Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 13.10.2021/Pykälä 38

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 38

Asianro 9217/10.03.01.00/2021

 

 

Maljalahden yhdistettyjen pyöräteiden ja jalkakäytävien katusuunnitelman nähtäville asettaminen

 

 

Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Kaupunginhallitus

 

Kohde                                          Suunnitelmaehdotus koskee Maljalahden pohjukassa olevan yritystontin pohjois- ja itäpuolella olevien yhdistettyjen pyöräteiden ja jalkakäytävien muutoksia sekä tontin eteläpuolelle esitettyä uutta pyörätietä ja jalkakäytävää.

 

Nähtäville asetettava kohde sijaitsee Kuopion Vahtivuoren (nro 2) ja Maljalahden (nro 3) kaupunginosissa rajautuen Itkonniemenkadun ja Kallaveteen liittyvän Maljalahden väliselle alueelle. Asemakaavassa alue on osoitettu katualueeksi sekä venesatama ja venevalkama -alueiksi. Yritystontin ympäristössä olevalla satama-alueella on asemakaavassa osoitettu aluerajaukset pysäköimispaikalle sekä jalankululle ja polkupyöräilylle varatuille yhteyksille, jossa huoltoajo on sallittu. Suunnittelualue on kokonaisuudessaan Kuopion kaupungin omistuksessa.

 

Lähtökohdat                               Maljalahden pohjukassa sijaitseva yritystontti 297-2-42-1 on vuokrattu PeeÄssälle kaupunkirakennelautakunnan kokouksessa 30.6.2021 § 142. Suunnittelutyön lähtökohtana on ollut sovittaa yhteen tontin sekä kaupungin hallinnoimien katu- ja satama-alueiden liikenteelliset järjestelyt sekä viheralueet. Suunnitelmaratkaisujen yhteensovittamiseksi on tontin käytön ja katusuunnitelmien laadintaa tehty pikaisella aikataululla ja tiiviissä yhteistyössä tontin vuokralaisen sekä kaupungin kesken. Suunnitelmaratkaisujen yhteensovittamiseksi on katusuunnitelmien ja tontin käyttösuunnitelman laadinnassa käytetty samaa suunnittelukonsulttia. Tämänhetkisen tiedon mukaan tontin rakennustyöt alkavat loppuvuodesta 2021 ja valmistuvat vuoden 2022 aikana.

 

Suunnitelmaehdotuksessa esitetyt viherrakenteet ovat ohjeellisia eivätkä vahvistu katusuunnitelmassa.

 

Suunnitelman tavoite                 Suunnitelmaehdotuksen tavoitteena on sovittaa yhteen tontin sekä tonttiin rajautuvien katu- ja satama-alueiden liikenteelliset järjestelyt sekä viheralueet. Ehdotus antaa lähtökohdat yksityiskohtaiselle rakennussuunnittelulle ja toteutukselle.

 

Suunnitelmaehdotus                  Suunnitelmaehdotuksessa on esitetty osittain tontilla oleva yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä siirrettäväksi tontin pohjoispuolelle. Maljalahden pohjukassa oleva kivetty aukio, kalusteet sekä istutusallas säilytetään. Osa nykyisistä pysäköintipaikoista muutetaan pituussuuntaisiksi paikoiksi. Pohjoispuoliselle yhdistetylle pyörätielle ja jalkakäytävälle tehdään pysäköintialueelle johtavan ajoyhteyden yli uusi suojatie / pyörätien jatke. Pyörätien ja jalkakäytävän liittymispaikka Itkonniemenkadun pyörätiehen ja jalkakäytävään siirtyy nykyisen kadun ajoneuvoliittymän koillispuolelle.

 

Tontin eteläosaan on luonnoksessa esitetty uusi yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä, joka yhdistää Itkonniemenkadun sekä Maljalahden nykyiset pyörätiet ja jalkakäytävät. Uuden pyörätien ja jalkakäytävän pohjoisreuna sijoittuu osin tontille, jonka osalta muodostetaan tontille erillinen rasite.

Tontin itäpuolella tontin rajan ja nykyisen yhdistetyn pyörätien ja jalkakäytävän välistä aluetta siistitään pensasistutuksilla sekä betonikivetyillä alueilla.

 

Eteläisen pyörätien ja jalkakäytävän suunnittelun yhteydessä on selvitetty myös Maljapuron ympäristön kasvillisuuden siistimisen sekä nykyisen kaarisillan uusimisen tarvetta. Maljapuron viheralueiden kunnostamisesta sekä kaarisillan uusimisesta laaditaan erilliset suunnitelmat.

 

Tontin pohjoispuolella olevia valaisinpylväitä siirrettään tarvittavin osin nykyisiä LED -valaisimia hyödyntäen. Tontin itä- ja eteläpuoliselle pyörätielle ja jalkakäytävälle asennetaan uudet valaisinpylväät sekä LED -valot.

 

Pohjoispuolella hulevedet ohjataan ritiläkantisten hulevesikaivojen ja -viemäreiden kautta Kallaveteen. Eteläpuolella hulevedet ohjataan pintavaluntana Maljapuroon.

 

Esteettömyys                              Suunnitelmaratkaisut täyttävät esteettömyyden perustason.

 

Kunnossapitoluokka                   Yhdistetyt pyörätiet ja jalkakäytävät ovat kunnossapitoluokassa II.

 

Kustannukset                              Rakennustöiden kokonaiskustannusennuste on noin 280 000 € (alv. 0 %).

 

Aikataulu                                    Suunnitelmaehdotuksen mukaiset rakennustyöt on tarkoitus tehdä yritystontin rakennustöiden kanssa samaan aikaan 2021 - 2022.      

 

 

Vaikutusten arviointi                  Ilmastopoliittisilta vaikutuksiltaan hanke on neutraali. Liikennejärjestelyjen muutoksilla parannetaan Maljalahden alueen sekä yritystontin palvelujen saavutettavuutta. Yrityspoliittisilta vaikutuksiltaan hanke on positiivinen, koska se työllistää rakennusalaa ja parantaa alueen yritystoiminnan mahdollisuuksia. Lapsivaikutuksiltaan hanke on neutraali.

                                                   

 

Esitys                                           Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy katusuunnitelmaehdotuksen nähtävilläoloa varten.

 

 

Liitteet

18

9217/2021 sijaintikartta

 

19

9217/2021 asemapiirustus maljalahden yhdistetyt pyörätiet ja jalkakäytävät

 

 

                                                    Valmistelija                                                       

Ville-Veikko Pääkkönen

puh. +358 44 718 5312

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 


 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy apulaiskaupunginjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                         Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa