Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 19.10.2021/Pykälä 43

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 43

Asianro 9784/12.00.01.00/2021

 

 

Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen alkamis-, työ- ja vapaapäivät lukuvuonna 2022 - 2023

 

 

Opetusjohtaja Silja Silvennoinen
Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö

Perusopetuslain (628/98) 23 §:n mukaan lukuvuosi alkaa 1 päivänä elokuuta ja päättyy 31 päivänä heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä.

 

Lukuvuonna 2022 - 2023 on 187 koulun työpäivää.

 

Perusopetusasetuksen (852/98) 7 §:n mukaan lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä.

 

Perusopetusasetuksen 9 §:n mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään muun muassa työajoista. Opetuksen järjestäjän tulee ennalta ilmoittaa oppilaille ja näiden huoltajille keskeisistä em. suunnitelmassa olevista asioista.

 

Perusopetuslain tarkoittama päivähoidon järjestämä esiopetus lukuvuonna    2022 - 2023 alkaa aikaisintaan 11.8.2022 ja päättyy viimeistään 3.6.2023. Esiopetuksen tuntimäärän tulee perusopetuslain mukaan olla vähintään 700 tuntia/oppilas, koulupäivien lukumäärää ei ole määrätty. Varhaiskasvatuspalveluiden vastuualueella päätetään em. rajauksin lukuvuoden vapaa- ja toimintapäivistä.

 

Lukiolainsäädännössä ei ole määritelty opiskelun alkamis-, päättymis- ja loma-aikoja eikä työpäivien lukumäärää. Koulutuksen järjestäjä päättää ko. asiat.

Työ- ja vapaapäivien lv 2022–2023 luonnosta on käsitelty seuraavissa kokouksissa:

- perusopetustiimin kokous 2.9.2021

- lukiokoulutuksen johtotiimi 9.9.2021

                  Yhteenvetona on päädytty seuraavaan esitykseen:

- koulut alkavat 11.8.2022

- viikon mittainen syysloma on 17.-21.10.2022 (vk 42)

- syyslukukauden viimeinen työpäivä on 20.12.2022

- kevätlukukausi alkaa 2.1.2023

- viikon mittainen talviloma on 6.-10.3.2023 (vk 10)

- vapaapäivät 5.12.2022 ja 19.5.2023

- kouluvuoden viimeinen työpäivä on lauantaina 3.6.2023

 

Vaikutusten arviointi                  -

 

 

Esitys                                            Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta päättää, että

- koulut alkavat 11.8.2022

- viikon mittainen syysloma on 17.-21.10.2022 (vk 42)

- syyslukukauden viimeinen työpäivä on 20.12.2022

- kevätlukukausi alkaa 2.1.2023

- viikon mittainen talviloma on 6.-10.3.2023 (vk 10)

- vapaapäivät 5.12.2022 ja 19.5.2023

- kouluvuoden viimeinen työpäivä on lauantaina 3.6.2023

 

 

Liitteet

10

9784/2021 Esitys perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja vapaapäiviksi

 

 

                                                      Valmistelija                                                          

Taina Vainio

puh. +358 44 718 4018

Mika Kuitunen

puh. +358 44 718 5151

Jukka Sormunen

puh. +358 44 718 4040

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                            Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                           Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa