mukaan toimielimen kokouksista pidetyn pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.

 

Kuopion kaupungin hallintosäännön 151 §:n mukaan lautakunnan pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.      

 

 

Esitys                                              Savo-Pielisen jätelautakunnan kokouksista pidetyn pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla tehtävään valittua jäsentä. Pöytäkirja tarkastetaan tekniikan niin mahdollistaessa välittömästi kokouksen päätyttyä.

 

Pöytäkirja pidetään nähtävänä Kuopion kaupungin verkkosivuilla. Jätelautakunnan verkkosivuilta on linkki nähtävillä oleviin pöytäkirjoihin. Lisäksi jokaiseen jätelautakunnan toimialueen kuntaan lähetetään sähköisiin pöytäkirjoihin linkki, jonka kunnat voivat lisätä omille verkkosivuilleen.

 

                                                          Valmistelija                                                           

Saija Pöntinen

puh. +358 44 718 5066

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

 

Lautakunta hyväksyy palvelupäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa