Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta
Pöytäkirja 30.09.2021/Pykälä 9

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 9

Asianro 8648/02.02.00/2021

 

 

Joukkoliikenteen talousarvioesitykset vuodelle 2022

 

 

Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi
Henkilökuljetusten järjestäminen

 

 

Yleistä                                              Kuopion ja Siilinjärven välisen joukkoliikenteen järjestämistehtävistä solmitun yhteistoimintasopimuksen mukaan lautakunnan tehtäviin kuuluu laatia joukkoliikenteen talousarviot. Sopimuksen mukaan seuraavan kalenterivuoden alustava arvio toimitetaan jäsenkunnille tiedoksi lokakuun loppuun mennessä ja hyväksytty talousarvio tammikuun loppuun mennessä.

 

Kuopiossa talousarvioprosessia on muutettu, jotta uusi valtuusto voi osallistua talousarvion laadintaan aiempaa paremmin. Niinpä kuluvana vuonna palvelualueiden päälautakuntien tulee antaa vuoden 2022 talousarvioesityksensä 6.10.2021 mennessä. Joukkoliikenteen talousarvio on osa kaupunkiympäristön palvelualueen talousarviota, josta kaupunkirakennelautakunta antaa esityksensä 29.9.2021. Esitys sisältää viranhaltijaesityksen joukkoliikenteen 2022 talousarviosta. Käsittelyprosessin aikana muutokset esitykseen ovat mahdollisia.

 

Siilinjärvellä käsittely etenee normaalissa aikataulussa, jonka vuoksi tässä vaiheessa Siilinjärven joukkoliikenteen talousarviosta 2022 on käytettävissä vain karkea arvio.

 

Kaupunkiseudun matkustajamäärän kasvuvauhti oli ennen koronaa valtakunnallisesti kärkitasoa. Korona vähensi matkustajamääriä vuonna 2020 paikallisliikenteessä reilut 29 % ja maaseutuliikenteessä lähes 28 %. Kuluvana vuonna elpyminen on alkanut hitaasti. Elokuun loppuun mennessä paikallisliikenteen matkustajamäärä oli 8,4 % edellistä vuotta edellä, mutta noin 24 % vuotta 2019 jäljessä. Maaseutuliikenteessä elpyminen on ollut nopeampaa, sillä elokuun loppuun mennessä matkustajia oli 46 % edellistä vuotta enemmän, mutta edelleen 12 % vuotta 2019 vähemmän. Koulujen lähiopetuksella on ollut suuri merkitys maaseutuliikenteen matkustajamäärään, sillä pääosa maaseutuliikenteen matkustajista on koululaisia. Korona aiheuttama merkittävä lipputulojen vähentyminen näkyy edelleen molempien kuntien talousarvioesityksissä kasvaneena toimintakatteena.

 

 

 

 

 

Kuopio                                             Kuopion talousarviossa esitetyt tulot ja menot ovat koko toimivalta-aluetta käsittäviä lukuja. Tämä helpottaa talousarvion laatimista ja seurantaa. Siilinjärven osuudet näkyvät luvuissa tulojen ja menojen vähennyksinä. Alla olevassa taulukossa olevat luvut ovat Kuopion lukuja.                         

 

                                                         

 

Tulot

Menot

Koulu- ja esikoulukuljetukset

 

 

Myyntituotot

4 400 000

 

Palvelujen ostot

 

4 400 000

Yhteensä

4 400 000

4 400 000

Toimintakate

 

0

 

 

 

Joukkoliikenteen järjestäminen

 

 

Myyntituotot

8 091 000

 

Tuet ja avustukset

2 276 000

 

Muut toimintatuotot

105 000

 

Henkilöstökulut

 

586 500

Palvelujen ostot

 

16 118 000

Muut toimintakulut

 

45 000

Henkilöstökoulutus

 

5 000

Yhteensä

10 472 000

16 754 500

Toimintakate

 

6 282 500

 

 

 

Joukkoliikennelautakunta   

 

 

Lautakuntatyö

 

15 200

Palvelujen ostot (mm. ICT-kulut)

 

19 000

Luottamushenkilökoulutus

 

3 000

Yhteensä

 

37 200

Toimintakate

 

37 200

 

Koulu- ja esikoululaisten kuljetuskustannusten arvioidaan pysyvän kuluvan vuoden tasolla. Kuljetusoppilaista (2 221 oppilasta) noin puolet kuljetetaan avoimella joukkoliikenteellä, muut tilausajoilla ja takseilla.

 

Vuoden 2021 kokonaistoimintakulut joukkoliikenteen järjestämisestä Kuopiolle ovat arviolta 21,1 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 15,3 miljoonaa euroa. Toimintakate olisi 5,8 miljoonaa euroa. Vuodelle 2022 talousarvioon on joukkoliikenteen kokonaistoimintakuluiksi arvioitu 21,2 miljoonaa euroa ja toimintatuotoiksi 14,9 miljoonaa euroa. Toimintakate olisi siten 6,3 miljoonaa euroa eli vajaa 9 % enemmän kuin arvio kuluvalle vuodelle.

 

Tämän vuoden matkustajamääräarvio on vajaa kuusi miljoonaa eli noin puoli miljoonaa enemmän kuin edellisenä vuonna. Matkustajamäärän arviointi tulevalle vuodelle on hankalaa, koska koronatilanteen kehittymistä tai siitä elpymistä on vaikea ennakoida. Varovainen arvio ensi vuoden matkustajamäärästä onkin 6,3 miljoonaa.

 

Kuluvana vuonna lipputulojen arvioidaan kertyvän 7 % enemmän kuin edellisenä vuonna, mutta jäävän kuitenkin vielä 2,5 miljoonaa euroa vähäisemmäksi kuin vuonna 2019. Traficom on myöntänyt kuluvalle vuodelle julkisen henkilöliikenteen perusvaltionavun lisäksi avustusta lipputulomenetyksiin. Ensi vuonna lipputuloja arvioidaan kertyvän kuluvaa vuotta enemmän, mutta jäävän kuitenkin selkeästi vuoden 2019 tuloista (noin 15 %). Lisäksi lipputuloja tulee vähentämään osaltaan Kuopion ja Siilinjärven välisten matkojen hinnanalennus, josta joukkoliikennelautakunta teki päätöksen 27.5.2021. Valtionavut vuodelle 2022 tulevat MAL-sopimuksen perusteella, jossa on sovittu perusrahoituksen valtionavuksi 1,08 miljoonaa euroa ja ilmastoperusteisen joukkoliikenteen avuksi 1,0 miljoonaa euroa. Erilliselle koronatuelle lipputulomenetyksiin myös ensi vuodelle olisi tarvetta kaupunkiseuduilla. Traficom on asiasta tietoinen, mutta päätöksiä asiasta ei ole.

 

Liikennöintikustannuksissa lisäkustannuksia syntyy sopimuksiin sisältyvistä indeksitarkistuksista ja bonuksista, joita maksetaan asiakastyytyväisyyden perusteella. Ensi vuonna bonuksia maksetaan ensimmäistä kertaa koko paikallisliikenteelle. Muuten liikennöintikustannukset arvioidaan säilyvän tämän vuoden tasolla. Waltti -järjestelmän kustannukset kasvavat tänä vuonna arviolta 40 000 € viime vuodesta palvelujen tuotannossa tapahtuvien muutosten sekä informaatiojärjestelmän kehittymisen vuoksi. Myös ensi vuonna järjestelmäkustannukset kasvavat hiukan mm. maksujärjestelmän tunnistepohjaisuuden vuoksi. Järjestelmän ylläpitokustannukset puolestaan laskevat hiukan niiltä osin, kun ne ovat sidottuja matkustuksen määrään.

 

Joukkoliikennelautakunnan kustannukset muodostuvat lautakunnan kokouskustannuksista, ICT-kuluista ja luottamushenkilökoulutuksen kustannuksista. Kustannukset säilyvät kuluvan vuoden tasolla.

 

 

Siilinjärvi                                          Siilinjärven talousarviossa joukkoliikenne on omana tulosalueenaan, jonka tehtävänä on edistää ja ylläpitää joukkoliikennepalveluja työ-, koulu- ja asiointiliikenteen tarpeisiin yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

 

Joukkoliikenteen kuluihin sisältyvät liikennepalvelujen ostot, liikennöintikorvaukset ja yhteistoimintasopimuksen mukaiset joukkoliikenteen järjestämispalvelut. Lisäksi kustannukset sisältävät henkilöstökuluja joukkoliikennevastaavan työpanoksesta.

 

Toimintatuotot

 

Myyntituotot

640 000

Sisäinen palvelujen myynti

220 000

Tuet ja avustukset

430 000

Yhteensä

1 290 000

Toimintakulut

 

Henkilöstökulut

5 300

Palvelujen ostot

2 550 000

Avustukset

21 000

Yhteensä

2 576 300

Toimintakate

1 286 300

 

Toimintakate on arvioitu kasvavan kuluvan vuoden arviosta 40,6 %.

 

Lipputuloja arvioidaan kertyvän noin 33 % kuluvan vuoden arviota vähemmän. Tukien ja avustusten vähennykseksi arvioidaan 7,6 %. Kustannusten arvioidaan pysyvän kuluvan vuoden tasolla (+0,9 %).

 

Talousarvioesityksiä selostetaan kokouksessa.

 

Vaikutusten arviointi                    

 

 

Esitys                                                Esitän, että joukkoliikennelautakunta hyväksyy osaltaan joukkoliikenteen talousarvioesitykset vuodelle 2022. Jos esityksiin tulee muutoksia, tuodaan ne tiedoksi lautakunnalle.

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Seija Pasanen

puh. +358 44 718 5424

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi

 

Lautakunta hyväksyy joukkoliikennepäällikön esityksen

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa